Beethovenin perhe
Beethovenin isoisä Lodewijk van Beethoven (1711–1773) oli flaamilaista syntyperää. Kaksikymmenvuotiaana hän muutti Flanderista ensin Louvaniin ja sieltä Bonniin.
Beethovenin isoisä oli lahjakas viulisti ja hankki nopeasti itselleen paikan hoviorkesterissa ja meni naimisiin nuoren bonnilaisen tytön kanssa. Parantaakseen tulojaan he perustivat viinikaupan. Sen uskollisimmaksi asiakkaaksi osoittautui kuitenkin Lodewijkin vaimo. [Basile 1984, s. 7-8.] Lopulta vaimosta tuli alkoholisti ja hän vietti viimeiset päivänsä bonnilaisessa sairaalassa.
Ainoa poika, Johann, peri pikemminkin äitinsä vaikutuksen alkoholiin kuin isänsä musikaallisuuden. Hän kuitenkin toimi viulistina 12-vuotiaasta alkaen. Hän menetti työpaikkansa ja joutui elättämään perhettään tenorilaulajana. Hänellä oli ollut varhaislapsuudestaan alkaen juro luonne ja hänella oli taipumusta masennuspuuskiin, josta vain alkoholi näytti parantavan hänet. Luultavasti hänen elämänsä ainoa onnistunut teko oli avioliitto nuoren Maria Magdalena-nimisen nuoren tytön kanssa. [Basile 1984, s. 7-8.] Vanha Lodewijk yritti kuitenkin estää tämän avioliiton, koska hänen mielestään tyttö oli vain kärkkymässä hänen rahojaan. Avioliiton estämisessä hän kuitenkin epäonnistui.
Nuoruusvuodet
Bonn
–
1792) ja Magdalena Keverich van Beethoven (
1744–
1787).]]
Beethovenhaus Bonnissa
Beethoven syntyi Bonnissa
flaamieseeneseenlaista alkuperää olleeseen
perhe, jonka seitsemästä
lapsesta vain Ludwig ja kaksi hänen pikkuveljeään elivät
aikuisikäänpp asti. Syntymäaika on epävarma, sillä vain
kasteäivä –
17. joulukuuta – tunnetaan varmasti, mutta tähän aikaan vastasyntyneet lapset oli tapana kastaa heti syntymistä seuraavana päivänä. Hänen isänsä, Johann van Beethoven, oli laulajainna
Köln vaaliruhtinaan hovissa ja sortui usein
juopotteluun. Hän yritti tehdä pojastaan
Mozartin kaltaisen kuuluisan lapsineron ja pakotti tämän jo nelivuotiaana soittamaan päivittäin tuntikausia.
[Brown 1996, s. 7–8.] Ohikulkijat näkivät poikaparan pianon äärellä, toisinaan itkemässä väsymyksestä.
Leikit jäivät vähiin, joskin Ludwig ja hänen veljensä Caspar leikkivät toisinaan paikkakunnan lasten kanssa. Hän nautti siitä, että häntä kannettiin reppuselässä ja ulvoi naurusta vauhdikkaassa kyydissä. Hän oli hyväntuulinen ja lempeä - kömpelö, tummaihoinen, ja päättäväinen. Tumman ihon vuoksi hänestä käytettiin nimitystä Der Spagnol, Espanjalainen.[Brown 1996, s. 8.]
Beethovenilla oli koko elämänsä tapana puhjeta äänekkääseen nauruun, kun hän oli huvittunut, joskus sopimattomallakin hetkellä ja sopimattomassa tilanteessa, ja hänen huumorintajunsa säilyi koulupoikamaisena elämänsä loppuun asti.
Aloittaessaan koulunkäynnin Ludwig oli surkean näköinen ja nukkavieru. Hän ei ollut lukumiehiä eikä kunnianhimoinen koululainen.[Brown 1996, s. 9.] Koulun päätyttyä isä pakotti pojan keskittymään entistä ahkerammin musiikkiopintoihin.
Ensimmäiset sävellykset
Nuori Ludwig esiintyi julkisesti ensimmäisen kerran jo seitsenvuotiaana. Tässä esityksessä isä väitti poikaansa kaksi vuotta nuoremmaksi, jotta Ludwigin lahjakkuus tekisi suuremman vaikutuksen.
[Brown 1996, s. 10.] Beethoven sai itse tietää asiasta vasta 40-vuotiaana.
Beethovenin lahjakkuus ei jäänyt huomaamatta muiltakaan: vuonna
1779 hänestä tuli Christian Gottlob Neefen suojatti ja kolme vuotta myöhemmin, vuonna
1784 hovin palkkatyöntekijä.
Kymmenvuotiaana Ludwigilla oli hyvät perustiedot monesta soittimesta, mutta erityisesti häntä kiehtoi urkujen ääni.
Sitä paitsi Ludwig sävelsi. Hänen sävellyksiensä kerrotaan olleen niin vaikeita, ettei hän pystynyt soittamaan niitä pienillä käsillään. 'Sinä et pysty soittamaan sitä, Ludwig!' hänen opettajansa sanoi. Ludwig vastasi tähän 'Pystynpäs, sitten kun olen isompi'.
Vuonna 1782 Ludwigin opettaja Christian Gottlob Neefe joutui lähtemään vaaliruhtinaan matkaan, ja hänen oli saatava poissaolonsa ajaksi joku hoitamaan tehtäviään Bonnissa. Hän valitsi Ludwigin, joka oli vasta yksitoista ja puoli vuotias.
Beethoven julkaisi jo 1782 ensimmäisen teoksensa nimeltä 9 muunnelmaa Dresslerin marssista ja seuraavana vuonna kolme pianosonaattia, niin sanotut Kurfürst-sonaatit. Myös vaaliruhtinas sai tietää nuoresta lahjakkuudesta ja suostui rahoittamaan tämän musiikkiopinnot.
Vuonna 1784 Ludwig sai työpaikan hovista, ja hän ryhtyi antamaan tunteja saadakseen lisätuloja.[Brown 1996, s. 14.] Beethovenin perhe kuvitteli elämänsä helpottuneen, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi; Johannin ääni alkoi pettää, ja Marian kunto heikkeni vähitellen.
Bonnissa asui tuolloin antelias ja hyväntahtoinen Von Breuningin perhe. He olivat ottaneet hoiviinsa nuoren lääketieteen opiskelijan Franz Wegelerin, joka esitteli heille 13-vuotiaan ystävänsä Ludwig van Beethovenin.
