Lepakot

Suurlepakot (Megachiroptera)
- Hedelmälepakot (Pteropodidae)
Pienlepakot (Microchiroptera)
- Hautalepakot (Emballonuridae)
- Hiirenhäntälepakot (Rhinopomatidae)
- Siankuonolepakot (Craseonycteridae)
- Hevosenkenkäyököt (Rhinolophidae)
- Kaviokuonoyököt (Hipposideridae)
- Valkopäälepakot (Nycteridae)
- Valevampyyrit (Megadermatidae)
- Siipat (Vespertilionidae)
- Doggilepakot (Molossidae)
- Pitkäjalkalepakot (Natalidae)
- Madagaskarinimujalkalepakot (Myzopodidae)
- Imujalkalepakot (Thyropteridae)
- Raivotarlepakot (Furipteridae)
- Kalastajalepakot (Noctilionidae)
- Lyhythäntälepakot (Mystacinidae)
- Lehtiposkilepakot (Mormoopidae)
- Leikot (Phyllostomidae)

Lepakot (Chiroptera) ovat ainoita lentäviä nisäkkäitä. Niitä tunnetaan kaikkiaan noin 1100 lajia, joista kymmenkunta esiintyy Suomessa. Tapio Ollikainen: Yön liitäjä (Yliopisto 13/2006, s. 33) Arvioidaan, että joka neljäs nisäkäs on lepakko, mihin nähden lepakoista tiedetään hyvin vähän.

Lepakon pahin vihollinen on ihminen, mutta Suomessa suoranainen häirintä on vähentynyt. Kotikissa on Pohjolassa niiden suurin vihollinen; myös pöllöjen oksennuspalloista on tavattu lentävien nisäkkäiden jäännöksiä.

Lepakko on varsin epähierarkkinen eläin. Laumoissa ei ole nokkimisjärjestystä tai johtajuutta. Yhdyskuntia muodostavat lähinnä naaraat, kun koiraat puuhaavat niiden ulkopuolella omiaan. Koiraat eivät vaali jälkeläisiään tai ruoki niiden emoja, kuten lintumaailmassa on tapana. Naaraat vievät jälkeläisensä eräänlaiseen 'lastentarhaan' yölentojensa ajaksi. Tapio Ollikainen: Yön liitäjä (Yliopisto 13/2006, s. 33, 34)

Pienin lepakko on puolentoista gramman painoinen kimalaislepakko ja suurin samoanlentäväkoiras, jonka siipien kärkiväli voi venyä kahteen metriin.

Lepakon pitkien sormien välille on muodostunut ihopoimu, jonka avulle se pystyy lentämään. Lepakot syövät pääsääntöisesti hyönteisiä tai hedelmiä. Kaksi kolmesta lepakkolajista on hyönteissyöjiä. Ne ovat ensi sijassa yöeläimiä ja saalistavat öisin erityisen kaikuluotauksen avulla. Lepakon saalistusmekanismia ei tunneta tarkkaan, mutta ne paikallistavat saaliin ilmasta ja ottavat sen kiinni takaraajoillaan.

Lepakko synnyttää muiden nisäkkäiden tavoin poikasia, jotka ovat kehittyneet kohdussa. Suomessa asuvat lajit pariutuvat usein syksyllä. Koiraat esittävät silloin soidinta, johon kuuluu ihmiskorvin kuultavaa laulua. Parittelun tapahduttua naaras säilöö ruumiissaan siittiöt hedelmöitystä varten. Hedelmöitys tapahtuu vasta keväällä talvihorroksen jälkeen. Lepakon kantoaika on 4-8 viikkoa lajista riippuen. Alkukesän aikana naaras hakeutuu yhdyskuntaan, jossa se perustaa muiden naaraiden kanssa 'lastenhuoneen'. Koiraat viettävät silloin aivan yksinäistä elämää. Poikasen synnyttyä emo imettää sitä muiden nisäkkäiden tavoin.

