Louis Vierne

Elämästä

Louis Vierne syntyi Poitiers'ssa lähes sokeana (cataracta congenita). Perhe muutti aluksi Pariisienin, sitten Lille ja takaisin Pariisin. Vierne sai seitsenvuotiaana tehdyn leikkauksen jälkeen näkönsä osittain voidakseen opiskella musiikkia. Hän oli aluksi César Franckin yksityisoppilaana ja tämän kuoltua Pariisin Konservatoriossa Charles-Marie Widorin urkuluokalla. Hän pääsi pian Widorin apulaiseksi Pariisin Saint-Sulpice-kirkkoon. Siellä sijaitsivat Ranskan suurimmat Aristide Cavaillé-Collin uusimat urut. Viernen vastoinkäymisten täyttämän elämän suurin voitto oli valinta Pariisin Notre Damen katedraalin pääurkuriksi.

Vierne asui levottomat vuodet 1915–1920 Sveitsissä. Hän konsertoi vuosina 1924–1925 kahteen otteeseen Englannissa, missä kantaesitti viidennen urkusinfoniansa Lontoon Westminster Abbeyssa, ja vuonna 1927 hän teki neljän kuukauden kiertueen Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Vuonna 1898 solmittu avioliitto Arlette Taskinin kanssa kesti vain vajaat kymmenen vuotta. Avioeron jälkeen Viernellä oli kumppanina laulaja Jeanne Montjovet ja Sveitsin ajan jälkeen nuori laulaja Madeleine Richepin. Avioliitosta syntynyt nuorempi poika Andre menehtyi kymmenvuotiaana ja vanhempi poika Jaques kaatui rintamalla vain 17-vuotiaana. Myös hänen Pariisin Notre-Dame-des-Champs-kirkon urkurina toiminut veljensä René Vierne kaatui rintamalla. Toinen veli Edouard kuoli vuonna 1926.

Viernen omien sanojen mukaan Nortre-Damen maagiset urut olivat ainoa inspiraation lähde hänen loppuelämänsä aikana. Hän oli lähes sokea, sillä synnynnäisen kaihin lisäksi silmissä oli glaukooma. Myös sydän oireili, mikä aiheutti ennenaikaisen kuoleman. Kuolemakin oli dramaattinen. Kesäkuun 2. päivän konsertin viimeisenä numerona oli Stèle pour un enfant défunt (Lapsen hautakivi) teoksesta Triptyque, ja säveltäjä ryhtyi vielä rekisteröimään urkuja tavanmukaista improvisaatiota varten, kun hän lyyhistyi urkujen koskettimille.

Tuotannosta

Viernen tuotanto on pääasiassa urkumusiikkia. 60 opuksesta vain 17 on jotakin muuta. Merkittävimmät urkuteokset ovat myös kuoron sisältävän Juhlamessun (Messe Solennelle) ohella kuusi urkusinfoniaa. Ensimmäinen sinfonia on Notre Damea edeltävältä ajalta ja saanut vaikutteita Widorilta. Se on kuusiosainen, kun muut oat viisiosaisia. Toinen sinfonia on saanut vaikutteita Cesar Franckinin koraaleista. Kolmas sinfonia on intensiivisin, ja sitä esitetään eniten. Neljäs sinfonia on melankolinen, ja Vierne sävelsi sen elämänsä vaikeimpien vuosien aikana. Viides sinfonia ei käsittele musiikillista materiaalia sinfonisesti vaan pikemminkin Wagner johtoaiheiden tapaan.

Chimera

Messuja vai sinfonioita

Varsin vaihtelevaa ja arvoituksellista musiikkia sisältyy 24 Fantasiakappaleesen (Pièces de Fantaisie), jotka on jaettu neljäksi sarjaksi. Joka sarjan rakenne on sama kuin messun: Entreé - Introit - Offertoire - Elevation - Communion - Sortie. Toisaalta kukin sarja voisi olla pieni urkusinfonia. Säveltäjän ajatus lienee ollut, että harjoitellessaan näitä kappaleita tulevat urkurit saisivat samalla tuntuman messuun.