Keväällä 1787 16-vuotias Beethoven onnistui saamaan kokoon sen verran rahaa, että pääsi matkustamaan Wieniin toiveenaan päästä Mozartin oppilaaksi.[The Grove Dictionary of Music and Musicians] Seuraava anekdootti kuvaa Mozartin ja Beethovenin tapaamista:
Beethoven esiteltiin Mozartille ja hän pyysi tätä soittamaan. Aluksi Mozart näytti pitävän tämän soittoa huolellisesti valmisteltuna mutta kaavamaisena. Tämän vuoksi Beethoven pyysi Mozartia antamaan hänelle teeman improvisoitavaksi. Improvisointi oli Beethovenin vahvimpia puolia. Beethovenin lopetettua esityksen Mozart sanoi ystävilleen 'Pitäkää häntä silmällä; jonain päivänä hän antaa maailmalle puheenaihetta.' Mozart suostui antamaan Ludwigille tunteja. Myöhemmin Ludwig totesi kuitenkin Mozartin soittaneen hienosti mutta epävakaisesti.
]]
Pidempiaikaisesta opiskelusta Mozartin kanssa ei kuitenkaan tullut mitään. Mozart työskenteli Don Giovanni -oopperan parissa ja hänellä oli perhe- ja taloudellisia ongelmia. Sen lisäksi hänellä oli jo oppilas, 8-vuotias Johann Nepomuk Hummelin. Ehti kulua vain kolme kuukautta, kun Beethoven sai kuulla äitinsä olevan vakavasti sairas ja hän joutui matkustamaan takaisin Bonniin.[Brown 1996, s. 17.] Tuberkuloosi, joka oli vaikeuttanut Marian elämää jo pitkään, oli lopultakin nujertanut hänet. Äiti kuoli pian keuhkotauti.
Suuren surunsa vuoksi Ludwig sai vaikean kohtauksen, jota hän epäili astmaksi, ja pelkäsi äitinsä tavoin sairastavansa tuberkuloosia. Eräälle ystävälleen hän valitti: 'Lisäksi tulee vielä alakuloisuus, joka on miltei yhtä paha kuin itse sairaus. Tässä on ensimmäinen maininta syvästä masennuksesta, joka vaivasi häntä koko elämänsä ajan. Perheen taloudellinen asema oli erittäin huono, sillä Ludwig oli kuluttanut kaikki rahansa Wienin-matkallaan ja Johann kaikki säästönsä Marian hoitoon.
Johannin ja Marian seitsemästä lapsesta oli elossa enää kolme: Ludwig, Caspar Carl, ja Johann. Marian menetys oli kova isku Ludwigin isälle Johannille Hän oli ollut aiemmin huoleton juomaveikko, mutta nyt hän joi suruunsa. Pojat olivat hänen tukenaan; kävivät hakemassa hänet kaupungilta, kun hän oli liian tolkuttomassa tilassa, ja suostuttelivat poliisin päästämään hänet kotiin, jottei hän joutuisi telkien taakse.
Perheen rahahuolet kasvoivat edelleen. Vaaliruhtinas suostui kuitenkin maksamaan pientä eläkettä Johannille.[Brown 1996, s. 18.] Beethoven sai toimeentulonsa hoviorkesterin viulistina, ja lisäksi hän sai oikeuden päätöksellä puolet isänsä palkasta käytettäväksi perheen elättämiseen.
Tuntemattoman maalarin maalaus Beethovenista 17-vuotiaana
Ura Wienissä
Mozart oli jo kuollut, kun Beethoven palasi Wieniin vuonna 1792 ruhtinaan avustuksella. Hän hakeutui Joseph Haydnain ohjaukseen[Brown 1996, s. 22.] ja opiskeli muun muassa pianonsoiton tekniikkaa sekä kontrapunkti. Beethovenin ailahtelevainen luonne ja äkilliset raivonpuuskat eivät kuitenkaan sopineet Haydnin täysin päinvastaiseen luonteeseen, ja niin Beethoven siirtyi muiden opettajien, kuten Johann Georg Albrechtsbergerin ja Antonio Salieriinn oppiin Haydnin lähdettyä Englanti vuonna 1794.[Basile 1984, s. 28.] Beethovenin päätettyä jäädä pysyvästi Wieniin ruhtinas lopetti apurahan, mutta sillä välin Beethoven oli jo ehtinyt saavuttaa suosiota yläluokan salongeissa siinä määrin, että sai riittävästi rahallista tukea rikkailta wieniläisiltä.
Vuonna 1795 Beethoven esiintyi ensimmäisen kerran Wienissä. Hänen intohimoisesti ja dynaamisesti esittämänsä toinen pianokonsertto nosti hänet kaupungin johtavaksi pianistiksi. 1790-luvun tuotantoon kuuluivat pianokonserton lisäksi muun muassa piano-, viulu- ja sellosonaatit. Beethoven oli Wienin menestynein vapaa säveltäjä [May 1991, s. 17.]
Vuonna 1797, 26-vuotiaana, Beethoven sairastui vakavasti pilkkukuumeeseen.[Brown 1996, s. 26.] Sairaus jätti pysyvät jäljet Beethoveniin, mutta hän jatkoi opiskelua ja säveltämistä tuntiessaan itsensä olevan paremmassa kunnossa.
Carl Czerny
Eräs Beethovenin oppilaista oli pikkupoika nimeltään
Carl Czerny, joka oli mennyt isänsä kanssa tapaamaan Beethovenia. Carl Czernyn mukaan 'Beethovenin asunnossa oli hyvin sotkuista, ympäri huonetta hujan hajan papereita, vaatteitta ja edellisen illallisen tähteitä, siellä täällä laatikoita, seinät olivat paljaat, hutera tuoli pianon ääressä oli huoneen ainoa istuin, kaiken keskellä vesilätäköitä, sillä hän otti alituisesti suihkuja säveltäessään.' Huoneessa oli useita ihmisiä, ja tämä lyhyt ja tanakka, epäsiisti mies taisi hermostuttaa pikkupoikaa, mutta Beethoven osasi olla hyvin ystävällinen.
[Brown 1996, s. 31.] Poika istui Beethovenin vieressä musteella tahritun pianon ääressä ja pisti merkille, että Beethovenin kädet olivat erittäin karvaiset ja sormensa leveät, varsinkin sormenpäät. Eniten poikaa kuitenkin kiehtoivat Beethovenin korvissa olevat pumpulit, 'jotka oli kasteltu jossain keltaisessa nesteessä'.
