Levinneisyys
Männyn levinneisyysalue ulottuu Espanjasta Keski-Euroopan kautta
Pohjoismaihinanan ja itäiseen
Siperia. Se on ollut aiemmin tavallinen myös
Britteinsaarilla, mutta liikahakkuiden takia jäljellä on enää hajanaisia alkuperäisesiintymiä
Skotlannissa. Levinneisyysalueen pohjoisosissa mänty kasvaa merenpinnan tasolta 1000 metrin korkeudelle, mutta eteläosissa se on korkeiden vuoristoalueiden puu, kasvaen 1200–2500 metrin korkeudella. Suomessa mänty muodostaa lähes puolet maan puustosta, ja se kasvaa kaikkialla maassa korkeimpia tuntureita ja uloimpia saaristoluotoja lukuun ottamatta.
Metsämännystä on olemassa kolme virallisesti hyväksyttyä muunnosta: var. mongolica Mongoliassa sekä läheisillä Etelä-Siperian ja Kiinaillan alueilla, var. hamata Balkan, Pohjois-Turkissa ja Kaukasuksella sekä tavallisin muunnos var. sylvestris muualla männyn levinneisyysalueella.
Männyn levinneisyysalue
Männyllä on voimakkaat juuret, jotka pureutuvat syvälle maahan. Isolla männyllä on paksu, suoraan alaspäin työntyvä pääjuuri. Arvellaan, että mikäli pääjuuri vahingoittuu esimerkiksi istutuksen yhteydessä, mänty jää kitukasvuiseksi. Kuvan männyt pysyvät tukevasti pystyssä, vaikka eroosio on kuluttanut pois lähes metrin verran maanpintaa. Vastaavassa tilanteessa kuusi olisi jo luultavasti kaatunut
Käyttö
Mänty on tärkeä puulaji
metsätaloudessa ja
metsäteollisuudessanpoltossanpoltossa. Metsänviljelyssä kiertoaika on 50–120 vuotta, pisin esiintymisalueen koillisosissa, missä kasvu on hitainta. Mäntymetsiä voidaan uudistaa kylvämällä tai istuttamalla tai ne voivat uudistua luonnollisesti. Suomessa mänty oli tärkeä raaka-aine
terva ennen
teollistumisen aikaa. Nälkävuosina männyn jälsi- ja nilakerroksesta tehtiin pettujauhoja. Männyn puuaines on väriltään vaaleanruskeasta punaruskeaan.
Männyn tuhohyönteisiä
- Aitomonikirjaaja (Polygraphus poligraphus)
- Havukantojäärä (Rhagium inquisitor)
- Havununna (Lymantria monacha)
- Havutikaskuoriainen (Trypodendron lineatum)
- Jättipuupistiäinen (Urocerus gigas)
- Kiiltokirjanpainaja (Ips amitinus)
- Kirjanpainaja (Ips typographus)
- Kirjokudospistiäinen (Acantholyda hieroglyphica)
- Kirvat (Aphididae)
- Kuusentähtkirjaaja (Pityogenes chalcographus)
- Käpypikikärsäkäs (Pissodes validirostis)
- Laakakolva (Pytho depressus)
- Latvapikikärsäkäs (Pissodes piniphilus)
- Männynniluri (Hylastes brunneus)
- Männynversokääriäinen (Rhyacionia buoliana)
- Mäntyankeroinen (Bursaphelenchus xylophilus)
- Mäntykirva (Pineus pini)
- Mäntymittari (Bupalus piniarius)
- Mäntypistiäiset (Diprionidae)
- Mänty-yökkönen (Panolis flammea)
- Nelihammaskirjaaja (Pityogenes quadridens)
- Neulassarviainen (Calomicrus pinicola)
- Okakaarnakuoriainen (Ips acuminatus)
- Papintappaja (Callidium violaceum)
- Parihammaskirjaaja (Pityogenes bidentatus)
- Peltolude (Lygus rugulipennis)
- Pihkakääriäinen (Retinia resinella)
- Pikakirjoittaja (Ips sexdentatus)
- Pikkukirjanpainaja (Ips duplicatus)
- Punalatikka (Aradus cinnamomeus)
- Pystynävertäjä (Tomicus piniperda)
- Ranskanräätäli (Monochamus galloprovincialis)
- Ruskomäntypistiäinen (Neodiprion sertifer)
- Sarvijaakko (Acanthocinus aedilis)
- Sinipuupistiäinen (Sirex juvencus)
- Suutari (Monochamus sutor)
- Taimipikikärsäkäs (Pissodes castaneus)
- Tukkimiehentäi (Hylobius abietis)
- Tyvipikikärsäkäs (Pissodes pini)
- Täplätoukkakäpymittari (Eupithecia abietaria)
- Töpöneulassääski (Thecodiplosis brachyntera)
- Ukkoniluri (Dendroctonus micans)
- Vaakanävertäjä (Tomicus minor)
- Vaippaniluri (Hylurgops palliatus)
- Ytimennävertäjät (Tomicus sp.)
Lähteet
Aiheesta muualla
Skov-Fyr
Waldkiefer
Pin sylvestre
Furu
Tall
)
)