Kappaleista tunnetuin on kolmannen sarjan päättävä Westminsterin Kellot (Carillon de Westminster), jossa Lontoon Big Benin teemaa on muunnettu melodisemmaksi. Notre Damen katedraalin demonisiin veistoksiin liittyy läheisesti neljännen sarjan Syöksykouruja ja Epäsikiöitä (Gargouilles et Chimeres). Toisen sarjan Virvatulia (Feux follets), kolmannen Aaveita (Fantomes) sekä neljännen Merenneitoja (Naiades) ovat liukuneet kauaksi perinteistä urkumusiikista.

Urkuharmonillakin soitettavaksi sopivat vaatimattomammat 24 vaapaan tyylin kappaletta. Näihin sisältyy urkuriveljelle René Viernelle omistettu viehättävä Carillon (de Longpont). Longpont on pieni kylä Aisnen departementissa Villers-Cotterêts'n ja Soissons'n välillä, ja vieraillessan siellä Vierne ihastui siellä olleen kappelin kellojen sointiin. Hän ei myöhemmin enää tunnistanut sitä, koska yksi kelloista oli vaihdettu.

Teokset

Urkuteoksia

Messe Solennelle en ut diese mineur op.16 pour choeur a 4 voix mixtes et 2 orgues
- Kyrie - Gloria - Sanctus - Benedictus - Agnus Dei
Première Symphonie en re mineur op. 14 (1898-99)
- Prelude - Fugue - Pastorale - Allegro vivace - Andante - Final
Deuxième Symphonie en mi mineur op. 20 (1902)
- Allegro - Choral - Scherzo - Cantabile - Final
Troisième Symphonie en fa diese mineur op. 28 (1911)
- Allegro maestoso - Cantilene - Intermezzo - Adagio - Final
Quatrième Symphonie en sol mineur op. 32 (1914)
- Prelude - Allegro - Menuet - Romance - Final
Cinquième Symphonie en la mineur op. 47 (1923-24)
- Grave - Allegro - Scherzo - Larghetto - Final
Sixième Symphonie en si mineur op. 59 (1930)
- Introduction et Allegro - Aria - Scherzo - Adagio - Final
Première Suite des Pièces de Fantaisie op. 51 (1924)
- Prelude - Andantino - Caprice - Intermezzo - Requiem aeternam - Marche nuptiale
Deuxième Suite des Pièces de Fantaisie op. 53 (1924)
- Lamento - Sicilienne - Hymne au soleil - Feux follets - Clair de lune - Toccata
Troisième Suite des Pièces de Fantaisie op. 54 (1925)
- Dedicace - Impromptu - Etoile du soir - Fantomes - Sur le Rhin - Carillon de Westminster
Quatrième Suite des Pièces de Fantaisie op. 55 (1925)
- Aubade - Resignation - Cathedrales - Naiades - Gargouilles et Chimeres - Les Cloches de Hinckley
24 pièces en style libre pour orgue ou harmonium, op. 31 (1913)
- Preambule - Cortege - Complainte - Epitaphe - Prelude - Canon - Meditation - Idylle melancolique - Madrigal - Reverie - Divertissement - Canzona - Legende - Scherzetto - Arabesque - Choral - Lied - Marche funebre - Berceuse - Pastorale - Carillon - Elegie - Epithalame - Postlude
Messe Basse pour orgue ou harmonium op.30 (1912)
- Entreé - Introit - Offertoire - Elevation - Communion - Sortie
Messe Basse pour les défunts pour orgue ou harmonium op.62 (1934)
- Prelude - Introit - Offertoire - Elevation - Communion - Defile
Triptyque op. 58 (1929-1931)
- Matines - Communion - Stele pour un enfant défunt

Muuta musiikkia

Sonaatti viululle ja pianolle, op. 23 (1905-1906)
Sinfonia a-molli orkesterille, op. 24 (1907-1908)