Beethoven oli tyytyväinen pojan soittoon ja otti hänet oppilaakseen.
Kuurous
Tiedetään, että Beethoven kerran raivostui eräälle tenorille harjoituksissa niin suunnattomasti, että luhistui ja havaitsi menettäneensä tilapäisesti kuulonsa.
[Brown 1996, s. 32, 34.] Kaikesta päätellen vaurioituneet valtimot eivät kestäneet kiivaudesta johtuvaa korkeaa verenpainetta.
Beethoven oli jo aiemmin kärsinyt vatsavaivoista. Vuonna 1798 Beethoven huomasi kuulonsa heikentyvän. Beethoven arveli aluksi kuuroutensa olevan sidoksissa vatsavaivoihin, joka saattoikin pitää paikkansa, mutta hän säikähti, kun hänen kuulonsa yhä vain huononi senkin jälkeen, kun hän oli päässyt eroon vatsavaivoistaan.
Beethovenin bonnilainen ystävä Franz Wegeler oli juuri valmistunut lääkäriksi. Hän teki kaikkensa Beethovenin auttamiseksi. Hän suositteli erikoislääkäreitä ja hoitokuureja, mutta vuonna 1801 tilanne oli pahentunut edelleen; hän kuuli korvissaan häiritsevää suhinaa eikä pian enää kyennyt kunnolla hoitamaan pianistin uraansa. Myös orkesteria johtaessaan hän tarvitsi nyt apulaiskapellimestaria. Vuonna 1802 alkoi käydä selväksi, että Beethovenin pahin pelko oli hitaasti käymässä toteen. Hän käytti monenlaisia kuulokojeita ja sai lääkärin määräyksestä kylpyjä Tonavan vedessä, mahapillereitä sekä manteliöljyä korvakäytäviin, mikä kuitenkin vain pahensi tilannetta.[Brown 1996, s. 35.] [Basile 1984, s. 39.] [May 1991, s. 23.] Oli myös kokeiltu tiettyä teetä, mutta se aiheutti korvissa vihellystä ja ulvontaa.
Eräässä talossa Heiligenstadtin kylässä Wienin laitamilla hän kirjoitti veljilleen Karlille ja Johanille kuuluisan kirjeen, joka nykyisin tunnetaan Heiligenstadtin testamenttina. Siinä Beethoven purkaa epätoivonsa ja kertoo, kuinka hänen ailahteleva käytöksensä on ymmärretty väärin pelkäksi pahanhenkisyydeksi, mutta todellisuudessa se johtui vain kuuroutumisen aiheuttamasta ahdistuksesta. Samalla hän toteaa, että on valmis hyväksymään kohtalonsa, ja päättää kaikesta huolimatta viimeistellä ne teokset, jotka hänen päässään yhä olivat ja jotka hän koki elämäntehtäväkseen.
Beethovenin kuuroudelle on esitetty useita selityksiä. Ruumiinavauksessa selvisi, että hänen sisäkorvansa oli laajentunut, mistä oli ajan mittaan seurannut haavaumia. Lisäksi hänen hiustensa lyijypitoisuus todettiin myöhemmin erittäin korkeaksi. Lyijyä käytettiin Beethovenin aikana – tietämättä sen haittavaikutuksista – jopa lääkkeissänn ja viini makeuttamisessa. Beethovenin arvellaan saaneen lyijyä myös lääkärinsä antamien hoitojen vuoksi.
Vuodesta 1818 Beethoven ei pystynyt kommunikoimaan ihmisten kanssa normaaliin tapaan kuuroutensa vuoksi, ja hän turvautui keskustelukirjoihin, joiden välityksellä hän viesti ihmisten kanssa. Keskustelukirjat ovat olleet korvaamattomia lähteitä Beethovenin elämän ja ajatusten selvittämisessä.[Basile 1984, s. 60.]
Vuodet 1804-1815
Beethovenin ystävä ruhtinas Franz Joseph Maximilian Von Lobkowizt
Joseph Mähler: Beethoven, maalaus, 1804
Jälkipolville Beethovenin kuurous oli myös siunaus. Testamentin kirjoittamisen jälkeen hän sai valtavan luomisvimman ja päätti omistaa loppuelämänsä säveltämiselle. Vaikka hän ei enää kuullut juuri soittimia tai lauluääntä, hän kuuli keksimänsä melodiat päässään. Myös hänen tyylinsä muuttui täysin, ja se oli nyt rohkeaa ja sankarillista heijastaen säveltäjän omaa päättäväisyyttä.
[Brown 1996, s. 36.] Vuodet
1803–
1812 olivat säveltäjän tuottoisimmat. Vuonna 1803 saivat ensiesityksensä
toinen sinfonia ja
kolmas pianokonsertto. Pian syntyi myös tunnettu pianosonaatti
Waldstein, jonka Beethoven omisti ystävälleen. Vuonna
1804 valmistui uupumattoman työn seurauksena kolmas sinfonia,
Eroicallelle (Sankarillinen). Beethoven omisti sen aluksi ihailemalleen
Napoleon Bonaparte, mutta kiivastui kuultuaan tämän julistautuneen keisariksi ja repi sinfonian kansilehden irti kutsuen sitä enää vain sankarilliseksi sinfoniaksi.
[Basile 1984, s. 40.] Hänen silmissään Napoleon ei ollut enää sankari vaan ahne ja vallanhimoinen. Sinfonia merkitsi uuden aikakauden alkua sekä Beethovenin tuotannossa että koko musiikin historiassa, sillä sen hurjat alkutahdit olivat ajalleen poikkeukselliset ja enteilivät jo
romantiikan syntyä.
Raivokas säveltämistahti vaati pian veronsa. Toukokuussa 1804 hänen voimansa ehtyivät, ja Stephan von Breuning otti hänet hoiviinsa. Beethovenista oli tullut entistä ärtyneempi, koska hän ei voinut huonossa kunnossa purkaa turhautumistaan säveltämiseen, ja häntä saattoi hädin tuskin edes puhutella.[Brown 1996, s. 40.] Muutaman viikon kuluttua – riidan vuoksi – Beethoven lähti maaseudulle pysytellen kuitenkin Wienin lähistöllä. Siellä hän rauhoittui jälleen ja palattuaan Wieniin tervehtyneenä pystyi taas säveltämään: pianosonaatti Appassionata oli uusi väylä säveltäjän tunteiden purkamiselle. Hän pahoitteli von Breuningille käytöstään. Beethovenin tuttavapiiri tiesi, kuinka hyväsydäminen sairauksien, konserttien ja säveltämistyön rasittama säveltäjä pohjimmiltaan oli, ja hyväksyi hänet sellaisena kuin hän oli.
