Historia
Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) luotiin toisen maailmansodan jälkeen Bretton Woodsissa pidetyissä neuvotteluissa, jota johtivat Ison-Britannian puolelta John Maynard Keynes ja USA:n puolelta Harry Dexter White (joka jäi myöhemmin kiinni kommunistien vakoojana). Neuvotteluissa USA oli voima-asetelmissa niskan päällä ja Keynes joutui luopumaan monista ideoistaan kuten kansainvälisestä rahayksiköstä. Alun perin oli tarkoitus luoda myös Kansainvälinen kauppajärjestö, joka perustettiin vasta 1994 nimellä Maailman kauppajärjestö (WTO). Neuvottelujen tuloksena syntyneiden Bretton Woods -instituutioiden (Maailmanpankki ja IMF) toimenkuva on myöhemmin käynyt läpi lukuisia muutoksia.Maailmanpankki perustettiin vuonna 1946 rahoittamaan Euroopannn ja Japani jälleenrakentamista. Alussa pankki keskittyi infrastruktuurin, kuten maanteiden, lentokenttien ja voimaloiden korjaamiseen ja jälleenrakentamiseen. Japanin ja Euroopan maiden kehittyessä pankin huomio keskittyi kehitysmaihin. 1990-luvun alkupuolella pankki alkoi myöntää lainoja myös entisille itäblokin maille. Maailmanpankin päänmaja sijaitsee Washington D.C:ssä. Maailman pankin edellinen pääjohtaja oli yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko Paul Wolfowitz. Hän erosi virastaan kohun saattelemana 30. kesäkuuta 2007, hänen tilalleen tuli Robert Zoellick.
Näkemyksiä Maailmanpankista

Maailmanpankin vastainen mielenosoitus Jakartassa
Vuoteen 2005 asti Maailmanpankkia johtaneen James Wolfensohnin on kehuttu lähentäneen Maailmanpankkia kansalaisjärjestöihin. Useiden oikeistolaisten kriitikoiden mukaan hän on liiaksi toteuttanut rikkaiden maiden äänekkäiden kansalaisjärjestöjen tahtoa sen sijaan, että olisi sijoittanut rahat sinne, missä niistä olisi eniten hyötyä kehitysmaille. Vasemmistolaiset taas näkevät Maailmanpankin usein yhä liian liberalistisena talouspolitiikan suuntaan.
Aiheesta muualla
