Meänkieli

Historia

Meänkieli kehittyi osaksi eristettynä sen jälkeen, kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809. Rajaa ei kuitenkaan vedetty suomen ja ruotsin kielten rajalle, vaan osa suomenkielisestä alueesta jäi Ruotsiin. Ruotsin valtio katsoi 1880-luvulla parhaaksi, että kaikki kansalaiset käyttävät ruotsin kieltä. Tämä johtui myös sotilaallisista syistä. Ajateltiin että sotatilan vallitessa ei voitaisi täysin luottaa niihin raja-alueen asukkaisiin, jotka puhuvat naapurimaan kieltä. Toisaalta suomalaisten ja saamelaisten katsottiin kuuluvan ei-germaaniseen rotuun, joka on lähempänä Venäjää kuin Skandinaviaa. Alueen kouluissa opetettiin ainoastaan ruotsin kieltä ja lapsia kiellettiin puhumasta suomea rangaistuksen uhalla. Kielto koski jopa välitunteja.

Ennen 70-lukua ei ollut vielä omaa kirjakieltä eikä juuri kukaan pitänyt puhumaansa kieltä muuna kuin suomen murteena.

Nykytilanne

Meänkielen itsenäisen kielen asema on kiistanalainen. Erityisesti poliittisesti katsottuna meänkieli voidaan katsoa omaksi kielekseen, mutta kielitieteellisesti asiasta ollaan erimielisiä YSA: Meänkieli

. Itsenäisenä kielenä meänkieltä pitävät perustelevat näkemystään yleensä korostaen kielen sosiologista merkitystä ja sen itsenäistä asemaan alueen kieliekologiassa, kun taas murre-määritelmän kannattajat perustavat näkemyksensä kielitieteen komparatiivisiin menetelmiin ja perinteiseen näkemykseen kielestä lingvistisenä järjestelmänä Birger Winsa: Defining an Ecological Niche: The Use of ‘Dialect’ or ‘Language'

Ruotsin tornionlaaksolaisten valtakunnallisen liiton ehdotuksesta Ruotsin valtiopäivät päätti 2. joulukuuta 1999 tunnustaa Tornionlaakson suomalais-saamelaisten kielten puhujat kansalliseksi vähemmistöksi. 1. huhtikuuta 2000 tuli voimaan laki, jonka mukaan viidessä Norrbottenin läänin kunnassa (Kiiruna, Jällivaara, Pajala, Ylitornio ja Haaparanta) saa käyttää tavallista suomea ja meänkieltä viranomaisten ja tuomioistuinten kanssa asioimiseen sekä on oikeus saada opetusta ja hoitoa näillä kielimuodoilla. Ruotsissa meänkielen katsotaan käsittävän kolme erillistä murretta: Tornionlaakson, Vittangi-Jukkasjärven ja Jällivaaran murteet.

Meänkieltä käyttää tai ymmärtää 25 000 - 35 000 Norbottenin maakunnan asukasta. Meänkielen käyttö on vähentynyt etenkin nuorten keskuudessa. Meänkieltä opetetaan Ruotsissa Luulajan teknillisessä yliopistossa, Uumajan yliopistossassa ja Tukholman yliopisto. Meänkielen kirjallinen muoto noudattaa lähinnä Pajalassa ja Ylitornio kunnassa puhuttua murretta. Kirjailija Bengt Pohjanen on voimaperäisesti pyrkinyt kehittämään meänkielen kirjakieltä ja kielioppia.

Erityispiirteitä

Meänkielestä puuttuvat sijamuodot komitatiivi ja instruktiivi. Lainasanoja ruotsinkielestä on runsaammin kuin Suomen länsimurteissa. Suomen murteista poiketen on omaksuttu lainasanavastineita lukuisille uudemmille käsitteille, joille Suomessa on vakiintunut oma suomenkielinen vastine. Suomen murteissa vielä esiintyvät ruotsin lainat ovat yleisesti vanhempaa perua.

Meänkielen sanoja

ilimanaikunen = turha
kahveli = haarukka
kläppi = lapsi
knapsu = naisellinen mies
krenkku = jakkara, lypsyjakkara
källi = 1. hassu 2. koiran uloste 3. huijaus/metku

Aiheesta muualla

Birger Winsa: Meän kieli ja torniolaaksolaisitten kakskielisyys , Virittäjä 1993
Meänkieli ennen ja nyt

Lähteet

Kenttä, Matti - Pohjanen, Bengt, Meänkielen kramatiikki, 1996 Pohjanen, Bengt-Muli, Eeva, Meänkieli rätt och lätt, 2006 (2. korjattu painos 2007) Pohjanen, Bengt, Lyykeri 2005 (3. painos)