Ura
Leo Jokelan ura teatterissa alkoi
Suomen Teatterikouluininn päätyttyä 1950 kiinnityksellä
Joensuun kaupunginteatteri. Sieltä hänen tiensä vei 1952 Vaasan Suomalaiseen Teatteriin, jossa hän työskenteli vuoteen 1955, jolloin hän siirtyi Fennada-Filmin palvelukseen näyttelijä-maskeeraajaksi.
Ensimmäiset avustajan roolit Jokela sai elokuvissa jo teatterikoululaisena, mutta ensimmäinen näkyvämpi osa tuli vuonna 1954 Aarne Tarkaksen ohjaamassa rikoskomediassa Kovanaama, jossa Jokela oli konnakoplan jäsenenä. Tarkas ottikin Jokelan jonkinlaiseksi vakionäyttelijäkseen, ja seuraavien kymmenen vuoden aikana hän esiintyi lähes kaikissa Tarkas-filmeissä, niin suurissa kuin pienissäkin rooleissa.
1950-luvun puolivälin Fennada-kaudella Jokelalla oli paljon rooleja sotilasfarsseissa, esimerkiksi elokuvissa Sankarialokas, Tyttö lähtee kasarmiin ja Sotapojan heilat. Tuon kauden parhaimpia Jokela-suorituksia oli Matti Kassilan 1957 ohjaama Kuriton sukupolvi, jossa Jokelalla oli pärinäpojan rooli.
Vuonna 1959 Jokela siirtyi Helsingin Kansanteatterin (nykyinen Helsingin kaupunginteatteri) näyttelijäksi ja jatkoi elokuvien tekoa lähinnä Suomen Filmiteollisuudelle. Seuraavana vuonna syntyivät Tarkaksen ohjauksessa komediat Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut ja Opettajatar seikkailee. 1960-luvun alussa syntyivät vielä Tarkaksen ohjauksessa mm. komediat Oksat pois..., Älä nuolase, Turkasen tenava ja Johan nyt on markkinat.
1960 Jokela tulkitsi etsivä Kokin roolin Matti Kassilan elokuvassa Komisario Palmun erehdys. Tähän elokuvaan liittyy hänen koko uransa kenties kuuluisin kohtaus, jossa Jokela laulaa foksin Silmät tummat niin kuin syksyinen yö ravintola Kämpin kabinetissa. Komisario Palmu sai suuren suosion ja kolme jatko-osaa, joissa kaikissa Jokela uusi Kokin roolinsa: Kaasua, komisario Palmu (1961), Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) ja Vodkaa, komisario Palmu (1969). 'Tähdet kertovat' toi Jokelalle parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon.
Vuonna 1960 Spede Pasanen palkkasi Jokelan radio-ohjelmaansa Ruljanssiriihi esittämään papukaija G. Pula-ahoa. Jokelan hampaat yhdessä esittämä kovanaamainen papukaija, joka laukoi totuuksia stadin slangilla ja pani Spedeä halvalla, muodostui yleisön suureksi suosikiksi. Pula-aho esiintyi radiossa vuoteen 1964. Kun Pasanen aloitti elokuvatuotantonsa, Leo Jokelasta tuli yksi hänen vakionäyttelijöistään. Jokelan koomiset sivuroolit höystävät sellaisia varhaisia Spede-elokuvia kuin Pähkähullu Suomi (1967), Noin 7 veljestä (1968), Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969), Leikkikalugangsteri (1969), Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika; (1970), Saatanan radikaalit (1971) ja Kahdeksas veljes (1971). Myös hänen uransa viimeiseksi jäänyt elokuva Viu-hah hah-taja (1974) oli Spede-tuotantoa.
Vuonna 1965 Jokela siirtyi uuteen Helsingin Kaupunginteatteriin, jossa hän näytteli elämänsä viimeiset vuodet. Tuon kauden merkittävimmät roolisuoritukset Jokela teki näytelmissä Pohjalaisia, Tukkijoella, Lohikäärme, Kauppaneuvoksen härkä ja Volpone.
Jokela esiintyi myös säännöllisesti televisiossa mm. Kuten haluatte -sketsisarjassa, jota esitettiin Yle 1:n kanavalla peräti kuusi vuotta. Myös radion puolella Jokela oli tuttu ääni.
Leo Jokela harrasti kutomista.
Jokela kuoli 11.5.1975 maksakirroosiin Helsingissä vain 48-vuotiaana. Hänen viimeinen leposijansa on Honkanummen hautausmaalla.
G. Pula-aho -patsas
Leo Jokelan elämäntyötä kunnioittava
Leo Jokela Boozing Society jakaa vuosittain gaalaillassaan G. Pula-aho -patsaan ja kunniakirjoja ansioituneille viihteen ja kulttuurin ammattilaisille. Kyseisen palkinnon ovat saaneet esimerkiksi
Jukka Virtanen,
Vesa-Matti Loiri sekä
Tuomari Nurmio ja viimeisimpänä vuonna
2007 palkinnon sai
Peter von Bagh.
Lähdeteokset
- Timo Martin, Pertti Niemi & Ilona Tainio: Suomen teatterit ja teatterintekijät, Tammi, 1974
- Suomen kansallisfilmografia 4–6, VAPK, 1991
- YLE:n äänilevystö
Aiheesta muualla