Marlon Brando

Brando nuorena <em>Viettelysten vaunu</em> -elokuvassa vuonna 1948

Brando nuorena Viettelysten vaunu -elokuvassa vuonna 1948

Marlon Brando, Jr. (3. huhtikuuta 1924, Omaha, Nebraska – 1. heinäkuuta 2004, Los Angeles) oli amerikkalainen näyttelijä, joka saavutti kulttimaineen kanonisoituaan metodinäyttelemisen Elia Kazanin elokuvissa Viettelysten vaunu ja Alaston satama. Hänen peräänantamaton luontainen näyttelytyylinsä inspiroi koko länsimaisen populaarikulttuurin mieskuvaa, ja Robert De Niro, Paul Newman ja James Dean kutsuivat Brandoa esikuvakseen. Brando on Actors' Studiossa opiskelleista näyttelijöistä nimekkäimpiä.

Yksityiselämä

Brando syntyi 3. huhtikuuta 1924 Omahassa, Nebraskassa. Hän oli kolmelapsisen perheen ainut poika ja nuorimmainen. Hän on kuvannut lapsuuttaan useimmiten onnettomaksi, sillä kummatkin hänen vanhemmistaan olivat alkoholisteja. Marlon purki sitä usein kapinoimalla auktoriteetteja vastaan. Vuonna 1935, kun hän oli 11-vuotias, vanhemmat erosivat ja äiti muutti lapsensa kanssa Santa Anaan Kaliforniaan ja 1937 Libertyvilleen Illinois'hin. Saatuaan lukion käytyä Marlonin isä lähetti poikansa Shattuckin sotakorkeakouluun, josta hänet lopulta erotettiin huonon käytöksen vuoksi. Shattuckissa Marlon sai ensikosketuksensa teatteriin näytelmäkerhon kautta.

Brando nai näyttelijä Anna Kashfin vuonna 1957. He erosivat vuonna 1959. He saivat yhden pojan, Christian Brandon. Vuonna 1960 Brando nai meksikolaisen näyttelijän Movita Castanedan. He saivat kaksi lasta, Miko Brandon ja Rebecca Brando Kotlinzkyn. Myöhemmin Brando meni naimisiin tahitilaisen kaunottaren Tarita Teriipian kanssa. He saivat kaksi lasta, Teihotu Brandon ja Cheyenne Brandon.

Brando halusi pitää yksityiselämänsä yksityisenä ja myönsi harvoin haastatteluja. Hän vietti usein pitkiäkin aikoja erakkona omalla saarellaan. Yksityiselämässään hän kunnostautui kuitenkin erilaisten vähemmistöryhmien puolustajana, etenkin intiaanien.

Näyttelijänura

Marlon Brando esiintyi ensimmäisen kerran valkokankaalla Miehet-elokuvassa 1950, jossa hän esitti vammautunutta sotaveteraania. Hän tavoitteli todenmukaisuutta ja valmistautui rooliin viettämällä kuukauden veteraanisairaalan vuoteessa.

Hänet noteerattiin vasta seuraavana vuonna Stanley Kowalskin roolissa elokuvassa Viettelysten vaunu. Hän sai Oscar-ehdokkuuden parhaan näyttelijän palkinnolle. Ehdokkuus toistui seuraavina kolmena vuonna elokuvissa Viva Zapata 1952, Julius Caesar 1953 ja Alaston satama 1954.

Alastomasta satamasta Brando voitti vihdoin Oscar-palkinnon. Elia Kazanin taidokkaassa teatterimaisessa ohjauksessa Brando hyödynsi metodinäyttelyn opintojaan ja improvisointikykyjään ja loi roolisuorituksen, joka paljastaa jotain uutta joka kerta kun sen näkee. Hän improvisoi suurimman osan Rod Steigerin kanssa käymästään dialogista, jota esittäessään hän istuu taksin takapenkillä.

Brando jatkoi elokuvauraansa rooleilla, jotka uhmasivat ennakko-odotuksia: Enkeleitä Broadwaylla -elokuvassa hän esitti laulavaa Sky Mastersonia, Elokuun teehuone -elokuvassa hän esitti japanilaista tulkkia nimeltä Sakini, Sayonarassa hän oli ilmavoimien lentäjä, ja Nuoret leijonat -elokuvassa hän teki natsiupseerin roolin. Vaikka hän saikin vielä Oscar-ehdokkuuden Sayonarasta, suurin osa hänen energiastaan ja potentiaalistaan oli vaimentunut sitten 1950-luvun alun.

Brandon ura laski yhä alemmas 1960-luvun innottomien roolisuoritusten takia, kun hän esiintyi oudoissa komedioissa ja lännenelokuvissa, Kapina laivalla -elokuvan näyttäessä tietä. Koska Brandoa yleisesti pidettiin vaikeana näyttelijänä, oli hänen uransa vuosikymmenen loppuun mennessä lähes lopussa. Hän esiintyi lähinnä marginaalisissa tai ylibudjetoiduissa elokuvissa.

Brandon viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2001 valmistunut Valtikka. Elokuvassa hän näytteli yhdessä Robert De Niroinn ja Edward Norton kanssa.

