Luu

Luiden rakenne ja luuston anatomia

Luu taikakaluna

Yksittäinen luu on mytologiassa voimakas taikaväline. Arpa on tietäjän taikakalu, luu, joka pudotetaan rummun kalvolle. Siitä, mihin paikkaan ja asentoon arpa jää rummulle, ennustetaan esimerkiksi tulevia tapahtumia.

Sen jälkeen, kun luuydin maatuu, muodostaa luuytimen täyttämä tila pitkiin luihin tyhjän putken. Tämän putken vuoksi luut on koettu osoittamisen tai tuijottamisen välineeksi taikka vaarallisia voimia suuntaaviksi. Saamelaiset ovat rikkoneet luut ennen niiden jättämistä maastoon, ettei paha silmä olisi voinut katsoa niiden läpi. Australian aboriginaalit ovat uskoneet voivansa kirota jonkun kuolemaan tai sairastumaan taikka vaikkapa auton hajoamaan osoittamalla tätä luulla.

Luu raaka-aineena

Vuonna 1995 löydettiin Sloveniasta luuesine, jota arvellaan neandertalinihmisten valmistamaksi soittimeksi. Luolakarhunluisen esineen iäksi on arvioitu 50 000 vuotta. [1]

Myöhemmin luusta on kuitenkin varmuudella tehty soittimia.

Raaka-aineina käytettävät norsunluu ja mursunluu eivät ole kyseisten eläinten mitä hyvänsä luuta, vaan niiden syöksyhampaita. Syöksyhampaaseen on helppoa työstää pikkutarkkoja yksityiskohtia, ja siitä tehdyt esineet ovat suhteellisen kestäviä. Norsunluu ja mursunluu ovat olleet kalliita ja hienona pidettyjä valmistusaineita. Usein niistä on tehty uskonnollista esineistöä kuten jumalten kuvia ja krusifikseja sekä myös esimerkiksi shakkinappuloita, soittimien koskettimia ja hienojen salonkipistoolien kahvoja.

Luu ravintona

Ihmiselle syömäkelpoista luussa on lähinnä luuydin. Monet petoeläimet eivät saa luuydintä esiin, mutta jo ihmislajin edeltäjät ovat oppineet murskaamaan luita kiviesineillä. Luuydinravintoa pidetään mahdollisena osasyynä ihmisten esivanhempien aivojen kehitykseen nykyihmisen tasolle.

Lähteet

1. Luuhuilusta kertovat esimerkiksi MSNBC:n verkkosivut

Katso myös

Lisää tietoa luuhuilusta englanninkielisessä Wikipediassa