Mediakasvatuksen kehityksestä Suomessa
Mediakasvatuksesta puhuttiin aikaisemmin viestintäkasvatuksena, jota nimitystä näkee vieläkin käytettävän. 1970-luvun viestintäkasvatusta harjoitettiin aikakauden yleisen ilmapiirin mukaisesti 'kriittisessä', 'tiedostavassa' ja 'objektiivisessa' hengessä. Ihmiset oletettiin usein pelkiksi viestien passiivisiksi vastaanottajiksi.
1980-luvulla mediakasvatuksen teoria ja käytäntö täydentyi oletuksella aktiivisesta katsojasta, joka osaa nauttia mediasta eikä ole sen armoilla. 1990-luvulla näkökulmat laajenivat erilaisten katsojaryhmien tutkimukseen ja lasten oma näkökulma median käyttöön sai jalan sijaa tutkimuksessa. Myös informaatioteknologioiden opetuskäytöstä kiinnostuttiin.
2000-luvun alussa mediakasvatuksen tutkimuksen ja käytännön tilanne on monimuotoinen. Uudet informaatioteknologiat ovat pelien ohella tutkimuksen kohteena ja niitä käytetään enenevästi opetuksessa. Kulttuurintutkimuksessa tutkitaan aktiivista vastaanottajaa ja median mielihyvää. Kriittisestäkään näkökulmasta ei ole luovuttu, vaan kriittiset mediatutkijat virittelevät mediakeskittymisen ja uusliberalistisen mediapolitiikan vastatulia.
Mediakasvatuksen kehittämisen kannalta merkittävä askel otettiin vuonna 2005, kun Suomeen perustettiin Mediakasvatusseura (http://www.mediakasvatus.fi/seura) 
edistämään ja kehittämään alan tutkimusta ja opetusta. Seuran puheenjohtaja on tutkija Sirkku Kotilainen (Jyväskylän yliopisto) ja hallituksen jäseninä tutkija Sol-Britt Arnolds-Granlund (Åbo Akademi, Vaasa), toiminnanjohtaja Outi Freese (Koulukinoyhdistys, Helsinki), mediakasvatuksen yliassistentti Reijo Kupiainen (Tampereen yliopisto), dosentti Heikki Kynäslahti (Helsingin yliopisto), yliassistentti Miika Lehtonen (Lapin yliopisto), viestintäpäällikkö Anu Mustonen (Jyväskylän yliopisto), yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro (Sanomalehtien liitto), mediakasvatuspäällikkö Hanna Niinistö (Aikakauslehtien liitto, Helsinki), opetusneuvos Gun Oker-Blom (Opetushallitus, Helsinki), kuvataiteen lehtori Juha Vakkilainen (Kuvataideopettajien liitto), tuottaja Mirja Holste (Yleisradio, Helsinki) ja Anu Ruhala (Mediakasvatuskeskus Metka, Helsinki).
Myös valtiovalta ryhtyi toimiin mediakasvatuksen edistämiseksi opetusministeri Antti Kalliomäen asettaessa kevättalvella 2006 laajapohjaisen työryhmän suunnittelemaan toimenpideohjelmaa, jonka avulla voidaan edistää mediataitoja ja -osaamista osana yleisiä kansalais- ja tietoyhteiskuntataitoja.
Työryhmän jäseninä ovat opetusneuvos Armi Mikkola (opetusministeriö), ylitarkastaja Aki Tornberg (opetusministeriö), suunnittelija Jukka Haveri (Tampereen kaupunki), dosentti Sirkku Kotilainen (Mediakasvatuksen seura), faktapäällikkö Tapio Kujala (Yleisradio), rehtori Pekka Luoma (Koillis-Helsingin lukio), tuntiopettaja Antti Pentikäinen (Tikkurilan lukio), kotimaan toimituksen esimies Antero Mukka (Helsingin Sanomat), neuvotteleva virkamies Elina Normo (liikenne- ja viestintäministeriö), opetusneuvos Gun Oker-Blom (Opetushallitus), koulutusjohtaja Martti Raevaara (Taideteollinen korkeakoulu) ja dosentti Heikki Kynäslahti (Helsingin yliopisto). Sihteereinä toimivat ylitarkastaja Kristiina Kaihari-Salminen ja opetusneuvos Pirjo Väyrynen Opetushallituksesta. Työryhmä sai työnsä päätökseen 30.4.2007 julkaisemalla raportin otsikolla Ehdotus toimenpideohjelmaksi mediataitojen ja -osaamisen kehittämiseksi osana kansalais- ja tietoyhteiskuntataitojen edistämistä [http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2007/Ehdotus_toimenpideohjelmaksi_mediataitojen_ja_-osaamisen_kehittamiseksi.html?lang=fi]
Mediakasvatuksen tutkimus
Mediakasvatusta tutkitaan ja opetetaan Helsingin yliopistossa, Lapin yliopistossa ja Tampereen yliopistossa. Myös Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sekä Diakonia ammattikorkeakoulussa (Turun yksikössä) mediakasvatus on osa medianomi-opiskelujen opintoja ja muutamia aiheeseen liittyviä opinnäytetöitä on tehty.
