Meripihka

Meripihka on 20-100 miljoonaa vuotta sitten kasvaneiden havupuiden kivettynyttä pihkaa, joka on kerrostunut meren pohjaan. Sieltä sitä huuhtoutuu myrskyjen jälkeen rannoille. Euroopassa meripihkalla viitataan usein Itämeren ja Pohjanmeren rantojen meripihkaan.

Kivikaudella meripihkaa saatiin erityisen runsaasti Liettuan ja entisen Itä-Preussin rannoilta. Sitä käytettiin mm. korujen raaka-aineena. Suomessa raakameripihkaa on löydetty pieneltä alalta pellolta Inkoosta, lisäksi on muutamia hajalöytöjä Paraisiltastasta ja Nauvo. Mahdollisesti jäät ovat kuljettaneet sitä jostain eteläisemmältä Itämereltä. Suomesta meripihkaa on löydetty myös kivikautisilta asuinpaikoilta, kuten esimerkiksi Yli-Iin Kierikkikeskuksesta. Meripihkaa kutsutaan myös nimellä kivikauden kulta.

Kreikkalaiset ja roomalaiset hankkivat arvostamansa meripihkan vaihtamalla sitä metalleihin ja pronssiesineisiin. Meripihka oli tärkeä vaihdon väline tuohon aikaan. Useiden kielten sähköä tarkoittava sana tulee kreikan kielen meripihkaa merkitsevästä sanasta elektron, sillä meripihka sähköistyy helposti hangattaessa.

Joissakin Keski-Euroopan maissa on tapana ostaa lapsille hampaiden puhkeamisen aikaan meripihkahelmet. Meripihka vähentää vanhan tarun mukaan hampaiden puhkeamisen kipuja.

Dominikaanisen tasavallan meripihka on erityisen kuuluisa 15-45 miljoonaa vuotta vanhoista hyönteissulkeumista. Dominikaanisen tasavallan meripihka on peräisin Hymanaea protera -puulajin pihkasta.

Meripihka voi vaihdella väriltään valkoisesta mustaan. Yleisimmät värit ovat keltaisen eri sävyt, ruskea, punainen ja vihreä. Dominikaanisesta tasavallasta ja Baltiasta tunnetaan myös harvinaista sinistä meripihkaa. Meripihka liukenee kloroformiin, alkoholiinin ja eetteri ja se kelluu suolavedessä.

Katso myös

• Muinainen meripihkakauppa