Li Peng

Lĭ Péng (李鵬) (s. lokakuussa 1928) oli Kiinan kansankongressin puheenjohtaja vuosina 1998 – 2003 ja oli piti hallussaan toiseksi korkeinta virkaa Kiinan kommunistisen puolueen politbyroovaliokunnassa vuoteen 2002 asti. Hän toimi Kiinan kansantasavallan pääministerinä vuosina 1987 – 1998.

Li kannatti varovaista lähestymistä Kiinan talouspoliittisiin uudistuksiin, koska hän oli lähinnä huolestunut sosiaalisen ja poliittisen tasapainon säilyttämisestä. Pääministerinä hän seurasi nopeaa talouskasvua ja jopa 10% bruttokansantuotteen vuosittaista kasvua. Johtuen hänen osastaan vuoden 1989 Tiananmenin aukion protestien verisestä taltuttamisessa, Li on yhä kiinalaisväestön enemmistön epäsuosiossa.

Taustaa

Li syntyi Chengdussa Sichuanin provinssissa, oli yksi varhaisimmista kommunistipuolueen vallankumouksellisista ja vallankumouksellinen marttyyri. Li joutui 3-vuotiaana orvoksi, kun Guomindang-puolue teloitti hänen isänsä. Li'stä tuli Zhou Enlain adoptiolapsi, joka oli ehkäpä Kiinan kansantasavallan perustajista Maon jälkeen kunnioitetuin hahmo. Vuonna 1945 teini-ikäinen Li liittyi Kiinan kommunistiseen puolueeseen.

Valtaannousu

Kuten monilla muillakin Kiinan kolmannen sukupolven kommunisteilla, Li'llä on tekninen koulutustausta. Vuonna 1941 hän aloitti opiskelunsa Yan'anin luonnontieteiden instituutissa. Vuonna 1948 hänet lähetettiin Moskovan energiainstituuttiin, josta valmistui vesivoimainsinööriksi. Tänä aikana hän toimi Neuvostoliitossa kiinalaisten opiskelijayhdistyksen puheenjohtajana. Vuotta myöhemmin Zhou Enlaista tuli juuri muodostetun Kiinan kansantasavallan pääministeri ja Li selvisi Kulttuurivallankumouksen mullistuksista.

Li eteni poliittisesti, tullen energiateollisuusasioiden varaministeriksi vuonna 1979 ja varsinaiseksi ministeriksi kaksi vuotta myöhemmin. Vuosina 1979 – 1983 hän palveli myös energiateollisuusministeriön valtuusryhmän sihteerinä, energia- ja vesivarantoministeriön varaministerinä ja valtuusryhmän varasihteerinä.

Li valittiin vuonna 1982 12. kansankongressissa kommunistipuolueen keskuskomiteaan ja nousi tämän jälkeen Politbyroon, puoluesihteeriöön vuonna 1985 ja politbyroovaliokuntaan kaksi vuotta myöhemmin, jolloin hänestä tuli vt. pääministeri. Vuoden 1983 alusta lähtien Li Peng toimi valtioneuvoston pääministerinä. Vuodesta 1985 hän työskenteli samanaikaisesti valtion opetuskomissiosta vastuussa olevana ministerinä.

Tässä asemassaan, kun poliittinen tyytymättömyys ja sosiaaliset ongelmat, kuten kaupunkeihin kohdistuva muuttoliike ja koulujen tilanahtaus ilmenivät, Li siirti suuntautumistaan päivittäisistä huolistaan energia-, viestintä- ja raaka-ainesektorista puolueen sisäisiin väittelyihin markkinauudistusten tahdista.

Kun opiskelijat ja intellektuellit kehottivat suurempiin uudistuksiin, eräissä puoluevanhimmissa kasvoi pelko uudistusten aiheuttamaa epävakautta kohtaan, joka uhkasi nakertaa pohjan niiden perimmäiseltä tarkoitukseltaan – talouskehitykseltä, Li'n uran keskipisteeltä.

Pääministeriys

Hu Yaobangia, Deng Xiaopingin suojattia ja uudistusten johtohahmoa, syytettiin protesteista ja pakotettiin eroamaan kommunistipuoleen pääsihteerin virastaan tammikuussa 1987. Pääministeri Zhao Ziyangista tehtiin pääsihteeri ja Li Pengistä vastaavasti pääministeri.

