Martin Buber
Martin Buber
Martin Buber
Martin Buber
Martin Buber
Elämä
Martin Buber syntyi Wienissä vuonna 1878 juutalaiseen perheeseen. Perhetausta antoi hänelle perinnöksi kiinnostukseen rabbiininiseen perinteeseen ja hasidismi, joista varsinkin jälkimmäisellä on ollut suuri merkitys Buberin intellektuaaliselle kehitykselle. Vuodesta 1896 alkaen Buber opiskeli laajaa valikoimaa aineita Wiennin, Berliini, Leipzigin ja Zürichin yliopistoissa, ja kirjoitti vuonna 1904 väitöskirjansa, joka käsitteli yksilöllistymisen teorioita kahden mystikon, Nicolas Cusanuksen ja Jakob Böhmen tuotannossa.
Buber kirjoitti elämänsä aikana paljon mm. filosofiaa, juutalaisuuttaaa, psykologia ja kasvatustieteitä käsitteleviä teoksia, sekä mm. vuonna 1914n toimitti Kalevala saksankielisen laitoksen. Buberin filosofisena pääteoksena pidetään vuonna 1923 ilmestynyttä kirjaa Minä ja Sinä (Ich und Du). Buberin itsensä mukaan kirjaa voidaan pitää hänen tuotantonsa 'polttopisteenä', johon tiivistyy sekä hänen aikaisempi intellektuaalinen kehityksensä, että myös tulevan ajattelun perusta.
Buber kuoli Jerusalemissa vuonna 1965 toimittuaan sitä ennen Jerusalemin yliopiston professorina sen perustamisesta lähtien.
Buber kirjoittaa runollista ja vaikeaselkoista kieltä, eikä hänen esityksensä ole missään nimessä systemaattista. Buberin kieltä kuvataan raskasselkoiseksi, romanttiseksi ja ekspressionistiseksi. Buberin muutettua Jerusalemiin ja opittua kunnolla heprean kielen hänen kerrotaan vitsailleen 'että hän voisi kirjoittaa sitä yhtä epäymmärrettävästi kuin saksan kieltä.'
Filosofia
Martin Buberin dialogifilosofian historiallisia yhteyksiä voidaan nähdä luonnollisesti jo Sokrateessa, mutta varsinaisesti suurimpia vaikutteita Buber on filosofiseen ajatteluunsa saanut 1800-luvun filosofeilta: Nietzscheiltailtaltä, Kierkegaard, Feuerbachiltailta ja Jacobilta. Myös Kant on monin osin vaikuttava taustahahmo.Vähintään yhtä suuri vaikutus kuin varsinaisilla filosofeilla on Buberin ajatteluun ollut 1700-luvun itäeurooppalaisella juutalaisliikkeellä hasidismilla. Selkeää edeltäjää Buberin ajattelulla ei kuitenkaan ole. Samanaikaisesti Buberin kanssa tosin syntyi monella tavalla toisiaan muistuttavia dialogifilosofioita, mutta ilmeisen riippumattomina toisistaan
Martin Buberin Minä-Sinä-filosofia perustuu jaolle kahdenlaisiin maailmassa vallitseviin suhteisiin: Minä-Sinä ja Minä-Se. Näitä suhteita Buber kutsuu nimityksellä “perussanapari”. Puhe perussanapareista viittaa suhteen kielelliseen perustaan: suhde syntyy kielessä ja elää siinä. Kieli on Buberille jotain subjektiivisuuden ylittävää, ja 'kieli ei ole ihmisessä, vaan ihminen kielessä'. (Buber, M., Die Schriften über das dialogische Prinzip, Heidelberg, 1954. 21:49). Perussanat määrittelevät ihmisen olemista, Buberin mukaan ihmisen maailma on kaksitahoinen tämän kommunikaation kaksitahoisuuden mukaisesti. Buberille ei myöskään ole minuutta irrallaan perussanojen määrittelemistä sosiaalisista suhteista: on vain perussanan Minä-Sinä Minä tai perussanan Minä-Se Minä.
Perussanaparilla “Minä-Se” Buber kuvaa objektiin suuntautunutta suhdetta, jossa subjekti esim. havaitsee, tuntee, kuvittelee, tahtoo, aistii tai ajattelee jotain. Minä-Se suhde on “intentionaalinen” suhde, joka lähtee subjektista ja kohdistuu objektiin, jota subjekti havainnoi, luokittelee ja analysoi.
Perussanapari “Minä-Sinä” puolestaan luo suhteen, jossa subjektilla ei ole mitään objektina. Usein kirjallisuudessa “Minä-Sinä”-suhdetta on kuvattu subjektin ja subjektin väliseksi suhteeksi. On kuitenkin muistettava, että Buber puhutaan subjektissa laajemmassa merkityksessä kuin yleensä. Vaikka Sinän sanovalla ei olekaan objektia, on hän kuitenkin yhteydessä. Minä-Sinä-suhde sisältää kaiken, minkä Minä-Se-suhdekin, mutta Minä-Sinä-suhteessa ei toisen subjektin ominaisuuksia voida analysoida lankeamatta takaisin Se-suhteeseen. Buber kuvaa Minä-Sinä ja Minä-Se suhteen eroa esim. yksittäisten äänten ja melodian tai yksittäisten sanojen ja lauseen väliseen eroon. Buberin mukaan “Minä-Sinä”-suhde kohtaa ihmisen “armosta ja tahdosta”, se vaatii molemminpuolisuutta, molempien osapuolten Sinä-sanomista.
Buberin dialogifilosofiaan sisältyy ajatus, jonka mukaan Minä-Sinä-suhde on Minä-Se-suhdetta ja jopa minuuttakin perustavampi. Tullakseen Minäksi ihminen tarvitsee Sinua. Minän kehittymisen lähtökohtana on tietynlainen alkuyhteys, “luonnonmukainen liittyneisyys”, lapsen yhteys äitiinsä tai “primitiivin” yhteys luontoon. Lapsen minuus syntyy yhteystapahtumien kadotessa ja syntyessä uudelleen: tapahtuman vakioisena pysyvä osa abstrahoituu minäksi. Minän irrottautuminen alkuperäisestä yhteydestä mahdollistaa Minä-Se-suhteen synnyn.
Aiheesta muualla
