Jacob syntyi Quimperissä, Bretagnessa, jossa juutalaiset vanhemmat pitivät pientä antiikkikauppaa. Runoilijan- ja piirtäjänlahjoja jo varhain osoittanut Max lähetettiin Pariisiin opiskelemaan, mutta taiteilijan ammatti vei pojan mukanaan. Boulevard Voltairen varrella hän jakoi huoneen Pablo Picassolaistan kanssa ja vietti montmartre boheemielämää. Nuorten taiteilijoiden laumassa Jacobin tuttaviin kuuluivat mm. Guillaume Apollinaire, Georges Braque, Jean Cocteau, Amedeo Modigliani ja André Derain. Toimeentulonsa hän hankki sekalaisilla töillä esimerkiksi säestäjänä, opettajana, kriitikkona, taidekauppiaana, astrologina, jopa puuseppänä.
Juutalaista alkuperää oleva Jacob väitti nähneensä Kristuksen vuonna 1909 ja kääntyi katolilaiseksi. Uusi uskonto ei kuitenkaan kyennyt erkaannuttamaan häntä homoseksuaalisuudesta, kuten hän oli toivonut. 'Mikäli taivas todistaa katumustani, se antaa minulle anteeksi nämä mielihalut, jotka se tietää tahattomiksi', sanoi Jacob. Myöhemmin hän sai pari muutakin ilmestystä. Hänen ystävänsä eivät tienneet kuinka suhtautua hänen hartaaseen uskonnollisuuteensa, sillä paitsi parantumatonta juoppoutta Jacobissa oli huomattavasti koomikon vikaa.
Max Jacob oli nopea ja sujuva kynänkäyttäjä ja puki tuotoksensa hyvin erilaisiin runomuotoihin, joista hän piti parhaana proosarunoutta. Hän kirjoitti mitä mieleen juolahtaa: usein hänen runonsa ovat satiirisia, koomisia, värikkäitä koosteita sekalaisista arkipäivän aiheista. Jacobia pidetään linkkinä symbolististen taidemaalarien ja surrealistien välillä, mutta itse hän vältti kuulumista mihinkään koulukuntaan.
Todettuaan työnteon ja hartaudenharjoitukset Pariisissa mahdottomiksi Jacob halusi rauhoittua. Vuonna 1921 hän muutti Saint-Benoît-sur-Loiren kylään, jossa hän kirjoitti paljon ja kävi kirkossa vielä sitäkin ahkerammin. Siellä hän piileskeli myös saksalaismiehitystä toisen maailmansodan aikana. Natsit murhasivat Jacobin sisaren ja tämän miehen, ja myös veli kuljetettiin Auschwitziin. 24. tammikuuta vuonna 1944 Gestapon pidätti Jacobin. Hänet kuljetettiin Drancy kokoamisleiriin odottamaan jatkokuljetusta keskitysleirille. Jacob kuoli kuitenkin jo Drancyssa keuhkokuumeeseen 5. maaliskuuta.
Teokset
Pekka Parkkinen ja Jaakko Ahokas ovat suomentaneet Jacobin proosarunoja kirjassa
Hänen muita teoksiaan ovat
- Saint-Matorel (1911)
- La côte (1911)
- Œuvres burlesques et mystiques de Frère Matorel (1912)
- Le Siège de Jérusalem‚ grande tentation céleste de Frère Matorel (1914)
- Le phanérogame (1918)
- La défense de Tartufe (1919)
- Cinématoma (1920)
- Le laboratoire central (1921)
- Le Roi de Béotie (1921)
- Le cabinet noir (1922)
- Art Poétique (1922)
- Filibuth ou la Montre en or (1923)
- Le terrain Bouchaballe (1923)
- Visions infernales (1924)
- L'Homme de chair et l'Homme reflet (1924)
- Les pénitents en maillots roses (1925)
- Le fond de l'eau (1927)
- Le tableau de la Bourgeoisie (1929)
- Rivage (1931)
- Bourgeois de France et d'ailleurs (1932)
- Ballades (1938)
