Makan
Muinainen mesopotamialainen maa Sumerin kävi kauppaa meritse mm. Dilmun, Makanin ja Meluhhan kanssa. Dilmun oli ehkä Bahrain, Meluhha induskulttuuriissa Pakistan ja Intiassa. Yleensä Makanina pidetään Omanin pohjoisosassa ja Arabiemiirikuntien liiton itäosissa lähellä Hormuzinsalmea olevaa aluetta, jolta on löydetty muinaisia raunioita. Makaniin saattoi kuulua myös Iranin rannikolla olevat vastapäiset ja lähiosat.
Toiset tutkijat ovat ajatelleen Makanin olleen Afrikassa Nubiaiinan ja Sudan sekä Iraniin ja Pakistaniin. Joka tapauksessa Omanin pohjoisosan rannikolla Ras al Haddin niemestä Dubaihin Jabal al Akhdarin vuorten pohjoispuolella ja rinteillä oli muinaisia asutuksia, joihin liittyi kuparikaivostoimintaa, jossa orjat louhivat metallia ylimystön rikastuttamiseksi.
Eräs vuori on louhittu pois, pelkkä suuaukko jäänyt jäljelle. Noin 2450 eaa. Lagashin Ur-nanshe mainitsee Makanin kuparin.
Noin 2269–2255 Mesopotamian Akkadin hallitsija Manishtusu lähetti Makaniin joukkuja, samoin Naram-Sin 2254–2218 luultavasti turvatakseen kuparikaupan.
Kauppateiden turvaaminen oli luultavasti tärkein Akkadin laajenemissotien syy.
Lagashin Gudea haetutti kuparia ja dioriittia Makanista.
Umm-an-Narin kulttuuri
Virallisesti Makan on Umm-an-narin kulttuuri 2700–2000 eaa. itäisessä Arabiemiirikuntien liitossa ja Pohjois-Omanissa Batinahin alueella Omanin rannikolla. Omanista on löydetty muun muassa kivinen minizikkurratlle, pieni porraspyramidi, jollaiset ovat Mesopotamia tyypillisiä.[Thor Heyerdahl, Tigris - matka kulttuurimme lähteille, Tammi 1979, ISBN 951-30-4826-8, ]
Makanin kulttuuria on tutkinut muun muassa arkeologi Geoffrey Bibby.
Alueella on ollut toimintaa ainakin 6000 eaa. päätellen leiritulien jäänteistä. Maskatin läheltä löydetty kalastajakylä oli Ras al Hamra oli perustettu 5000 eaa. 4500 eaa. Pohjois-Omanissa alettiin tuottaa omaa keramiikkaa.
Keskisellä ja/tai myöhäisellä Ubaid-kaudella alueella kävi mesopotamialaisia. Noin 2500–2000 eaa. on löydetty mm keramiikkaa ja silloin oli laajaa kuparilouhintaa esim sisämaan Maysarin keidaskylän lähellä. 2500–1500/1300 eaa. käytettiin Shisurin linnoitusta Dhofarin alueella. Rannikon Ras-al-Jinziä asuttiin 2300–1210 eaa. Indus-sinetti on löydetty Ras al-Junayzista.
Koko Omanin alueen kuparituottotoiminta oli huipussaan noin 2200–1900 eaa., jolloin tuotettiin 2000–4000 tonnia kuparia. Yksi laiva kykeni kuljettamaan 20 tonnia. Kuparikauppa heikkeni Induskulttuurin romahdettua.
Wadi Suqin varhainen 2000–1600 ja myöhäinen kausi 1600–1300 merkitsivät siirtymäkautta 1300–300 eaa. rautakauteen.
Raudan yleistyminen Lähi-idässä noin 1300–900 eaa. romutti viimeistään alueen merkityksen.
Lähteet