- valvoa työlainsäädännön ja työehtosopimuksen sekä muiden työnantajan ja työntekijöiden välisten sopimusten noudattamista työpaikalla
- edustaa työntekijöitä yhteistoimintaneuvotteluissa ja työpaikkakohtaisessa paikallisessa sopimisessa
- tiedottaa jäsenille ammattiliiton toiminnasta ja hoitaa ammattiliiton jäsenhankintaa
Suomalaista keskustelua
Suomen Yrittäjien kokoomuslainen puheenjohtaja Eero Lehti on esittänyt luottamusmiesten irtisanomissuojan heikentämistä, siten että luottamusmies saisi ensimmäisenä potkut, kun työntekijöitä halutaan irtisanoa.Aamulehti 5.2.2007 Ammattiliitot ovat tyrmänneet ajatuksen. SAKnnn Lauri Lyly mukaan 'ehdotus osoittaa, ettei SY:stä ole sopijaksi, sotijaksi kyllä.'YLE radio Suomen Uutiset 6.2.2007 Palkansaajat ovat jo pitkään vaatineet luottamusmiesten aseman parantamistaHelsingin Sanomat, Yrittäjien Eero Lehti: Pääluottamusmies voisi lähteä ensimmäisenä 5.2.2007 Talous.Asia nousi esille myös Eduskunnan käsittelyssä. Eduskunnan työelämävaliokunnan puheenjohtaja Jukka Gustafsson sanoi Lehden esityksen olevan 'ennätyksellisen röyhkeä ja loukkavaa, ja yhteiskunnan velvollisuus on tuomita se'. Mikko Kuoppa kysyi 'kenen kanssa lehti aikoo neuvotella kun hän ensiksi potkii pois luottamusmiehen - vaimonsako?.' Yleisesti ajatus herätti Eduskunnassa voimakasta vastarintaa ja kaikki puolueet Kokoomusta mukaan lukien sanoutuivat irti Lehden esityksestä.Helsingin Sanomat, Kokoomus joutui puolustautumaan yt-lain eduskuntakäsittelyssä. Eero Lehden puheet veivät terän suunnitellulta hyökkäykseltä. 7.2.2007, Kotimaa.
Lähteet