Vendelzeit
Âge de Vendel
Vendeltiden
Länsi- ja Keski-Euroopassa merovingiajalla tarkoitetaan noin vuosia 480 - 720 jaa. Tällöin merovingien suku hallitsi Frankkien valtakuntaa, josta myöhempi Ranskan valtio katsoo juuriensa juontuvan. Kuuluisin merovingikuningas oli Klodvig, joka teki 400- ja 500-lukujen taitteessa menestyksekkäitä valloitusretkiä ja käännytti frankit katoliseen uskoon. Merovingisuvun keskinäiset valtataistelut kuitenkin toivat valtakuntaan hajaannusta. 600-luvun lopulle tultaessa merovingit olivat enää nimellisiä hallitsijoita. Frankkien todellinen hallitsija, Kaarle Suuren isä Pipin Pieni syrjäytti viimeisen merovingin vuonna 751 ja otti valtaistuimen itselleen.
Pohjoismaissa merovingiajaksi kutsutaan rautakauden jaksoa, joka vallitsi noin vuosina 550 - 800. Varsinkin vanhemmassa kotimaisessa tutkimuskirjallisuudessa on käytetty myös ajoitusta 600 - 800ssa. Käsitettä käytetään lähinnä Norja ja Suomessa, joihin se on lainattu saksankielisestä terminologiasta. Ruotsissassa puhutaan tyypillisesti Vendel-ajasta, Tanska nuoremmasta kansainvaellusajasta tai nuoremmasta germaanisesta rautakaudesta, Baltiassa keskisen rautakauden (400 - 800) jälkipuoliskosta.
Merovingiaika Suomessa
Merovingiaika (noin 550 - 800 jaa.) tunnetaan etupäässä kalmistoissa eli hautapaikoilla suoritettujen arkeologisten kaivausten perusteella. Asuinpaikkoja on toistaiseksi tutkittu melko vähän.
Varsinais-Suomessa, Satakunnassallalla, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaalla, Länsi-Uudellamaallallalla ja Ahvenanmaa merovingiaika on hyvin runsaslöytöinen ajanjakso. Näillä alueilla hautoihin laitettiin runsaasti aseita ja muita metalliesineitä. Pienempi määrä hautalöytöjä tunnetaan myös Kanta-Hämeestä ja Päijät-Hämessaestä. Jonkin verran hautalöytöjä on myös Etelä-Savo (Mikkeli), Karjalankannaksella (Sakkola) ja mahdollisesti Lapissakin (Kemijärvi). Muillakin Suomen alueilla on ollut asutusta tai säännöllistä ihmistoimintaa (eränkäyntiä), joka kuitenkin on jättänyt vain hyvin heikkoja arkeologisia jälkiä itsestään. Lounais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla maanviljelyllä ja karjanhoidolla oli suuri merkitys elinkeinoina. Syrjäisemmillä seuduilla korostui kalastuksen ja metsästyksen merkitys.
Asesepän taidot olivat korkealle kehittyneitä. Yhteyksiä pidettiin yllä sekä Skandinaviaanan, Länsi-Eurooppaan, Baltia että Venäjällä asuvien suomensukuisten väestöjen suuntaan. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluivat varsinkin permiläiset Kamajoen laaksossa Itä-Venäjällä. Vilkkaiden ulkomaanyhteyksien rinnalla Suomen alueella kehitettiin myös omintakeisia ase- ja korutyyppejä.
Yleisin hautaustapa oli polttohautaaminen. Hautarovion jäänteet kätkettiin kiviröykkiöön tai polttokenttäkalmistoon. Euraan ja Köyliöön Ala-Satakunnassa ilmaantui kuitenkin merovingiajan alussa polttamatta hautaaminen eli ruumishautaus. Arkeologi Nils Cleve on verrannut näitä ruumiskalmistoja Länsi-Euroopan varhaiskristillisiin rivihautakalmistoihin. Hän on arvellut, että uuden hautaustavan toivat tullessaan germaaniset maahanmuuttajat tai kenties 'paluumuuttajat', jotka palasivat Suomeen palveltuaan mannermaalla palkkasotureina. Kysymystä ei ole kuitenkaan vielä selvitetty lopullisesti.
Rikkaat hautalöydöt viittaavat jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen hierarkiaan. Eräät paikalliset päälliköt Lounais-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta ovat ehkä palvelleet Keski-Ruotsin ja Etelä-Skandinavian kuninkaiden hoveissa aseistettuina seuruemiehinä. Tähän viittaavat miekat, joiden kahvat on koristeltu ns. Salinin tyylillä II.
Tunnettuja tämän vaiheen muinaisjäännöksiä Suomessa ovat polttokenttäkalmistont (esim. Laitila Vainionmäki, Turun Ristimäki, Uudenkaupungin/Kalannin Kalmumäki, Vesilahden Kirmukarmu, Isonkyrön Pukkila) ja ruumiskalmistot (esim. Eurann Luistari ja Pappilanmäki sekä Köyliö Köyliönsaari). Merovingiaikaan ajoittuu myös Isonkyrön Levänluhta, joka on tulkittu joko uhrilähteeksi tai suokalmistoksi.
Kirjallisuutta
- Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo: Den yngre folkvandringstiden (1943)
- Formisto, Tarja: An Osteological Analysis of Human and Animal Bones from Levänluhta (1993)
- Hackman, Alfred: Das Brandgräberfeld von Pukkila in Isokyrö (1938)
- Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Keski- ja myöhäisrautakausi. Suomen historia 1 (1984)
- Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria (2000)
- Pihlman, Sirkku: Kansainvaellus- ja varhaismerovinkiajan aseet Suomessa (1990)
- Purhonen, Paula (toim.): Vainionmäki - A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland (1996)
- Salmo, Helmer: Die Waffen der Merowingerzeit in Finnland (1938)