Zhaon päästyä puolueen pääsihteeriksi, vuonna 1988 hänen ehdotuksensa hintauudistusten kiihdyttämisestä johti rehottavan inflaation laajamittaiseen arvosteluun ja loi uusia vastustajia uudistuksilleen, jotka kannattivat laajempaa taloushallinnan keskittämistä ja länsimaiden vaikutteiden tiukempaa kieltämistä. Tämä kiihdytti poliittista keskustelua, joka lämpeni enemmälti vuoden 1989 talvena.

15. huhtikuuta 1989, Hu Yaobangin kuolema yhdistettynä korkean inflaation aiheuttamaan talousahdinkoon, edesauttoi opiskelijoiden, intellektuellien ja muun tyytymättömän kaupunkiväestön yhteisen laajamittaisen protestiliikkeen syntymiseen.

Opiskelijamielenosoittajat ottivat kaiken hyödyn irti löyhentyneestä poliittisesta ilmapiiristä, reagoiden useisiin tyytymättömyyttä aiheuttaviin syihin. Yhdessä vieläkin vaikutusvaltaa omaavien vallankumouksellisvanhimpien kanssa, Li ja puoluevanhimmat tulivat vastapäiseen johtopäätökseen, jossa valittivat nopeiden muutostahtien olevan syyllisiä opiskelijoiden seassa kypsyvään sekaannukseen ja ärtyneisyyteen.

Pekingissä yliopisto-opiskelijat ja muut kansalaiset majoittautuivat Tiananmenin aukiolle suremaan Hu'n kuolemaa ja protestoimaan uudistusten toppuuttelijoita vastaan. Mielenosoitukset kasvoivat hallituksen toimista huolimatta ja he peräänkuuluttivat korruption kitkemistä ja ihmisoikeuksien turvaamista. Protestit levisivät moniin muihinkin kaupunkeihin, kuten Shanghaihunhin ja Guangzhou. Samoihin aikoihin Itä-Euroopan sosialistiset valtiot olivat luhistumispisteessä. Konservatiiviset kansantasavallan johtajat olivat kauhuissaan ajatuksestakin että Tiananmenin mielenosoitukset voisivat johtaa hallituksen kaatumiseen juuri sinä aikana, kun poliittinen tasapaino oli erityisen tärkeää talousuudistusten ja modernisaation kannalta. Li toimi etulinjassa mielenosoitusten lopettamisen puolesta, tarvittaessa voimakeinoin, ja oli tärkeänä tekijänä korkeimman johtajan, Deng Xiaopingin, taivuttelussa heidän puolelleen. Li julisti poikkeustilan Pekingiin 20. toukokuuta 1989. Kesäkuussa Li'tä vastustanut pääsihteeri Zhao Ziyang erotettiin virastaan, pidätettiin ja aseistautuneet joukot marssivat Pekingiin satojen ihmishenkien kustannuksella.

Tiananmenin kriisin jälkeen Li uudelleenvalittiin korkea-arvoiseen päätöselimeen, politbyroovaliokuntaan. Li yrittikin konservatiivien tuella, kuten Chen Yu'n, perua muutamia aikaisempia talousuudistuksia ja lisätä hallintosuunnittelun roolia. Kuitenkin näitä Li'n tavoitteita vastustettiin maaherrojen ja Deng Xiaopingin toimesta ja vuoden 1992 Dengin kuuluisaa 'etelänmatkaa' pidettiin ojennuksena talouskonservatiiveille. Tiananmenin jälkeen Li'n muotoilema ehdotus markkinoiden roolin vähentämisessä sai vastaansa suuren vastustuksen hallinnon sisällä ja siten hylättiin.

Hän pysyi pääministerinä vuoteen 1998 asti, jolloin hän oli istunut tehtävässään kaksi kautta, eli perustuslain säätämän enimmäismäärän. Tämän jälkeen hänet nimitettiin kansankongressin puheenjohtajaksi. Li käytti suuren osan ajastaan hänen ns. elämäntyönsä, Kolmen solan padon valmistumisen valvomiseen. Insinööritaustan omaava Li, kuten useimmat ikäisensä, käytti suuren osan urastaan suuren ja kasvavan energiateollisuuden eteenpäin viemisessä, ja piti itseään rakentajana ja uudistajana.