Lepakkojen lahko Chiroptera jaetaan kahteen alalahkoon, suurlepakoihin (Megachiroptera) ja pienlepakkoihin (Microchiroptera). Alalahkojen lajit eroavat paitsi kokonsa puolesta niin myös suunnistuskykynsä takia. Suurlepakot käyttävät enemmän silmiä hyväkseen, kun taas pienlepakot suunnistavat suurimmaksi osaksi kaikuluotauksen avulla. Suurlepakot jaetaan vain yhteen heimoon hedelmälepakoihin (Pteropodidae), mikä on saanut nimensä niiden ruokavaliosta. Hedelmälepakoita ei esiinny ollenkaan Euroopassa, vaan ne ovat levittäytyneet Afrikkaan, Aasian eteläosiin ja Australian pohjois- ja länsiosiin. Pienlepakoista löytyy monenlaista ruokavaliota, osa syö hyönteisiä ja osa on erikoistunut hedelmiin. Alle prosentti kaikista lepakoista käyttää ravintonaan lihaa tai verta.Lappalainen, Markku: Lepakot (2003, Tammi, toinen painos)

Lepakko myyttinä

Lepakko yhdistetään usein pahaan, mutta historian aikana on myös ollut muita uskomuksia. 'Lentävä rotta' on yhdistetty laajalti Euroopassa pahaan mm. paholaiseen, demoniin ja vampyyriin. Euroopassa on aikaisemmin käytetty lepakkoa noitien ja henkien karkotukseen.

Espanjassa lepakolla on hyvänonnen symboli, myös Karibialla lepakko yhdistetään hyvään ja sen tappaminen katsotaan erittäin pahaksi. Amerikassa lepakkoihin suhtaudutaan ristiriitaisesti. Jotkin Amerikan intiaanit pitivät lepakkoa sateen merkkinä. Afrikassa lepakon pyydystämistä pidetään parantamisen symbolina.

Lepakkoa on pidetty Suomessa Pirun aikaansaannoksena. Tarinan mukaan Piru katseli jumalan luomistöitä, ihastui pääskyseen ja koetti itsekin tehdä samanlaisen. Tuloksena oli kuitenkin lepakko. Kiukuspäissään Piru määräsi sen lentämään öisin, ettei epäonnistuminen osuisi jokaisen silmiin. Joissakin tarinoissa lepakko kerrotaan tehdyn lintujen ja muiden pienten elukoiden tähteistä. Tai sitten sitä pidetään jumalan leppälinnulle langettamana rangaistuksena siitä, että tämä varasti toisten lintujen munia ja hautoi ne omiksi poikasikseen, joista syntyikin kirouksen myötä vaivaisia lintuja, lepakoita.

Vampyyrilepakko

Ainoat lajit jotka käyttävät ravinnokseen verta kuuluvat leikkojen heimon (Phyllostomidae) vampyyrien alaheimoon (Desmodontidae), johon kuuluu ainoastaan kolme lajia. Kyseisiä lajeja tavataan vain Keski- ja Etelä-Amerikassa. Ne laskeutuvat muutaman metrin päähän saaliistaan ja kävellen tai hyppien tarttuvat saaliiseen ja tekevät saaliseläimeen terävillä etuhampaillaan viillon ja ruiskuttavat siihen veren hyytymistä estävää ainetta, mikä mahdollistaa veren nauttimisen. Se on harvoin suoranaisesti vaarallista saaliseläimille (verimäärän ollessa hyvin pieni), saatikka ihmisille. Suurin vaara saaliseläimille tulee lepakon syljen mukana mahdollisesti leviävistä taudeista (esim. vesikauhu). Vampyyrejä pidetään näin ollen myös ainoina tunnettuina nisäkäsloisina.

Lepakot

Lepakko myyttinä

Vampyyrilepakko

Suomessa tavattavat lajit

Katso myös

Aiheesta muualla

Lähde