Kummisetä

Marlon Brandon rooli Vito Corleonena Kummisetä-elokuvassa nosti hänet takaisin Hollywoodin luonnenäyttelijöiden ehdottomalle huipulle. Francis Ford Coppola innostui välittömästi Brandosta mafiaperheen päänä mutta joutui taistelemaan tuotantoyhtiön kanssa saadakseen tahtonsa läpi. Brandolta vaadittiin koekuvaus, hänen piti esiintyä ilmaiseksi, ja tuotantoyhtiölle vaadittiin vastuuvapaus hänen mahdollisten kommenttiensa varalta. Coppola onnistui tekemään koekuvauksen selittämällä Brandolle tekevänsä maskeeraustestin elokuvaa varten, ja koekuvauksen nähtyään tuotantoyhtiö hyväksyi Brandon elokuvaan. Roolistaan Brando voitti toisen Oscar-palkintonsa.

Brando oli toinen näyttelijä, joka on kieltäytynyt Oscar-palkinnosta (ensimmäinen oli George C. Scott). Hän ei vastaanottanut palkintoa vaan lähetti amerikanintiaani Sacheen Littlefeatherin puolestaan lavalle, ja tämä kertoi buuausten saattelemana siitä, kuinka Hollywood kuvasi hänen kansaansa. Lopulta Oscar-patsas toimitettiin Brandon kotiin. Kohtauksesta huolimatta Brando sai Oscar-ehdokkuuden vielä seuraavanakin vuonna Viimeinen tango Pariisissa -elokuvastaan.

Viimeiset elämänvaiheet

2. heinäkuuta 2004 Brandon asianajaja ilmoitti, että Brando oli kuollut edellisenä päivänä. Asianajaja piti kuolinsyyn salattuna perheen tahdosta ja näin jatkoi Brandon valitsemaa, julkisuudesta ja juorulehdistä pidättäytyvää linjaa. Myöhemmin paljastui, että hän oli kuollut keuhkojen toimintahäiriöön.

Ennen kuolemaansa Brando teki ääniroolit Kummisetä-tietokone- ja videopelin Don Vito Corleonelle ja piirroselokuva Big Bug Manin rouva Sour'ille. Ohjaaja Bryan Singerin mukaan Teräsmiehen paluu -elokuvassa (2006) käytettiin Brandon filmistä Teräsmies yli jäänyttä materiaalia. Myös Richard Donnerin viimeistelemässä Teräsmies II -elokuvan uudessa versiossa (2006) käytettiin lähes kolmekymmentä vuotta vanhoja, ennen näkemättömiä kohtauksia, joita ei ollut mukana Richard Lesterin ohjaamassa teatteriversiossa (1980).

Sitaatteja

The only reason I'm in Hollywood is that I don't have the moral courage to refuse the money.

I don't mind that I'm fat. You still get the same money.

Jos en luottanut johonkuhun tai pitänyt jostakusta, en sanonut mitään tai mumisin. Minusta kehittyi kauhean hyvä mumisija.

Neljä lasta eri naisten kanssa ... Jos on rikas ja kuuluisa, ei ole vaikea saada paljon naisia. Tiesin mitä tein, mutta en tiennyt miksi. Vastauksia minulla ei ole vieläkään. – Marlon Brando vuonna 1976

Voitin armeijan sen julistaessa minut psykoneuroottiseksi. He luulivat minua hulluksi. Täyttäessäni heidän lomakkeitaan kirjoitin kohtaan 'rotu': 'Ihminen'. Kohtaan 'väri': 'Vaihtelee'.

Filmografiaa

Ilmestymisvuosi	Suomenkielinen nimi	Englanninkielinen nimi	Rooli
2006	Iso Ötökkämies	Big Bug Man	Rouva Sour (äänirooli/animaatio)
2001	Valtikka	The Score	Max
1997	Soturi	The Brave	McCarthy
1996	Tohtori Moreaun saari	The Island of Dr. Moreau	Tohtori Moreau
1995	Don Juan DeMarco	Don Juan DeMarco	Tohtori Jack Mickler
1990	Mafiakokelas	The Freshman	Carmine Sabatini
1979	Ilmestyskirja. Nyt	Apocalypse Now	Eversti Walter E. Kurtz
1978	Teräsmies	Superman -the movie	Jor-El
1976	Missouri	The Missouri Breaks	Robert E. Lee Clayton
1972	Kummisetä (elokuva)	The Godfather	Don Vito Corleone
1972	Viimeinen tango Pariisissa	Ultimo tango a Parigi	Paul
1966	Armottomat	The Chase	Sheriffi Calder
1962	Kapina laivalla	Mutiny on the Bounty	Fletcher Christian
1961	Vihan riivaama	One-Eyed Jacks	Rio
1958	Nuoret leijonat	The Young Lions	Luutnantti Christian Diestl
1955	Enkeleitä Broadwaylla	Guys and Dolls	Sky Masterson
1954	Alaston satama	On the Waterfront	Terry Malloy
1953	Hurjapäät	The Wild One	Johnny Strabler
1953	Julius Caesar	Julius Caesar	Marcus Antonius
1952	Viva Zapata	Viva Zapata!	Emiliano Zapata
1951	Viettelysten vaunu	A Streetcar Named Desire	Stanley Kowalski