Merillä työskentelevien luotsien lisäksi on kanavaluotseja sekä sisävesiluotseja. Sisävesiluotsit ovat pääsääntöisesti väylänhoitajia, jotka toimivat luotsaustehtävissä oman toimensa ohella.
Luotsi ei itse varsinaisesti ohjaa laivaa, vaan antaa kapteenille ohjeita ja ennakkotietoa käytettävästä väylästä sekä odotettavissa olevasta liikennetilanteesta. Suomessa toistaiseksi kaikilla ulkomaisilla aluksilla on luotsipakko.
Luotsin työ on erittäin vastuullista ja vaativaa, sillä virheistä saattaa aiheutua suuria aineellisia ja ruumiillisia vahinkoja.
Luotsi voi urallaan edetä esimiestehtäviin luotsiaseman luotsivanhimmaksi.