Kun presidentin aiempi virka-asunto Tamminiemi jäi vuonna 1981 sairastuneen presidentti Kekkosen käyttöön, valtioneuvosto päätti rakentaa tasavallan presidentille uuden virka-asunnon.
Vuonna 1983 valtio hankki 2,8 hehtaarin maa-alueen presidentin virka-asuntoa varten Helsingin Meilahdessa. Tontti sai nimekseen Mäntyniemi edeltäjän Tamminiemen mukaan. Rakennuksen suunnittelemiseksi järjestettiin yleinen arkkitehtikilpailu. Sen voittivat Raili ja Reima Pietilä. Mäntyniemeä alettiin rakentaa vuonna 1989 ja se valmistui vuonna 1993.
Mäntyniemeä ympäröivässä puutarhassa on käytetty paljon luonnonheiniä ja varpuja, koska arkkitehti Pietilä ja puutarhan suunnittelija, maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijer halusivat tehdä ympäristöstä mahdollisimman suomalaisen. Suunnitelman avulla on tarkoitus myös säästää ja suojella ympäröivää luontoa, sekä luoda arkkitehtuurista, puutarhasta ja ympäröivästä luonnosta kokonaisuus.
Mäntyniemi jäi Pietilöiden viimeiseksi työksi ja sitä pidetään yhtenä heidän huomattavimmista luomuksistaan.
Mäntyniemen alkuperäinen kustannusarvio oli 15 miljoonaa markkaa (2,5 M€). Lopulliset kustannukset nousivat kuitenkin 14-kertaisiksi, ja rakennuksen hinnaksi tuli noin 210 miljoonaa markkaa (35,3 M€).
Viitteet
Aiheesta muualla