MC Ren on yhdysvaltalaisen
rap-muusikon, Lorenzo Jerald Pattersonin (s.
14. kesäkuuta 1969), taiteilijanimi. Hän on ollut mukana
N.W.A yhtyeessä. Miehen sooloura on ollut pysähdyksissä jo useamman vuoden ajan ja vuoden 1998 jälkeen Reniä on kuultu lähinnä muiden rap-artistien levyillä. Hänen viimeisimmäksi aluevaltaukseksi voidaan lukea hieman poliittisemman hip-hopin tekeminen Parisinnn ja
Public Enemy kanssa.
Tuoreessa Rapstation.comille antamassaan haastattelussa Paris kuitenkin toteaa MC Renin olevan eläkkeellä eikä hän ole enää julkaiseva uutta levyä, kuitenkaan Ren itse ei ole varmistanut tätä lauselmaa.