Liityntäliikenteen järjestelyitä
Liityntäliikenne on yleisintä metroliikenteessä ja raskaassa paikallisjunaliikenteessä mutta yleistä myös pikaraitiotieliikenteessä. Liityntäliikenteen tarkoituksena on keskittää matkustajat runkolinjalle liikennöintikustannuksien alentamiseksi sekä keskustaan tulevien vaunujen määrän alentamiseksi.
Liityntäliikenne on keskeinen osa mm. Tukholman metrojärjestelmää sekä useita Yhdysvaltojennn ja Venäjä metrojärjestelmiä.
Uudenaikaisissa liityntäliikenneratkaisuissa vaihdon aiheuttamaa vaivaa pyritään pienentämään esimerkiksi:
- järjestämällä vaihtomatka mahdollisimman pieneksi tuomalla liityntäbussi ja raideliikenneväline eri puolille samaa laituria
- synkronoimalla aikataulut
- tehokkaalla matkustajainformaatiolla, esimerkiksi reaaliaikaisella informaatiolla ja selkeillä opasteilla
Useissa nykyaikaisissa raideliikennejärjestelmissä liityntäliikenneperiaatetta on muokattu siten, että bussilinjat kulkevat kehälinjoilla esimerkiksi eri esikaupunkikeskusten välillä ja vain risteävät raideliikenteen kanssa. Yksinomaan liityntään tarkoitettuja linjoja ei näissä järjestelmissä ole. Näin on suunniteltu esimerkiksi Strasbourgin pikaraitiotie.
Liityntäliikenteen etuja ja haittoja
Etuja
- Joukkoliikenteen liikennöintikustannukset laskevat
- Keskukseen tulevien vaunujen määrä laskee
- Etenkin ruuhka-aikaan voidaan tarjota nopeampi matka kuin suoralla bussilinjalla
- Raideliikenne ja lähiöiden ruuhkattomia katuja kulkevat bussit pysyvät hyvin aikataulussa
- Liityntäliikenneasemalle voidaan rakentaa aluekeskus
- Runkolinjana voidaan käyttää raideliikennettä, jonka matkustajat usein mieltävät mukavammaksi.
- Keskustan ilmansaasteet vähenevät, kun sinne tulee vähemmän busseja.
- Liityntälinjat eivät juuri kärsi ruuhkista ja ovat tästä syystä tavallisia bussilinjoja halvempia liikennöidä
Haittoja
- Tietyissä olosuhteissa matka-aika nousee verrattuna suoraan bussilinjaan, erityisesti jos aikatauluja ei ole sovitettu yhteen.
- Vaihto voi olla järjestetty hankalasti tai aikataulut yhteensopimattomia ja tämä alentaa joukkoliikenteen käyttöä
- Sijainti liityntäliikennealueella alentaa Seppo Laakson Helsingissä tehtyjen tutkimusten mukaan asunnon arvoa.
Liityntäliikenne Helsingissä
Helsingissä metron syöttöliikenne keskittyy Mellunmäkeen, Kontulaan, Vuosaareen, Rastilaan, Itäkeskukseen ja Herttoniemeen eli metroliikenteen osalta syöttöliikenne on kattavaa.
Lähijunien syöttöliikenne on vielä vaatimatonta. Nykyinen tilanne esimerkiksi pääradalla on perua kaupunkirataliikenteen aloitusajankohdasta (1972). HKL on esittänyt pääradalle huomattavasti laajempaa liityntäliikennettä, mutta esitys ei mennyt päättävissä elimissä läpi, sillä matkustajat on HKL:lle halvempi kuljettaa busseilla suoraan keskustaan VR:n korkeiden tariffien takia. HKL:n pidemmän aikavälin työohjelmassa on kuitenkin erillinen liityntälinjastoselvitys[Selvitys ]
, jossa selvitetään mahdollisuuksia lisätä oleellisesti lähijunaliikenteen syöttöliikennettä niin pääradalla, rantaradalla kuin Martinlaaksonkin radalla. Liikennelaitoksen mielestä syöttöliikenne on käyttökelpoista kaikilla raskaan raideliikenteen radoilla.
Metron liityntälinjat
Myös linjat 78 (Vuosaari (M) - Mellunmäki -
Malmi) ja 79 (Herttoniemi (M) -
Latokartano - Malmi) voidaan mieltää liityntäliikenteeksi, vaikkei sitä sellaiseksi virallisesti lasketa. Kulkevathan linjat juuri metro- ja juna-asemille. Linja 78 vie
Vuosaaren,
Mellunmäen ja
Kontulanllelle metroasemille sekä
Malmin asema. Linja 79 taasen tarjoaa yhteyksiä
Herttoniemen ja
Siilitien metroasemille sekä Malmin asemalle. Etenkin Latokartanon alueelta käytetään linjaa siirtymiseen Siilitien metroasemalle.
Pääradan liityntälinjat
Rantaradan liityntälinjat
Lähteitä
- Seppo Laakso: Urban Housing Prices and the Demand for Housing Characteristics (1997) ('Liitynnän vaikutus asuntojen arvoon')
Viitteet
Matartrafik
|
Tietoja 
