Metsäsuomalaiset

Metsäsuomalaisen asutuksen historia

Suomalaisasutus levisi noin sataanviiteenkymmeneen Keski-Skandinavian pitäjään (ruots. finnmarker), lähinnä Värmlantillellein (Värmland), Taalainmaa, Hälsinglandiin ja Södermanlantinin sekä sieltä Oslo itäpuolelle. Suurimmilleen siirtolaistulva paisui 1600-luvun alkupuoliskolla. Suomalaiset levisivät seuraavasti: Värmlannissa 40 pitäjään, Taalainmaalla 29:ään, Helsinglandissa 16:een ja Södermanlannissa 12 pitäjään. Norjan puolelle heitä siirtyi 150 kilometrin kaistalle rajaseudulle Oslosta pohjoiseen. Useat suomalaiset hankkivat alueilleen kuninkaan vahvistuskirjan. Tärkeäksi vahvistuskirja nousi vuonna 1639, jolloin kuningatar Kristiinan nimissä annettiin määräys, jossa määrättiin vangittaviksi kaikki lupakirjatta metsissä asuvat suomalaiset. Myöhemmin annettiin muita käskykirjeitä, joissa suomalaisten pirtit ja viljat määrättiin ilman tuomiota poltettaviksi ja hävitettäviksi.

Kaskenpolttoa harjoittaneiden Skandinavian metsäsuomalaisten asemaa vaikeutti 1600-luvullassassa kaskenpolton kieltäminen Ruotsi ja metsien asuttamisen kieltäminen suomalaisilta. Vuodesta 1641 alkaen vangittiin suomalaisia laumoittain vietäviksi siirtolaisina Ruotsin lyhytikäiseen siirtokuntaan (Nya Sverige) Delaware-joen varrella Pohjois-Amerikassa. On väitetty, että hirsisalvosrakennukset tulivat uudelle mantereelle heidän välityksellään. Vuonna 1646 annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä.

Myöhemmin metsäsuomalaiset unohdettiin, kunnes Carl Axel Gottlund ryhtyi ajamaan heidän asioitaan. Tällöin, 1800-luvun alkupuolella, heitä arvioitiin olevan 40 000, joista 14 000 asui Värmlannissa. Gottlund perusti heille 3 metsäsuomalaista seurakuntaa: Juvanniemi, Lautasalmi (Lekvattnet) ja Kirveskangas (Norra Finnskoga). Hän halusi perustaa myös metsäsuomalaisen kihlakunnan Solörin ja Värmlannin väliselle raja-alueelle, jolle hän esitti nimeä Fennia.http://www.fennia.nu/fiindex.htm

Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen.

Metsäsuomalaisten asuinalueet 1822-23

Gottlundin mukaan metsäsuomalaisia tai suomenkielisiä oli yli sadassa Keski-Ruotsin pitäjässä. Yhteensä oli 50 000 henkeä, jotka puhuivat ja ymmärsivät suomea. Metsäsuomalaisia eli seuraavissa maakunnissa:

Vestmanlanti 8 pitäjää (hävinnyt 13 pitäjästä)
Taalainmaa 15 pitäjää (hävinnyt 7 pitäjästä)
Gästrikland 4 pitäjää
Hälsingland 13 pitäjää
Medelpad 11 pitäjää
Jämtlanti 1 pitäjä
Ångermanland 11 pitäjää
Åselen Lapinmaa 2 pitäjää
Värmlanti 21 pitäjää

Suomalaisten lukumäärän selvittämistä vaikeuttaa se, että osa heistä kirjattiin kirkonkirjoihin ruotsalaisilla nimillä.

Suomalaismetsät

Suomalaisten asuttamia metsäalueita kutsuttiin suomalaismetsiksi (Finnskogar t. Finnskogarna). Suomalaiset eivät juurikaan asuneet peltoalueilla, joilla asuivat ruotsalaiset. Nykykielessä erotetaan suomalaismetsät (finnskogen) suomalaismaista (finnmarken). Finnmarkenit sijaitsevat lähinnä Taalainmaalla ja Hälsinglandissa.

Mottiland (Länsi-Norlannissa)
Orsan suomalaismetsä (Orsa Finnmark)
Rättvikin suomalaismetsä (Rättviks finnmark)
Östmarkin suomalaismetsä (Östmark finnskog)
Norjan suomalaismetsät

Nykyisyys

Nykyään Värmlannin savolaismurre on kuollut. Viimeiset suomea hyvin taitaneet metsäsuomalaiset olivat Johannes Johansson-Oinoinen eli Niittahon Jussi sekä Karl Persson. He kuolivat 1965 ja 1969. Nykyisin metsäsuomalaisista on muistona enää suomalaisperäistä paikannimistöä. Alueella on kuitenkin herännyt innostus suomalaiskulttuuriin ja mm. Helleforsissa on poltettu tervamiilu vanhaan metsäsuomalaiseen tapaan. Myös sukututkimusta on tehty mm. Suhoisten suvusta. Norjan metsäsuomalaisilla on myös vähemmistökansan asema.

Lähteitä

Tietosanakirja 1916
Iso Tietosanakirja 1937
K.A.Gottlund: Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa