Lobbausta on harjoitettu länsimaisen demokratian puitteissa siitä lähtien kun demokratiasta voidaan puhua. Silti moni ymmärtää lobbauksen jonkinlaisena salaisesti tapahtuvana ja negatiivisena kähmimisenä. Vaikuttajan tulee ymmärtää lobbaus positiivisena mahdollisuutena, jota päättäjät odottavat ja kaipaavat.
Yhden lobbauksen määritelmän esitti vuonna 1999 Miia Jaatinenssaan väitöskirja Lobbauksen strategioita: 'Lobbaus on poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamista siten, että lobbattavaa asiaa ajava ryhmä kommunikoi asian kannalta olennaisten ryhmien kanssa. Nämä ryhmät koostuvat poliittisista päätöksentekijöistä ja virkamiehistä, lobbaavan ryhmän kilpailijoista, joukkoviestimien edustajista, kansalaisista sekä lobbaavan ryhmän kaikista jäsenistä, työntekijöistä jne..' (vapaa suomennos)
Jaatisen määritelmässä lobbausta suorittaa ryhmä, ei niinkään yksilö. Erään toisen määritelmän mukaan lobbaaja on asiantuntija, joka välittää päättäjälle arvokasta lisäinformaatiota.
Lobbausta on ehkä hankalaa määritellä yksiselitteisesti, mutta sen sijaan voidaan sanoa, mitä se ei ole.
Lobbaus ei ole
- lahjontaa
- sukulaisuuteen tai jonkin järjestön jäsenyyteen vetoamista
- oman edun tavoittelua
- vaikuttajan 'takapuolen nuolemista'
- kiristystä tai uhkailua.
Lobbauksessa on yksinkertaisesti kyse vaikuttajaan tai vaikuttajaryhmään kohdistuvasta viestinnästä, jonka tarkoitus on saada vastaanottaja(t) ymmärtämään uudet argumentit, tekemään päätöksensä ja toimimaan niiden varassa.
Lobbausta voi tehdä ottamalla aktiivisesti yhteyttä vaikuttajiin. Kooltaan suurimmissa demokratioissa kuten USA:ssa ja Euroopan suurimmissa maissa lobbauksesta on kehittynyt kova, kunnioitettu ja hyvin palkattu ammatti.
Brysselissssä on arvioitu olevan 15 000 ammattilobbaria. EUissa:n edunvalvojiksi on rekisteröitynyt yli 3000 erilaista tahoa. Yhdysvalloissa pelkästään Washington on laskettu olevat 25 000 lobbaria. Yhä useammin lobbaustoimistojen tehtävänä on laatia asiakkailleen oma strategia siitä miten asiakkaan kannattaa lobbauksensa rakentaa.
Ammattilobbaajat ovat pääasiassa asiantuntijoita, jotka tuntevat myös päättäjät ja pystyvät kommunikoimaan heidän kanssaan.