Myöhemmin samana vuonna Beethoven ystävystyi ja lopulta rakastui Josephine von Brunswickiin, erääseen oppilaaseensa, joka oli jäänyt leskeksi. Napoleonin armeijan edetessä kohti Wieniä Josephine päätti paeta lapsineen maatilalle Unkariin, minkä Beethoven joutui onnettomana hyväksymään. [Brown 1996, s. 41.] Josephinen sisar Therese pysyi säveltäjän tukena, ja lopulta heidän suhteensa syveni.
Vuonna 1805 Beethoven sai valmiiksi ainoan oopperansa Fidelion. Kantaesitystä viivyttivät sekaannukset ja säveltäjän tyytymättömyys esityksen suunnitteluun. Kun teos lopulta esitettiin marraskuussa, se ei saanut kovin suurta menestystä.[Basile 1984, s. 45.] Seuraavana vuonna hän sai valmiiksi Razumovski-kvartetot, jotka oli tarkoitettu omaa jousikvartettiaan ylläpitävälle harrastelijamuusikko kreivi Razumovskille. Lisäksi valmistui neljäs sinfonia, joka oli eräänlainen seesteinen välivaihe ennen seuraavaa mullistusta. Viides sinfonia alkaa kuuluisilla ”kohtalon koputuksilla”, jotka olivat täysin ennenkuulumattomia ajan yleisölle. Sinfonian finaaliosa oli ensi kerran koko teoksen huipentuma, kun se tähän asti oli säveltäjien teoksissa ollut merkitykseltään vähäisempi.
Ludwig Schnorr von Carolsfeld: Beethoven, piirustus, 1808 tai 1809
Vuonna 1806 Beethoven laati ainoan viulukonserttonsa, joka on nykyään yksi arvostetuimmista viulukonsertoista. Se ei kuitenkaan aluksi saanut suurta suosiota. Hämmästystä yleisössä herätti se, että pitkän avausosan ensimmäiset nuotit antoi patarumpu. Pianisti Muzio Clementi kuitenkin piti viulukonsertosta niin paljon, että pyysi Beethovenia sovittamaan teoksen pianokonsertoksi. Näin syntyneelle D-duuri-pianokonsertolle ei annettu numeroa.
Heiligenstadtissa vietetty vuoden 1808 kesä synnytti Pastoraalisinfonian (nro 6), jossa kuvastuu Beethovenin rakkaus maaseutua ja pitkiä luontoretkiä kohtaan. Saman vuoden joulukuussa viidennen ja kuudennen sinfonian sekä Kuorofantasian ensiesityksen harjoituksissa vallitsi sekasorto, kun orkesteri ei tullut toimeen Beethovenin kanssa. Konsertissa vihaiset soittajat tekivät virheitä helpoissakin kohdissa, kunnes Beethoven huusi kovaa: ”Aloittakaa alusta!”[Brown 1996, s. 46.] Tämäkin oli ennenkuulumatonta, mutta yleisö oli tyytyväinen lopputulokseen.
Napoleonin veli Jérôme tarjosi vuonna
1809 Beethovenille kapellimestarin paikkaa Kasselissa. Säveltäjä oli suostumaisillaan virkaan, mutta huolestuneena parhaimman säveltäjänsä menettämisestä wieniläiset saivat käännetyksi hänen päänsä tarjoamalla hänelle elinikäistä vuosittain maksettavaa korkoa.
Samalla Napoleonin joukot piirittivät Wieniä, ja tykkitulen pelästyttämä säveltäjä vetäytyi kellariin, jossa tilanteesta huolimatta sävelsi
Keisarikonserton nimellä tunnettua viidettä pianokonserttoaan.
Beethovenilla oli pitkään tukenaan perheitä, joiden seurassa hän oleskeli paljon. Von Breuningien ja von Brunswickien jälkeen hän tutustui Malfattin perheeseen, jonka yhdeksäntoistavuotiasta tytärtä hän kosi huonoin tuloksin. Für Elise on kirjoitettu Therese Malfatille (kappaleen nimessä ”Elise” on seurausta Beethovenin käsialan väärintulkinnasta).
Louis Letronne: Beethoven, maalaus, 1814
Beethoven muutti 64 kertaa niiden 34 vuoden aikana, jotka hän vietti Wienissä.[Brown 1996, s. 33.] Hänet sanottiin aina irti, tai hän irtisanoutui itse. Syynä oli, että hän piti liian kovaa meteliä, roiskutti pesuvettä lattialle, asunto ei ollut hänen mielestään tarpeeksi aurinkoinen, lähistöllä norkoili ihmisiä, jotka halusivat tavata hänet. Hänellä oli usein vuokralla useita asuntoja yhtä aikaa, mutta hän asui vain yhdessä niistä. Suosittua säveltäjää ei siten ollut helppo tavoittaa. Hänen kodeissaan vallitsi usein sekasorto, eikä huonekaluja juuri ollut pianon, tuolin ja sängyn lisäksi.
Beethovenin tiedetään ihastuneen herkästi useisiin nuoriin naisiin, joiden kanssa hän ei kuitenkaan kyennyt kehittämään pysyvää ihmissuhdetta. Onnettomien rakkauksien jälkeen Beethoven päättikin omistautua yksinomaan musiikille, jota hän piti jalompana tavoitteena kuin oman perheen saamista.[Brown 1996, s. 51.]
Teplitz
Carl Röhling: Beethoven ja Goethe Teplitzissä 1812, litografia, 1887
Joseph Mähler: Beethoven, maalaus, 1815
Therese Malfatin jälkeen Beethoven tutustui Bettina Brentanoon, älykkääseen nuoreen naiseen, joka oli myös Beethovenin suuresti ihaileman Goethen ystävätär. Bettina järjesti kahden suuren taiteilijan tapaamisen. Beethoven ja Goethe tapasivat Teplitz-kylpylässä Böömissä heinäkuussa
1812. Bettina oli järjestänyt näiden kahden suuren taiteilijan tapaamisen, ja Goethe määräsi paikan ja ajan. Beethoven ja Goethe olivat luonteeltaan niin erilaisia, ettei heistä tullut todellisia ystäviä. Goethe sanoi Beethovenista:
Teplizissä Beethovenin kerrotaan käyttäytyneen moukkamaisesti, kun Beethoven ja Goethe päiväkävelyllä tapasivat keisarin ja keisarinnan, Goethe kumarsi heille, mutta Beethoven vain käveli kädet selän takana pysähtymättä.[May 1991, s. 38.]
