Merien happamoituminen on merien pHp-arvossa tapahtuva väheneminen, joka johtuu ihmisperäisten
hiilidioksidiäästöjen sitoutumisesta meriin.
Ilmakehän lisääntyneistä hiilidioksidipitoisuuksista seuraa, että meriveteen imeytyy yhä enemmän hiilidioksidia. Hiilidioksidin (CO2) ja veden (H2O) reagoidessa syntyvä hiilihappo (H2CO3) muodostaa edelleen bikarbonaatti- ja karbonaatti-ioneita (CHO3− ja CO32−). Reaktiossa vapautuu happamoittaviaionejaioneja vety (H+), jotka vähentävät meriveden pH-arvoa. Vetyionit voivat edelleen yhdistyä karbonaatti-ionien (CO32−) kanssa, mikä vähentää merellisille eliöille tärkeän kalsiumkarbonaatin (CaCO3) muodostumista.[
] }}
Merien pintavesien happamuuden on arvioitu vähentyneen 8,179:stä 8,104:ään (–0,075) aikavälillä 1751–1994.[
] }}
Meriveden odotetaan happamoituvan entisestään 7,949:ään (–0,230) vuoteen 2050 mennessä ja 7,824:ään (–0,355) vuoteen 2100 mennessä.[IPCC:n erikoisraportti päästöskenaarioista ]
Tämä vastaisi 100–150 % kasvua vetyionipitoisuudessa. Merien happamuuden muutoksista palautuminen kestää tuhansia vuosia. pH-neutraali arvo on 7, joten merien voidaan myös sanoa emäksisyyden vähenevän.
Hiilidioksidin luonnollinen imeytyminen meriin lieventää ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen vaikutusta ilmastoon, mutta samalla happamoitumisesta on arvioitu seuraavan vaikutuksia muun muassa merien eliöstöihin, heijastavuuteen ja pilvisyyteen.[
] }}
Lähteet
Aiheesta muualla
Versauerung der Meere
Acidification de l’océan
|
Tietoja 
