Historia
Pearl Jamin Mike McCreadyin,
Screaming Trees Barret Martin ja John Baker Saundersn olivat yhtyeen perustajajäsenet. He kirjoittivat yhdessä sellaiset kappaleet kuten,
Wake Up ja
River Of Deceit, jotka päätyivät myöhemmin Mad Seasonin tulevalle albumille. McCready pyysi lopulta
Layne Staley Alice In Chainsista mukaan kuvioihin täyttämään laulajan paikan.
Yhtye soitti ensimmäisen keikkansa lokakuussa 1994, The Crocodile Cafessa Seattlessa, josta seurasi kaivattua suosiota. Näihin aikoihin yhtye kutsui vielä itseään nimellä The Gacy Bunch.
Tammikuussa 1995 yhtye esiintyi Pearl Jaminin Self-Pollution-radiolähetyksessä, esittäen kappaleet Lifeless Dead ja I Don't Know Anything. Tästä seurasi vielä enemmän suosiota ja lopulta jäsenet päätyivät studioon levyttämään ainoaksi jäänyttä albumiaan, samalla vaihtaen nimensä Mad Seasoniksi. Albumin levyttämiseen kutsuttiin mukaan myös Screaming Trees laulaja ja keulakuva Mark Lanegan, joka esiintyy kappaleella Long Gone Day. Above saavutti lopulta sijan 24. Billboard 200-listalla myyden kultaa samana vuonna Yhdysvalloissa.
Mad Season meni tauolle kevään 1995 keikkailujen jälkeen, jäsenien keskittyessä enemmän muihin yhtyeisiinsä. Samana vuonna julkaistiin vielä konserttitaltiointi Live At The Moore Theatre, joka soitettiin Seattlen Moore Theatherissa 29. huhtikuuta 1995. Tämän jälkeen Mad Season käytännössä lopetti toimintansa. Kitaristi McCready yritti saada yhtyeen jälleen toimintaan vuonna 1997n, mutta laulaja Layne Staley terveys oli huumeiden käytön seurauksena jo siinä vaiheessa niin huono ettei uudelleenlämmittelystä tullut mitään.
Myöhemmin samana vuonna McCready kutsui albumilla laulajana vierailleen Laneganin päälaulajaksi Staleyn tilalle, samalla yhtye vaihtoi nimensä Disinformation-nimiseksi. Erinäisten kiireiden vuoksi tästäkään kokoonpanosta ei tullut valmista, ja viimeinen naula Mad Seasonin/Disinformationin arkkuun lyötiin, kun yhtyeen basisti John Baker Saundersn kuoli heroiini yliannostukseen vuonna 1999. Kolme vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2002 Staley kuoli niin ikään huumeisiin, heroiinin ja kokaiinin yliannostukseen.
Kokoonpano
Diskografia
Albumit
Singlet
- River Of Deceit (1995)
- I Don't Know Anything (1995)
Muut julkaisut
- Working Class Hero: A Tribute To John Lennon (kappale I Don't Wanna Be A Soldier)
Videot
- Live At Moore Theatre (1995)