Beethoven julisti: 'Goethe pitää liian paljon hovi-ilmastosta - enemmän kuin runoilijalle on sopivaa.' Kumpikaan ei enää koskaan ehdottanut uutta tapaamista.
Samoihin aikoihin Beethoven lähti Linziin, jossa hän päätti 7. sinfoniansa ja aloitti 8. sinfoniansa. Linzissä apteekkarina hyvin menestyvä Beethovenin veli Johann eli onnellisena taloudenhoitajansa kanssa. Beethoven näytti unohtaneen, ettei ollut ollut enää aikoihin vastuussa veljestään, ja käski parin erota. Beethoven sanoi sen niin törkeästi, että Johann uhmissaan nai taloudenhoitajansa.[Basile 1984, s. 53.]
Beethovenin nuorempi veli Caspar kuoli 15. marraskuuta 1815in äitinsä tavoin tuberkuloosi. Testamentissaan veli oli määrännyt Beethovenin huoltajaksi pojalleen Karlille. Testamentinlisäys, jonka Beethoven uskoi kälynsä tehneen Casparin tietämättä, määritteli että holhousta hoitaisivat yhdessä setä ja lapsen äiti. Beethoven pyrki pitämään täysin itse huolta pojasta ja kulutti runsaasti aikaa ja rahaa tämän eteen. Hän laati anomuksen holhouksen siirtämiseksi yksin hänelle. Oikeudenkäynti muodostui pitkäksi ja vasta vuonna 1820 Beethoven voitti todistettuaan tuomareille, ettei leski ollut kykenevä hoitamaan velvollisuuttaan, koska hän oli ollut uskoton miehelleen.[Basile 1984, s. 57.] Karlista tuli varsin hankala luonne ja taakka Beethovenille, joka yrityksistään huolimatta ei kyennyt olemaan kunnollinen huoltaja. Osittain tämän vuoksi hän lähetti pojan sisäoppilaitokseen.[ ] Hän ei kuitenkaan halunnut luopua pojasta. Vuonna 1819 Beethovenista oli jo tullut lähes täysin kuuro, eikä hän enää kuullut puhetta eikä musiikkia.[Brown 1996, s. 54.]
Viimeiset vuodet
August von Klöber: Beethoven, piirros, 1818
Vuodet
1813–1819nille eivät olleet Beethovenille kovin tuotteliaita. Häntä vaivasivat taloudelliset ja henkilökohtaiset huolet.
Wellingtonin voiton tekijänoikeuksista aiheutui neljän vuoden mittainen oikeustaistelu, koska teos sävellettiin alun perin vastakeksitylle panharmoniko, jonka kehittäjä Mälzel oli riidan toinen osapuoli. Vihdoin vuonna
1817 he pääsivät sopimukseen tuhlattuaan paljon rahaa ja voimia.
J. P. Lyser: Beethoven, piirros
Beethovenille sattui hauska tapaus Badenissa vuonna 1820. Hän oli kävellyt koko päivän luonnossa ja huomasi lopulta eksyneensä. Hän alkoi kurkistella talojen ikkunoista sisälle, mutta asukkaat ilmoittivat oudosta kulkijasta poliisille. Poliisi kävi kertomassa asiasta poliisipäällikölle, joka vietti samaan aikaan iltaa ystäviensä seurassa. Vanki väitti olevansa Beethoven, vaikka selvästi hän oli pelkkä kulkuri. Poliisipäällikkö päätti 'Putkaan vaan. Ainakin aamuun asti.'
Yöllä poliisin oli pakko herättää päällikkönsä. Vanki vaati, että oli ehdottomasti otettava yhteys tunnettuun wieniläismuusikkoon tunnistamaan hänet. Päällikkö käski vangin tuotavaksi eteensä. 'Mutta sehän on Beethoven!' hän kauhistui. Hän kutsui säveltäjän kotiinsa ja lähetti tämän seuraavana aamuna virkavaunuissaan Wieniin. [May 1991, s. 45, 47.]
Vuonna 1818 Beethoven sävelsi Hammerklavier-pianosonaatin. Seuraavana vuonna hän alkoi säveltää myöhäisiä mestariteoksiaan Missa Solemnista, kolmea viimeistä pianosonaattia (nro 30–32) ja yhdeksättä sinfoniaa. Missa Solemnis valmistui vasta vuonna 1820[Basile 1984, s. 63.], paljon sen jälkeen, kun arkkiherttua Rudolf oli vihitty arkkipiispaksi, mihin tapahtumaan teos oli alun perin tarkoitettu. Valmistumisen myöhästyminen johtui Beethovenin veljenpojan huoltajuudesta käydystä oikeudenkäynnistä.[Basile 1984, s. 68.] [Brown 1996, s. 56.] Tällöin wieniläiset saivat kootuksi vetoomuksen kotikaupunkinsa puolesta, ja sinfonia ensiesitettiin siellä toukokuussa 1824. Beethovenin kerrotaan yrittäneen tarmokkaasti johtaa orkesteria varsinaisen kapellimestarin (Ignaz Umlauf) rinnalla kuulematta mitään soitosta. Toisen osan patarumpuosuus jouduttiin keskeyttämään hetkeksi yleisön suosionosoitusten takia. Esityksen jälkeen yleisö juhli myrskyisästi suosionsa huipulla ollutta sankariaan, mutta Beethoven itse havaitsi tämän vasta, kun alttosolisti, nuori Caroline Unger, tarttui häntä kädestä ja käänsi hänet yleisöön päin. Taiteellisesta menestyksestä huolimatta konsertti, jossa esitettiin lisäksi alkusoitto Die Weihe des Houses (Talon vihkiäiset) ja osia Missa Solemniksesta, oli taloudellinen katastrofi.[Basile 1984, s. 71–72.]
Lontoo
Joseph Böhmin luonnos Beethovenista, jonka Beethoven esitteli Stumpffille
Vuonna 1823 Beethovenin luona pistäytyi saksalainen Lontoossa asuva soittimien rakentaja Johann Andreas Stumpff. Tavatessaan Stumpffin Beethoven oli loistavalla tuulella. 'Tänään olen onnellinen' hän sanoi ja kysyi Stumffilta, pitikö tämä Wienistä 'Jossa ihminen voi syödä, juoda ja nukkua hyvin'.
[May 1991, s. 60.]
