Tulivuoren aiheuttaman megatsunamin edellytyksiä ovat mm:
- tulivuori valtameren, syvänteen rannalla
- tulivuoressa maakerroksia, jotka pidättävät vettä
- vettä tulivuoren sisällä ja
- tulivuoren toiminta.
Megatsunameista on historillista näyttöä muun muassa Norjan rannikolla, jossa vesi on pyyhkäissyt rinteen paljaaksi 300 metrin korkeuteen saakka. Amerikan länsirannikolla (Alaska, Lituya Bay) on sattunut myös vastaavia, jopa 1950-luvun lopulla. Megatsunami tapahtui vuonossa, joten vahingot jäivät paikallisiksi. Puusto huuhtoutui vuoren rinteiltä 220 metrin korkeuteen asti.
Megatsunameja voivat synnyttää tulivuoret muun muassa Kanariansaarilla, Réunioninilla Madagaskar lähellä ja Havaijilla.
Megatsunami voi syntyä myös muusta kuin tulivuoren toiminnasta johtuvasta massiivisesta sortumasta. Maanjäristys tai vuoren oma epästabiilisuus voi olla megatsunamin aiheuttajana, samoin suuri (valta-)mereen putoava taivaankappale.
Megatsunamit ovat harvinaisia tapahtumia. Edelliset ovat ilmeisesti olleet edellä mainittu Alaska 1958 ja sitä ennen n. 3 000 vuotta sitten. Megatsunamit ovat olleet joidenkin elokuvien keskeisiä teemoja ja ehkä myös joidenkin tarujen historiallisia lähteitä, toisaalta mistään historiallisesta meren rannalla tapahtuneesta tulivuoren purkauksesta ei ole jäänyt merkintöjä korkeista aalloista, jotka olisivat iskeneet satojen metrien korkuisina kaukana oleviin rannikoihin.
Megatsunamien mallinnuksessa on paljon epävarmuustekijöitä, kuten esimerkiksi sortuman nopeus, joka on keskeinen muuttuja.
Lähteitä
- The Tzunami Page of Dr. George P. C.
(englanniksi)