Elämä
Lapsuus ja opiskeluvuodet
Boltzmann syntyi Wienissä. Hänen isänsä, Ludwig Georg Boltzmann, oli verotarkastaja. Boltzmannin isoisä oli kellovalmistaja, joka oli muuttanut Berliiniiinstä
Wien ja hänen äitinsä, Katarina Pauernfeind, on alun perin kotoisin Salzburgista. Boltzmann opiskeli kotona hänen vanhempien ohjaamana. Boltzmann kävi lukiota
Linzissä, joka on
ylä-Itävallan pääkaupunki. Boltzmannin ollessa 15 vuotta vanha, hänen isänsä kuoli.
Boltzmann alkoi opiskella vuonna 1863 fysiikkaa Wienin yliopistossa. Hänen opettajiinsa kuuluivat mm. Josef Loschmidt, Joseph Stefan, Andreas von Ettingshausen ja Jozef Petzval. Boltzmann sai filosofian tohtorin arvon vuonna 1866 työskennellen Stefanin alaisena. hänen tutkielmansa käsitteli kineettistä kaasuteoriaa ja vuotta myöhemmin hänestä tuli yksityisdosentti. Tohtoriksi pääsyn jälkeen hän työskenteli kaksi vuotta Stefanin alaisena, jonka aikana Stefan johdatteli Boltzmannin Maxwellin töihin.
Akateeminen ura
Boltzmann sai matemaattisen fysiikan professuurin Grazin yliopistosta vuonna 1869iss, jolloin hän oli 25-vuotias. Samana vuonna hän työskenteli muutaman kuukauden
Heidelbergä Robert Bunsenin ja Leo Königsbergerinin kanssa. Kahden vuoden kuluttua hän pääsi työskentelemään
Gustav Kirchhoff ja Hermann von Helmholtzin kanssa
Berliiniin. Matematiikan professoriksi Wienin yliopistoon hän pääsi vuonna
1873 ja pysyi professorina kolme vuotta.
Boltzmann tapasi Henriette von Aigentlerin vuotta aiemmin kuin sai matematiikan professuurin Wienin yliopistosta. Von Aigentler oli matematiikan ja fysiikan opettaja Grazissa. Boltzmann ja von Aigentler menivät naimisiin 17. heinäkuuta 1876 ja saivat kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Boltzmann jätti Wienin ja palasi Graziin, siellä hän tapasi Svante Arrheniuksen, ja Walther Nernstin. Vuonna 1885 Boltzmann sai Itävallan tiedeakatemian jäsenyyden ja kahden vuoden kuluttua hänestä tuli Grazin yliopiston rehtori. Boltzmann nimitettiin Münchenin yliopistoon teoreettisen fysiikan professoriksi vuonna 1890.
Viimeiset vuodet
Boltzmann palasi jälleen Wienin yliopistoon, tällä kertaa hän tuli teoreettisen fysiikan professoriksi hänen entisen opettajansa tilalle vuonna
1893. Boltzmann ei kuitenkaan tullut toimeen kaikkien kanssa Wienissä, erityisesti
Ernst Mach, josta oli tullut filosofian tohtori
1895 ja Wilhelm Ostwald kutsui Boltzmannia Leipzigin yliopistoon. Boltzmann suostui ja matkusti
Leipzigiin vuonna
1900. Kaksi vuotta myöhemmin Mach joutui menemään eläkkeelle huonon terveyden takia ja Boltzmann näki Wienin taas miellyttämpänä. Siellä hänen oppilaisiinsa kuuluivat Karl Przibram,
Paul Ehrenfest ja
Lise Meitner.
Wienissä Boltzmann ei ainoastaan opettanut fysiikkaa vaan piti myös filosofian luentoja. Boltzmannin pitämät luonnonfilosofiaa käsittelevät luennot olivat ensimmäisestä luennosta lähtien todella suosittuja ja luennot saivat erityistä huomiota. Kaikkille luennolle osallistuville ei edes riittänyt istumapaikkoja.
Boltzmann kärsi ajoittaisista masennuksista ja hän hirttäytyi Italian Duinossa 5. syyskuuta 1906.
Työ
Boltzmannin merkittävin työ fysikkan alalla on hänen antama panos
kineettiseen kaasuteoriaan.
Kineettisen kaasuteorian yhteydessä Boltzmann huomasi logaritmisen yhteyden entropian ja todennäköisyyden välillä:
- ,
jossa
on
Boltzmannin vakio (1.3806505(24) × 10
−23 J K−1) ja
W on 'termodynaaminen todennäköisyys'
[http://www2.lut.fi/~saari/TTD/Luennot/2perL1.html].

Termodynaaminen todennäköisyys voidaan laskea kaavasta:
Tiesitkö, että...
Lähteet
Aiheesta muualla