Magneettikentän voimakkuus

Magneettikentän voimakkuus (tunnus H) on magnetismia kuvaava vektorisuuress, jota SI-järjestelmää mitataan yksiköllä ampeeri per metri (A/m). Magneettikentän voimakkuus määritellään analogisesti sähkökentän voimakkuuden kanssa eli voimana, jonka magneettikenttä kohdistaa yksikköpohjoisnapaa kohti:

$\backslash mathbf\{H\}\; =\; \backslash frac\{\backslash mathbf\{F\}\}\{p\}$.

Magneettikentän suunta on se suunta, johon yksittäinen vapaa, magneettinen pohjoinen napa kentässä liikkuisi. Monissa fysiikan oppikirjoissa magneettikentän voimakkuutta ei käytetä hyödyksi lainkaan, vaan magneettikenttää kuvataan magneettivuon tiheydellä B, jota myös monesti kutsutaan magneettikentäksi. Magneettivuon tiheyttä ja magneettikentän voimakkuutta yhdistää lineaarisessa, isotrooppisessa aineessa seuraava yhtälö, jossa on mukana myös väliaineen permeabiliteetti μ:

$\backslash mathbf\{B\}\; =\; \backslash mu\; \backslash mathbf\{H\}$.

Virtajohtimen aiheuttama magneettikentän voimakkuus voidaan laskea esimerkiksi Ampèren lailla. Magneettipiirissä (esim. muuntajan sydämessä) magneettikentän voimakkuus voidaan laskea kierrosmäärän N ja virran I tulon suhteesta magneettipiirin pituuteen l. Seuraavassa kaavassa esiintyvää termiä N·I kutsutaan myös magnetomotoriseksi voimaksi (mmv).

H = N·I/l

Magneettikentän voimakkuutta on aiemmin mitattu myös yksiköllä örsted: 1 örsted = 79,58 A/m.

Jonkin magneettisen kentän aiheuttavan pienikokoisen lähteen ympärillä magneettikenttä pienenee etäisyyden kasvaessa suhteessa etäisyyden neliöön. Kaksinkertaisella etäisyydellä kohteesta kenttä on siis pienentynyt neljäsosaan.

Katso myös

• Sähköisten suureiden analogiat
• Maxwellin yhtälöt
• Sähkökentän voimakkuus