Stumpff otettiin siis lämpimästi vastaan Hän kuunteli Beethovenin puheita Lontoon hyvistä puolista ja sen sivistyneistä asukkaista. Wienistä Beethoven sen sijaan sanoi, 'etteivät ihmiset osaa puhua muusta kuin ruoasta ja juomisesta, laulusta ja typerästä musiikista. Jospa Karl voisi päästä Englantiin, jossa hän voisi asua Stumpffin luona.' [May 1991, s. 60.] Hän kysyi Stumffilta, miten paljon veljenpojan oleskelu Lontoossa tulee maksamaan.
Tämän jälkeen sovittiin, että Beethoven illastaisi Stumpffin luona ja Beethoven kertoi Stumpffille, että kalaruoat ovat erityisen mieluisia. Illallisen jälkeen Stumpff kutsuttiin uudelleen vierailulle kolmen päivän kulutttua. [May 1991, s. 60.]
Beethoven kuitenkin tuli Stumpffin asunnolle jo seuraavana aamuna ja he lähtivät kävelylle. Stumpff kertoi Beethovenin sinfonioiden menestyksestä Lontoossa. Pastoraalisinfonia oli erityisesti naisten suosikki. [May 1991, s. 60.] Kaikki odottivat hänen kymmenettä sinfoniaansa. Beethoven halusi kiihkeästi nähdä maan, jossa hänen teoksensa olivat niin suuressa arvossa ja lupasi tulla vierailulle ja asua Stumffin luona. Ennen kuin he erosivat, Beethoven otti taskustaan paperin ja antoi sen Stumpffille. 'Se on esittävinään minua, mutta se ei ole kovin hyvä - harjoittelijan työtä.' Sen jälkeen hän otti paperin Stumpffin kädestä, kieritti sen rullalle ja asetti sen vasempaan korvaansa. Stumpff sanoi 'kuulotorveen' ääntäen selkeästi: 'Jos tapaan Lontoossa taiteilijan, täydennämme kuvan yksityiskohdat. Siitä tulee vielä hienoin muotokuva. Sen olen velkaa ihailijoillenne'.[May 1991, s. 60.]
Beethoven syleili Stumpffia lämpimästi. Samassa heidät ohitti hautajaissaatto. Beethoven katosi Stumpffin näkyvistä. [May 1991, s. 60.]
Anton Schindler
Yksikään tarina Beethovenin elämästä ei jätä mainitsematta Anton Schindleriä (
1792-
1864), Beethovenin ystävää ja tämän elämäkerran kirjoittajaa. Hän oli myös yksi niistä, joka oli valmis uhraamaan paljon ystävyydelleen. Hän kuitenkin halusi esittää Beethovenin sankarillisena hahmona. Hän meni jopa niin pitkälle, että hävitti yli puolet Beethovenin keskusteluvihoista, koska ne eivät hänen mielestään sopineet Beethovenin sankarilliseen henkilökuvaan.
[May 1991, s. 63-64.] Siitä huolimatta Beethoven sai monet asiat tietoonsa Schindleriltä, hän tutustui esimerkiksi
Schubertin musiikkiin hänen kauttaan. Beethovenin mielestä Schubertissa oli jumalainen kipinä. Hän ennusti tämän vielä hämmästyttävän maailmaa ja valitti sitä, ettei ollut tutustunut tähän jo aikaisemmin.
[May 1991, s. 63-64.]
Schindleriä on kiittäminen myös Missa Solemniksen sävellysvaiheita koskevasta kuvauksesta; Eräänä iltapäivänä elokuussa 1819 neljän aikaan [May 1991, s. 63-64.] Schindler muusikkoystävineen pistäytyi Beethovenin luona. He saivat oitis kuulla kahden palvelustytön karanneen aamulla pelästyttyään raivokohtausta, jonka Beethoven oli pannut toimeen edellisenä yönä. Palvelustytöt olivat menneet nukkumaan odotettuaan Beethovenia keskiyöhön ja todettuaan että heidän valmistamansa ateria oli joka tapauksessa siihen mennessä syötäväksi kelpaamaton.
Arkkipiispa Rudolph, jolle Beethoven aluksi omisti Missa solemniksen
Kuolema ja hautajaiset
Vuonna 1826 setänsä jatkuvan holhoamisen ja kirjeiden vuoksi 19-vuotias Karl yritti itsemurhaa ampumalla mutta jäi henkiin, minkä jälkeen hän vietti Beethovenin kanssa toipilasajan Johannin luona Wienin liepeillä. Poliisille tekonsa syyksi Karl ilmoitti, että hänen setänsä rääkkäsi häntä liikaa.[Brown 1996, s. 57.] Samoihin aikoihin, 1825–1826, Beethoven sävelsi myöhäisiä jousikvartettojaan, jotka jäivät myös hänen viimeisiksi teoksikseen. Ne olivat käänteentekeviä teoksia, joiden uskalias ja ainutlaatuinen tyyli oli viety pitemmälle, kuin mitä monet pystyivät ymmärtämään.
Sävellystyön keskeytti useaan otteeseen säveltäjän alati huonontuva terveys. Beethoven palasi Johannin luota 2. joulukuuta 1826eseen pelkissä avovaunuissa, ja kylmästä säästä ja kylmän veden juomisesta seurasi, että hän vilustui ja sairastui keuhkokuume, josta parani vain väliaikaisesti.[Basile 1984, s. 73–74.] Hänellä diagnosoitiin pian vesipöhö ja keltatautista, ja hän kärsi kovista kivuista. Viimeisinä kuukausinaan hänen epäillään kärsineen myös pahasta maksakirroosi. Beethovenin maksa oli vaurioitunut jo aikaisemmin lyijyisen alkoholin juomisesta.
Johann Stephan Decker, Beethoven, 1824
Franz Stober, Beethovenin hautajaiset, 1827
24. maaliskuuta 1827 Beethoven vaipui koomaan ja kuoli kaksi päivää myöhemmin. Kerrotaan, että ulkona riehuneen lumimyrskyn keskellä välähti yhtäkkiä salama ja kuului voimakasta jyrinää. [Brown 1996, s. 60.] Tällöin Beethoven avasi silmänsä, kohotti nyrkkiin puristetun oikean kätensä, laski sen jälleen vuoteelle ja menehtyi pian sen jälkeen. Tällaiset romanttiset tarinat säveltäjän kuolemasta olivat tyypillisiä 1800-luvulla, jolloin luovien ihmisten koko elämän ja vielä kuolemankin nähtiin heijastelevan epätavallisuutta ja neroutta.
