Laattatektoniikka
[[Kuva:Tectonic plate boundaries.png|
thumb|right|350px|Kolmentyyppisiä laattojen rajoja]]
- Pääartikkeli: Laattatektoniikka
Mannerliikunnot selitetään laattatektoniikka -teorialla: maan kiinteä kuori koostuu
litosfäärilaatoista, jotka kelluvat jähmeästä, sitkaasta materiaalista koostuvassa
astenosfäärissä Jähmeän astenosfäärin hitaat virtaukset saavat litosfäärilaatat liikkeeseen.
Mekanismi ja energian lähde
Mannerliikuntojen voimanlähteenä on lämpötilaeroista johtuvat konvektiovirrat, joista on esitetty yksikerrosteoria ja kaksikerrosteoria. Konvektiovirtaukset aiheuttavat mannerliikuntojen lisäksi Maan magneettikentän. Maan sisustaa lämmittää radioaktiivinen hajoaminen.
Maan rakenne
Maa voidaan jakaa kerroksiin, pinnalta keskipisteeseen, koostumuksen perusteella (kemiallinen jako) ja mekaanisten ominaisuuksien (aineen olomuoto, mekaaninen toiminta) mukaan.
kuori,
vaippa,
ydin
litosfääri,
astenosfääri,
mesosfääri,
ydin
Mannerliikuntojen historia
Nykyinen maapallon kartta alkoi muotoutua kvartäärikaudella viimeisen 60 miljoonan vuoden kuluessa.
Noin 1 000–750 miljoonaa vuotta sitten oli maapallolla jättiläismanner Rodinia, joka hajosi useaan osaan, jotka yhdistyivät taas Pannotiaksiksi 650–550 miljoonaa vuotta sitten ja sen jälkeen 300–180 miljoonaa vuotta sitten Pangaia, jättiläismantereeksi. Pangaiaa vastapäätä oli Panthalassa-valtameri.
Pangaia muutti maapallon ilmaston kylmäksi ilmastoksi laajoine aavikkoineen ja ainakin paikallisine monsuunipiirteineen. Pangaia (Pangae) hajosi vuosimiljoonien kuluessa Lauraasiaksi ja Gondwanamaaksi, jotka olivat olemassa dinosaurusten aikaan mesotsooisella maailmankaudella.
Lauraasiassa olivat suurimpina osina Pohjois-Amerikka ja Euraasia, Gondwanamaassa Afrikka ja Etelä-Amerikka. Gondwanan ja Lauraasian välissä oli Tethysmeri, nykyisen Välimeren edeltäjä. Nämä kaksi suurmannerta hajosivat nykyisiksi mantereiksi viimeistään kenotsooisen maailmankauden keskivaiheille mennessä.
Viimeisen sadan miljoonan vuoden kuluessa on tapahtunut mm. Amerikan ja Euroopan ajautuminen irti toisistaan, Intian törmääminen Aasiaan ja Antarktiksen vaeltaminen Etelänavalle.
Vanhimpia tunnettuja ja arveltujakin mantereita
- Ur noin 3 miljardia vuotta sitten manner varhaisella arkeeisella ajalla
- Kenorland 2,45–2,10 miljardia vuotta sitten suuri manner neoarkeeisella ajalla Laurentia, Baltica, Australia, and Kalahari
- Columbia (suuri manner 1,8–1,5 miljardia vuotta sitten)
Muita varhaisia mantereita olivat esim. Nena (Arctica, Baltica, Antarctica).
Mannerliikuntojen merkitys Maalle
Arvellaan, että mannerliikunnot ovat maan elämän kannalta välttämättömiä. Suuri osa maan kuoresta uusiutuu 200 miljoonan vuoden välein.
Mantereet sitovat itseensä hiilidioksidia, jota purkautuu tulivuorista. Hiilidioksidi sitoutuu karbonaattikiviin, jotka muuttuvat silikaateiksi mannerlaatan upotessa. Sään aiheuttama kuluminen, kemialliset reaktiot yms. vapauttavat ilmakehään kivestä hiilidioksidia.
Vettä sitoutuu tehden merenpohjan laatat hyvin raskaiksi, näin tulee mahdolliseksi se että merenpohjalaatta painuu helposti mantereisen laatan alle.
Mannerlaattojen painuessa toisiaan vasten syntyy poimuvuoria. Näin vesikehällä (valtameret yms.) ja ilmakehällä on kytköksiä kivikehään, johon Maan kuori kuuluu.
Vaikutus evoluutioon
Mantereiden liikkuminen muuttaa ympäristöjä ja ilmastoja pitäen siten osaltaan käynnissä evoluutiota ja vaikuttaen sen kulkuun. Mannerliikunnot eristävät eri alueiden eläinlajistoja toisistaan, josta Australian pussieläinten ja muiden lajistojen kehitys on hyvä esimerkki.
Mannerliikuntojen mittaus
Muinaisia mannerliikuntoja on saatu selville tutkimalla eri alueiden vuosimiljoonien takaista magnetismia, paleomagnetismia. Mannerliikuntoja on pystytty mittaamaan myös tarkoilla nykyisillä
paikannusmenetelmillä.
Geodeettiset nykymenetelmät, kuten GPS-paikannus, pitkäkanta-interferometria (VLBI) ja Satelliitti-laser, mahdollistavat geodeettisten havaintoasemien tarkan paikannuksen maailmanlaajuisessa vertausjärjestelmässä. Saavutettava tarkkuus on cm-luokkaa. Näiden mittausten avulla, joita on tehty jo 1970-luvulta saakka, on mannerten liike voitu havaita varsin tarkasti. Saadut eri mannerlaattojen keskinäiset liikenopeudet ja -radat sopivat erinomaisesti yhteen paleomagnetismin tutkimuksesta saatujen tietojen kanssa.
Suuret laatat
Laattatektoniikkakartta
Punaiset mutkittelevat viivat ovat keskiselänteiden keskikohtia, laattojen rajoja. Punaiset pisteet ovat
tulivuoria. Siniset rintamat ovat laattojen painumisalueita, subduktioita. Mustat suorat viivat esim. keskiselänteillä ovat siirroksia. Oranssit ovat hautavajoamia;
Maapallon päälaatat ovat
- Afrikan laatta, peittää Afrikan
- Antarktisen laatta, peittää Etelämantereen
- Australian laatta, peittää Australian
- Euraasian laatta, peittää Euraasiaan
- Pohjois-Amerikan laatta, peittää Pohjois-Amerikan ja koillisen Siperia
- Etelä-Amerikan laatta, peittää Etelä-amerikan
- Tyynenmeren laatta, peittää Tyynenmeren
Merkittäviä pienlaattoja ovat Intian ja Arabian laatat.
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla