Tausta
1060-luvulla Seldžukkien sulttaani Alp Arslan antoi turkkilaistenanan liittolaistensa tunkeutua Armenia ja Vähä-Aasiaan jossa he tuhosivat viljelysmaita ja ryöstivät kaupunkeja. Vuonna 1068 keisari Romanos IV yritti tuhota tunkeilijat, mutta hänen hidas jalkaväkensä ei saanut kiinni turkkilaisten ratsuväkeä. Bysanttilaiset saivat kuitenkin vallattua Hierapoliksen kaupungin seldžukeilta. Vuonna 1070in Romanus johti toista retkeä kohti Manzikert linnoitusta, jonka seldžukit olivat vallanneet. Romanos tarjosi sulttaanille rauhaa ja Hieropolista jos tämä lopettaisi Edessan piirityksen. Alp Arslan kieltäytyi kuitenkin tarjouksesta.
Mukaansa sotaretkelle Romanos otti Andronikos Dukaksen joka oli ennestään keisarin vihamiehiä. Armeija koostui noin 5000 sotilaasta valtakunnan läntisistä osista, ja ehkä saman verran itäisistä osista. Mukana oli myös 500 Roussel de Bailleullaisian johtamaa ranskalaista palkkasotilasta, turkkilaisia, bulgaria, petshenegejä. Lisäksi jalkaväkeä Antiokiasta, armenialaisia joukkoja ja varjaagikaarti. Kokonaisuudessaan armeija koostui ehkä noin 40 000 miehestä.
Romanos marssi kohti Van-järveä olettaen että hän valloittaisi helposti Manzikertin ja lähellä olevan Khliatin linnoituksen. Hän oletti sulttaanin olevan vielä jonkin matkan päässä. Itse asiassa Alp Arslan oli Armeniassa noin 30 000 miehen vahvuisen armeijan kanssa, ja hän tiesi tarkalleen missä Romanoksen armeija oli. Tässä tilanteessa Romanos jakoi armeijansa kahtia ja lähetti ehkä puolet joukoistaan valtaamaan Khliatin linnoitusta. Ei tiedetä varmasti mitä tälle armeijalle tapahtui, ainakaan se ei osallistunut seuranneeseen taisteluun.
Taistelu
Romanos valtasi Manzikertin 23. elokuuta. Seuraavana päivänä bysanttilaiset joukot kohtasivat seldžukkien joukkoja ja joutuivat perääntymään Manzikertiin. Romanos ei uskonut että kyseessä oli koko seldžukkien armeija ja lähetti armenialaisen ratsuväkensä heitä vastaan. Armenialaiset lyötiin jä heidän johtajansa Basilakes joutui seldzukkien vangiksi.
25. elokuuta Romanoksen turkkilaiset liittolaiset karkasivat seldžukkien puolelle. Romanus yritti nyt saada yhteyden armeijan toiseen osaan, mutta tuloksetta. 26. elokuuta bysanttilaiset valmistautuivat taisteluun ja marssivat seldžukkien asemia kohti. Keisari itse johti armeijan keskustaa, Nikeforos Bryennios vasenta siipeä, Theodoros Alyates oikeaa siipeä ja Andronikos Dukas reservejä.
Taistelun alussa seldžukkien ratsumiehet ampuivat jousillaan bysanttilaisia joukkoja. Seldžukit ja heidän liittolaisensa olivat asettuneet puolikuun muotoiseen muodostelmaan. Heidän keskustansa perääntyi samalla kun siivet etenivät. Yrityksistä huolimatta sivustoilla olevat bysanttilaiset joukot eivät saaneet kosketusta viholliseen. Seldžukkien ratsuväki perääntyi aina heidän edellään.
Yön koittaessa Romanos määräsi armeijan perääntymään. Jostain syystä oikea siipi ei saanut käskyä tai käsitti sen väärin. Dukaksen reservit taas eivät avustaneet perääntyviä joukkoja vaan palasivat takaisin leiriin. Alp Arslan näki tilanteen ja hyökkäsi. Bysanttien oikea siipi murtui ja pian tämän jälkeen murtui myös vasen siipi. Romanus otettiin vangiksi kun seldžukit löysivät hänet haavoittuneena.
Lopputulos
Seldžukit eivät ajaneet takaa bysanttilaisia koska oli jo tullut yö. Dukas pakeni Konstantinopoliin jossa hän johti vallankaappausta Romanosta vastaan. Romanos itse päästettiin vankeudesta viikkoa myöhemmin, sen jälkeen kun hän oli allekirjoittanut tilanteeseen nähden aika suopean rauhansopimuksen Alp Arslanin kanssa.
Manzikertin taistelua on pitkään pidetty Bysanttin valtakunna lopun alkuna. Nykyään sitä ei pidetä aivan yhtä suurena tappiona. Taistelun jälkeen käynnistyneen valtataistelun aikana seldžukit valtasivat melkein koko Vähä-Aasian.
Katso myös: Luettelo taisteluista
Schlacht von Manzikert
Bataille de Manzikert
Slaget vid Manzikert