Beethovenin hautajaiset pidettiin Wienissä 29. maaliskuuta. Hänen hautajaisiinsa osallistui noin 20 000 ihmistä, ja mukana hautajaissaattueessa oli paljon kuuluisuuksia, kuten Franz Schubert.
Beethovenin muotokuvia
Kuva:Beethoven1791.jpg|G.V. Kügelken, 1791
Kuva:Beethoven_nuori.jpg|Christian Hornemann: Miniatyyrimuotokuva, 1803.
Kuva:Beethoven Schimonin.jpg|Ferdinand Schimon: maalaus 1819. Beethoven-Haus, Bonn
Kuva:Beethoven Waldmuller 1823.jpg|Ferdinand Georg Waldmüller, 1823
Kuva:Beethoven Steinmüller.jpg|Steinmüller, piirros, 1823
Kuva:LudwigBeethoven.jpg|Tuntemattoman tekijän maalaus
Kuva:Beethoven_1_db.jpg|Beethovenin muistopatsas Bonnissa
Kuva:Deutsche Bundespost - Bedeutende Deutsche - Ludwig van Beethoven - 70 Pfennig - schwarzblaugruen.jpg|Kuva postimerkissä.
Musiikki
Beethoven jäi historiaan merkittävänä säveltäjänä, jonka maine kasvoi pian legendaariseksi. Hänen vaikutuksensa ulottui lähes kaikkiin häntä seuranneisiin säveltäjiin, erityisesti
Schubertiin,
Wagneriin,
Lisztiin ja myöhäisromantiikankin suuriin säveltäjiin. On keskusteltu runsaasti siitä, edustiko Beethoven klassismia vai romantiikkaa.
[Brown 1996, s. 39.]
Säveltäjän elinaikana kyseisiä termejä ei ollut edes olemassa, vaan ne keksittiin jälkeenpäin määrittelemään erilaisia vanhan musiikin tyylejä.
Huolimatta neroudestaan Beethoven ei koskaan ollut samanlainen musiikin ihmelapsi kuin Mozart (vaikka heistä edelleen puhutaan verraten, kumpi todellisuudessa on maailman suurin säveltäjä), ja myös säveltäminen tuotti hänelle enemmän ongelmia. Hän korjasi sävellyksiään jatkuvasti[Brown 1996, s. 22.] ja turvautui uuden luomisessa usein vanhoihin ideoihin, joita hän oli saattanut kuljettaa ja kehittää mielessään vuosikausia. Hänellä oli tapana säveltää useita teoksia yhtä aikaa, usein hyvin vaihtelevassa ja sekavassa työympäristössä. Osin kuuroudesta johtuen hän kehitti teokset mielessään niin valmiiksi, että lopulta hänen tarvitsi vain kirjoittaa ne paperille (tämä kyky oli myös Mozartilla, jonka muistiinpanot tosin paljastavat ettei hän ilmeisesti ollut tehnyt yhtä raivoisasti korjauksia töihinsä). Beethovenin työtahti oli usein hurja, eikä hän usein piitannut tauoista saati omasta hyvinvoinnistaan.
Tyyli
Beethovenin nimikirjoitus
Beethovenin tyyli perustuu kontrasteihin, harmonisiin keksintöihin ja yllättäviin käännöksiin,
Sturm und Drang -henkiseen dramatiikkaan tai kirkkaaseen klassisuuteen ja hienostuneeseen motiivitekniikkaan. Hän loi teoksilleen klassismin ihanteiden mukaisesti laajoja arkkitehtonisia rakenteita. Hänen sävellystensä hitaissa osissa melodiat saattavat olla lyyrisiä, kauniita ja mieleenpainuvia.
Beethoven oli erityisen mieltynyt orkesteri- ja pianomusiikkiin, jolle hän omisti suuren osan urastaan, mutta loi myös merkittäviä vokaaliteoksia, kuten oopperan Fidelio ja yhdeksännen sinfonian. Niissä hän käsittelee ihmisääntä ikään kuin mitä tahansa instrumenttina, piittaamatta äänialan rajoituksista.
Uudistukset
Beethovenin työhuone hänen viimeisenä elinvuotenaan. Piirros on tehty kolme päivää ennen Beethovenin kuolemaa
Maalaus Beethovenin kädestä. Maalaus on tehty päivä säveltäjän kuoleman jälkeen
Beethovenin teokset olivat monella tapaa suurempia kuin edeltäjänsä. Ne olivat pidempiä ja monimutkaisempia ja vaativat usein suuren orkesterin.
Yhdeksännen sinfonian viimeinen osa kestää lähes 25 minuuttia, mikä yksin vastaa pituudeltaan tavanomaista Mozartin tai Haydnin sinfoniaa. Myös osien esittely ja erityisesti niiden päättävä
kooda olivat aiempaa pidempiä. Suuremman orkesterin ja säveltäjän tyylin yhdistymisen seurauksena Beethovenin musiikki kuulostaa hyvin voimakkaalta verrattuna klassismin aiempiin teoksiin.
Beethovenin teoksissa rytmillä saattaa olla keskeinen motiivinen merkitys. Rytmikuviot ovat usein voimakkaita ja selväpiirteisiä, ja esimerkiksi kolmannen, viidennen ja yhdeksännen sinfonian ensimmäisen osan sekä erityisesti kolmannen ja seitsemännen sinfonian päätösosan pääteema on enemmän rytminen kuin melodinen. Rytmien avulla säveltäjä pystyi usein viemään eteenpäin teeman kehityksen uusien sointujen ja harmonioiden esittelyn läpi ilman, että teoksen yhtenäisyys kärsi. Sen avulla hän pystyi yhdistelemään aiempaa laajemmin teemojensa erilaisia yksityiskohtia toisiinsa.
Beethovenin edelleen kehittämä sonaattimuoto toimi vertailukohtana tuleville säveltäjäpolville. Beethovenin sonaattimuodossa johdannolla oli aiempaa suurempi merkitys. Hän käsitteli teoksiaan aiempaa enemmän yhtenäisinä kokonaisuuksina, ja hän valmisteli ensin kokonaisuuden päässään, jonka jälkeen hioi yksityiskohdat sitä mukaileviksi.