Tutkimuksen edistämisen kannalta tärkeä tapahtuma oli 10.-11.5. 2007 järjestetty Pohjoismainen mediakasvatuskonferenssi Medialukutaito.nyt [http://www.mediakasvatus.fi/vasa/?lang=fi].
Mediakasvatus koulun opetussuunnitelmassa
Medialukutaito näkyy vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden [Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet [1] ] sekä yhtenä aihekokonaisuutena ja äidinkielen ja kirjallisuuden sekä kuvaamataidoin tavoitteissa ja sisällöissä.
Aihekokonaisuuksilla pyritään opetuksen eheyttämiseen, ja ne tulee sisällyttää yhteisiin ja valinnaisiin oppiaineisiin ja koulun toimintakulttuuriin. Viestinnän ja mediataidon aihekokonaisuuden tavoitteet määritellään seuraavasti: ”päämääränä on kehittää ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja, edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä sekä kehittää median käyttötaitoja. Viestintätaidoista painotetaan osallistuvaa, vuorovaikutuksellista ja yhteisöllistä viestintää. Mediataitoja tulee harjoitella sekä viestien vastaanottajana että tuottajana.”
Viestintä ja mediataito -aihekokonaisuuden avulla oppilaan halutaan ilmaisevan itseään monipuolisesti ja vastuullisesti sekä tulkitsemaan muiden viestintää; kehittävän tiedonhallintataitojaan sekä vertailemaan, valikoimaan ja hyödyntämään hankkimaansa tietoa, suhtautumaan kriittisesti median välittämiin sisältöihin ja pohtimaan niihin liittyviä eettisiä ja esteettisiä arvoja viestinnässä, tuottamaan ja välittämään viestejä ja käyttämään mediaa tarkoituksenmukaisesti, ja käyttämään viestinnän ja median välineitä tiedonhankinnassa, tiedonvälityksessä sekä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Kyseisen aihekokonaisuuden keskeisiksi sisällöiksi mainitaan omien ajatusten ja tunteiden ilmaiseminen, erilaiset ilmaisukielet ja niiden käyttö eri tilanteissa, viestien sisällön ja tarkoituksen erittely ja tulkinta, viestintäympäristön muuttuminen ja monimediaalisuus, median rooli ja vaikutukset yhteiskunnassa, median kuvaaman maailman suhde todellisuuteen, yhteistyö median kanssa, lähdekritiikki, tietoturva ja sananvapaus sekä viestintätekniset välineet, niiden monipuolinen käyttö ja verkkoetiikka.
Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen 1.-2. vuosiluokilla oppilas ”kehittää luku- ja kirjoitustaitoaan, myös medialukutaitoaan, sekä viestintävalmiuksiaan tietoteknisessä oppimisympäristössä (...) hänen medialukutaitonsa riittää ikäkaudelle suunnattujen ohjelmien seuraamiseen käyttämiseen. 3.-5. vuosiluokilla oppilas ”oppii perustietoja mediasta ja hyödyntää viestintävälineitä tavoitteellisesti” (...) on tutustunut myös elokuvan, teatterin ja muun median keinoin rakennettuun fiktioon”. 6.-9. vuosiluokilla opetuksen ”tehtävänä on kannustaa oppilasta lukemaan ja arvioimaan kirjallisuutta, myös erilaisia median tekstejä”. Oppilas ”saa käsityksen median ja tekstien mahdista tuottaa mielikuvia, muokata maailmankuvaa ja ohjata ihmisten valintoja (...) lukee tekstejä, myös erilaisia median tekstejä, tarkoituksenmukaista lukutapaa käyttäen” ja oppii ”omien luku-, viestintä- ja mediankäyttötottumusten sekä -taitojen arviointia” (...) tunnistaa media lajeja”.
