Merovingit

Merovingit olivat frankkilainen kuningassuku, joka hallitsi vaihtelevan kokoista frankkien valtakuntana nykyajan Länsi-Saksa, Belgian ja Ranskan alueilla 400-luvulta 700-luvulle. Noin vuosina 480 - 720 vallinnutta aikakautta Länsi-Euroopassa on kutsuttu merovingien mukaan merovingiajaksi. Merovingejä seurasivat frankkihallitsijoina karolingit.

Merovingit saivat nimensä Merovechiltä, joka oli saalilaisten frankkien johtaja noin 447-457 ja löi visigootit, saksit ja alemannit. Hänen pojanpoikansa Klodvign sai itselleen suurimman osan Loire pohjoispuolista Galliaa noin 487 lyötyään roomalaiset. Hän kääntyi vaimonsa kannattamaan kristinuskoon ja määräsi kuoltuaan valtakunnan jaettavaksi neljään osaan pojilleen. Tämä jakamistraditio säilyi kaksi seuraavaa vuosisataa, mutta vaikka frankkien valtakunnalla oli sen vuoksi toisinaan useita merovingikuninkaita kerrallaan, sitä pidettiin yhtenäisenä valtiona, jota kuninkaat hallitsivat kollektiivisesti. Merovingien valta perustui myyttisiin sukujuuriin (merovingit väittivät polveutuvansa muun muassa Nooalaisistasta ja troija) ja käsitykseen heidän nauttimastaan Jumalan suosiosta, jota lisäsi merovingien sotilaallinen menestys.

Merovingikuningas hallitsi sodasta saatua ryöstösaalista, johon kuului sekä liikuteltava omaisuus että maat väestöineen, ja oli vastuussa sen jakamisesta seuraajilleen. Kuninkaat jakoivat maata vasalleilleen, jotka vastineeksi huolehtivat alueen puolustamisesta, hallinnosta ja oikeudenkäytöstä ja luovuttivat armeijoita kuninkaan käyttöön.

Merovingien aikana (511) luotiin saalilainen laki, johon Ranskassa vedottiin vielä Valois-dynastian aikana perimysjärjestyskysymyksessä.