Tuotanto
Beethovenin hauta Wienissä
Beethovenin laajahkoon tuotantoon kuuluu noin 220 teosta. 138 teoksella on oma opusnumeronsa, jonka lisäksi ilman opusnumeroa on 80 teosta, joita merkitään tunnuksella WoO (
Werke ohne Opuszahl). Tuotanto voidaan jakaa karkeasti kolmeen kauteen
: varhaiselle kaudelle on ominaista selvästi havaittava Mozartin ja Haydnin vaikutus; keskimmäisellä, kypsällä kaudella kiteytyi hänen oma ”herooiseksi” kutsuttu tyylinsä. Myöhäiskaudella hänen teoksensa olivat äärimmilleen kehittyneitä ja yksilöllisiä, ja usein niitä kuvaillaan yleviksi ja yliaistillisiksi.
Beethovenin merkittävimpiä teoksia ovat yhdeksän sinfoniaa (lisäksi kymmenes keskeneräinen), viisi pianokonserttoa, viulukonsertto, jousikvartetot (erityisesti kuusi viimeistä), pianosonaatit, pianoteos Diabelli-muunnelmat, ooppera Fidelio sekä messu Missa Solemnis. Sinfonioista tunnetuimpia ovat kolmas (Herooinen), viides (Kohtalonsinfonia), kuudes (Pastoraalisinfonia), seitsemäs ja yhdeksäs (Koraalisinfonia).[Basile 1984, s. 76.] Pianosonaateista tunnetuimpia ovat nro 8 (Pateettinen), nro 14 (Kuutamosonaatti), nro 21 (Waldstein), nro 23 (Appassionata) sekä nro 29 (Hammerklavier).
Beethovenin teoksiin sisältyy joukko melodioita, jotka ovat lähes kaikkien tuntemia. Näihin kuuluvat ainakin pianokappaleet Für Elise (bagatelli a-mollissa) ja Abschied vom Klavier (”jäähyväiset pianolle”), viidennen sinfonian ensimmäisen osan alku ja tuon sinfonian viimeisen osan teema sekä yhdeksännen sinfonian lopputeema (An die Freude). Pianosonaattien teemoista erityisesti sonaattien nro 8 ja nro 14 hitaat osat ovat niin ikään erittäin tunnettuja melodioita.
Sävellyksiä
Näyttämöteoksia
Baletteja
Oopperoita
Näytelmämusiikkia
- musiikkia lukuisiin näytelmiin (mm. Goethenn ''Egmontiiniin op. 84)
Sinfonioita
- nro 1 C-duuri, op. 21
- nro 2 D-duuri, op. 36
- nro 3 Es-duuri, 'Eroica-sinfonia', op. 55
- nro 4 B-duuri, op. 60
- nro 5 c-molli, 'Kohtalonsinfonia', op. 67
- nro 6 F-duuri, 'Pastoraalisinfonia', op. 68
- nro 7 A-duuri, op. 92
- nro 8 F-duuri, op. 93
- nro 9 d-molli, op. 125 (joskus käytetty nimi Ode an die Freude, Oodi ilolle)
Konserttoja
- Pianokonsertto nro 1 C-duuri, op. 15
- Pianokonsertto nro 2 B-duuri, op. 19
- Pianokonsertto nro 3 c-molli, op. 37
- Romanssi nro 1 viululle ja orkesterille G-duuri, op. 40
- Romanssi nro 2 viululle ja orkesterille F-duuri, op. 50
- Konsertto pianolle, viululle ja sellolle (kolmoiskonsertto) C-duuri, op. 56
- Pianokonsertto nro 4 G-duuri, op. 58
- Viulukonsertto D-duuri, op. 61
- Pianokonsertto nro 5 Es-duuri, 'Keisarikonsertto', op. 73
Alkusoittoja
- Coriolan op. 62
- Leonore-alkusoitto nro 1 op. 138
- Leonore-alkusoitto nro 2 op. 72a nro. 1
- Leonore-alkusoitto nro 3 op. 72a nro. 2
- Fidelio-alkusoitto op. 72b (sisältyy oopperaan Fidelio)
Jousikvartettoja
- nro:t 7-9, 'Razumovski-kvartetot', op. 59
- nro 10 Es-duuri, 'Harppukvartetto', op. 74
- nro 13 B-duuri, op. 130
- nro 14 cis-molli, op. 131
- Grosse Fuge (suuri fuuga) B-duuri, op. 133 (alun perin finaalina kvartetossa nro 13)
Muuta kamarimusiikkia
- Septetto klarinetille, käyrätorvelle, fagotille ja jousikvartetille Es-duuri, op. 20
- Viulusonaatti nro 5 F-duuri, 'Kevätsonaatti', op. 24
- Viulusonaatti nro 9 A-duuri, 'Kreutzer-sonaatti', op. 47
- Pianotrio nro 6 B-duuri, 'Arkkiherttua-trio', op. 97
Pianosonaatteja
Beethoven esittämässä kuutamosonaattia
- Kolme sonaattia WoO. 47
- nro 8 c-molli, 'Pateettinen sonaatti', op. 13
- nro 14 cis-molli, 'Kuutamosonaatti', op. 27 nro. 2
- nro 15 D-duuri, 'Pastoraalisonaatti', op. 28
- nro 17 d-molli, 'Myrsky-sonaatti', op. 31 nro. 2
- nro 21 C-duuri, 'Waldstein-sonaatti', op. 53
- nro 23 f-molli, 'Appassionata-sonaatti', op. 57
- nro 26 Es-duuri, 'Jäähyväissonaatti', op. 81a
- nro 29 B-duuri, 'Hammerklavier-sonaatti', op. 106
- nro 32 c-molli, op. 111
Muuta pianomusiikkia
Kuoroteoksia
A.H. Payne: Beethoven, maalaus, 1840
- Fantasia pianolle, kuorolle ja orkesterille c-molli (ns. Kuorofantasia), op. 80
- Oratorio Christus am Ölberge (Kristus Öljymäellä) solisteille, kuorolle ja orkesterille, op. 85
- Messu, C-duuri, solisteille, kuorolle ja orkesterille, op. 86
- Messu, D-duuri, solisteille, kuorolle ja orkesterille, op. 123 'Missa Solemnis'
- lukuisia lauluja a cappella, kantaatteja, kansanlaulusovituksia, kaanoneja, scherzi musicali (musiikillista leikinlaskua) ym.
Lähteet
Viitteet
Musiikkinäytteitä
- ()
- ()
- ;()
- ()
- ()
- ()
- ()
- Pianosonaatteja (midi)
Ongelmia äänitiedostojen kuuntelussa? Katso Wikipedia:Ääni.
Aiheesta muualla
Ludwig van Beethoven
Ludwig van Beethoven
Ludwig van Beethoven
Ludwig van Beethoven
Ludwig van Beethoven
)
|
Tietoja 
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
)