Kuvaamataidon opetuksessa tavoitteena on oppia tuntemaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja ja käyttämään keskeisiä kuvaviestinnän välineitä omien ajatustensa ilmaisemiseen mediassa. Opetuksen sisältöjä 5.- 9. luokilla ovat muun muassa kuvan käyttötarkoituksen tarkasteleminen mediassa, mediaesitysten rakenteellinen ja sisällöllinen analyysi, valo-, video- ja digitaalinen kuvaus, kuvakerronnan eri muodot, graafinen suunnittelu, mainonnan ilmaisukeinot sekä elokuvien ja televisio-ohjelmien analysointi.
Vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa puhutaan myös koulujen oppimisympäristöjen varustuksesta, jonka ”tulee tukea myös oppilaan kehittymistä nykyaikaisen tietoyhteiskunnan jäseneksi ja antaa tilaisuuksia tietokoneiden ja muun mediatekniikan sekä mahdollisuuksien mukaan tietoverkkojen käyttämiseen.”
Mediakasvatuksen opiskelussa on suosittu yhteistoiminnallisia opiskelu- ja oppimismenetelmiä.
Mediakasvatus koulun ulkopuolella
Monimuotoisen medialukutaidon (mediatajun, mediasivistyksen) katsotaan nykyisin kuuluvan osaksi kansalaistaitoja. Samassa yhteydessä on korostettu, että medialukutaito on hyödyksi kaiken ikäisille ihmisille. Median kriittinen lukutaito voi osaltaan lisätä poliittista tietoisuutta sekä paikallisissa että maailmanlaajuisissa kysymyksissä, ja johtaa toimintaan asioiden korjaamiseksi.
Mediakasvatuksen kannalta keskeinen instituutio on Suomen Yleisradio, jonka lakiin perustuvan julkisen palvelun sivistystehtävän voidaan katsoa sisältävän mediakasvatuksellisen tehtävän. Yleisradio tuottaakin sekä yleissivistävää tietoa että moneen tarkoitukseen sopivaa oppimateriaalia mediakasvatuksesta. Myös kaupalliset mediayhtiöt ovat jossain mitassa ottaneet mediakasvatuksen asiakseen. Valtion elokuvatarkastamo VET on laajentanut toimintaansa mediakasvatuksen suuntaan.
Lisäksi mediakasvatusta harjoittavat useat järjestöt esimerkiksi Mediakasvatuskeskus Metka ry, Lasten Mediakasvatus Yhdistys ry sekä alueelliset elokuvakeskukset.
Mediakasvatus ja julkisuus
Mediakasvatus kiinnostaa luonnollisesti mediaa. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla käytiin kesällä 2006 keskustelua alan erilaisista painotuksista [1] . Vihattu ja rakastettu mediakriitikko Jyrki Lehtola osallistui keskusteluun Aamulehden asiat -sunnuntailiitteeseen (23. heinäkuuta 2006) kirjoittamassaan kolumnissa muun muassa seuraavasti: 'Media on muuttunut niin hallitsevaksi, että lapset tarvitsevat mediakasvatusta. Kasvatus ei kuitenkaan ole sama asia kuin kaiken kaupallisen toiminnan moralisointi sillä perusteella, että se aiheuttaa lapsessa pelkoa ja ahdistusta. (...) Pahimmillaan mediakasvatus tarkoittaa tilannetta, jossa mediamoralisti alkaa tuohtuneena suunnitella iltapäivälehtien lööppiä paheksuvaa yleisönosastokirjoitusta kävellessään lapsensa kanssa kioskin 'Äiti tappoi vauvansa' -lööpin edessä makaavan sammuneen miehen ohi.'
Mediakasvatukseen liittyvää kirjallisuutta suomen kielellä
Katso myös
Aiheesta muualla
Lähteet
Mediafostran
|
Tietoja 
