Mike Oldfield

Elämäkerta

1970-luku

Oldfieldin kuuluisin albumi on Tubular Bells, joka on vuonna 1973 julkaistu 47 minuuttia pitkä (levyn A- ja B-puolille jaettu) instrumentaaliteos. Suuret levy-yhtiöt eivät olleet aikoinaan kiinnostuneita levyn julkaisemisesta, mutta äänilevykauppias Richard Branson oli innostunut. Branson perusti Virgin-levy-yhtiön ja teki ensimmäisen levytyssopimuksensa Mike Oldfieldin kanssa. Levyllä Oldfield soittaa yli 20 eri soitinta. Levyllä soittimet ja tyylilajit vaihtuvat paikoin varsin tiuhaan. Yllättäen Tubular Bellsistä tuli suuri myyntimenestys ja se pysyi Ison-Britannianinin albumilistoilla 279 viikkoa, ja on edelleen Virginin myydyin levy. Musiikkia levyltä käytettiin myös William Friedkin ohjaamassa kauhuelokuvan klassikossa Manaaja. Suomessa Tubular Bellsistä uuden version on levyttänyt rockyhtye Paska.

Seuraavat levyt Hergest Ridge ja Ommadawn olivat myös koko levyn täyttäviä instrumentaalisävellyksiä. Hergest Ridge oli tunnelmaltaan edeltäjäänsä rauhallisempi (B-puolen 'myrskyä' lukuun ottamatta). Jo ennen Tubular Bellsin säveltämistä Oldfield oli vaikuttunut suuresti Jean Sibeliuksesta, etenkin tämän viidennestä sinfoniasta. Hergest Ridge-levyllä nämä vaikutteet tulevat kenties selvimmin esiin, muun muassa A-puolen oboe-soolossa. Ommadawn taas kurottautuu vahvemmin etnisen musiikin (pääasiassa kelttiläisennn musiikin) suuntaan. Nämä kaksi levyä menestyivät niin ikään hyvin Brittien albumilistalla. Näihin aikoihin Oldfield teki yhteistyötä säveltäjä-basisti Pekka Pohjola kanssa. Hän oli tuottajana ja kitaristina Pohjolan levyllä nimeltä Keesojen Lehto (tunnetaan myös nimellä Matemaatikon Lentonäytös).

Neljäs levy ilmestyi parin vuoden tauon jälkeen 1978. Sen nimi oli Incantations, ja se oli vielä edeltäjiään kunnianhimoisempi kahden LP-levyn mittainen teos. Incantationsilla oli ensi kerran mukana jousisektio. Teos tunnelmaltaan aiempia levyjä tasaisempi ja meditatiivisempi. Levyn julkaisun aikoihin progressiivisen rockin ja sitä muistuttavan musiikin suosio oli jo heikentynyt, eikä Incantations enää myynyt edeltäjiensä tavoin. Levyn ilmestymisen aikoihin Mike Oldfield oli kuitenkin voittanut lavapelkonsa. Hän lähti kiertämään Eurooppaa suuren, pari bussilastillista tilaa vieneen kokoonpanonsa kanssa. Kiertuekokoonpanossa oli mukana myös Pekka Pohjola bassossa. Vuonna 1979 Oldfield julkaisi vaihteeksi hieman helpompaa instrumentaalirockia sisältäneen levyn Platinum, jossa B-puolella oli lyhyempiä kappaleita. Oldfield lähti taas kiertueelle, mutta nyt yhtyeeseen riitti 12 jäsentä.

1980-luku

Vuonna 1980 ilmestynyt QE2 oli yhä instrumentaalirockia, mutta levyn pisin kappale oli 'vain' kymmenen minuuttia pitkä. QE2 -levyn myötä alkoi yhteistyö laulaja Maggie Reillyn kanssa. Levyllä oli myös cover-versiot Abban ja Shadowsssaien kappaleista 'Arrival' ja 'Wonderful Land'. Levy nousi listaykköseksi Saksa. Vuoden 1982 levy Five Miles Out on tyyliltään Oldfieldin levyistä lähinnä progressiivista rockia. Levyn A-puolella oli taas vain yksi kappale, mutta B-puolella on myös kaksi lyhyempää rock-kappaletta. Five Miles Outia monet pitävät Miken parhaana 1970-luvun jälkeen tehtynä levynä.

Oldfieldin levytyssopimus Virginin kanssa aiheutti ongelmia, ja hänen välinsä konsernin johtajan Richard Bransonin kanssa huonontuivat. Levy-yhtiö halusi Miken tekevän levyjä, jotka myisivät hyvin. Monilla 1980-luvun levyillä oli kompromissina A-puolella pitkä instrumentaaliraita ja B-puolella tavanomaisempaa pop-musiikkia. Tätä kaavaa noudatti myös vuoden 1983 Crises, joka sisälti Maggie Reillyn laulaman kappaleen 'Moonlight Shadow'. Tästä kitaravetoisesta rock-kappaleesta tuli erittäin suosittu, ja sitä soitetaan yhä Suomenkin radiokanavilla. Kappale jopa pääsi sijalle 85. radiomafian top 500 yleisöäänestyksessä vuonna 1995. Reillyn lisäksi levyllä esiintyi myös toinen nimekäs vokalisti, Yes-yhtyeen Jon Anderson.

Vuonna 1984 julkaistu levy Discovery sisälsi vain yhden kymmenminuuttisen instrumentaalikappaleen, muuten levy koostui tavanomaisesta rock- ja pop-musiikista. Oldfield ei itse laulanut levyllä, vaan käytti laulajina Maggie Reillyä ja Barry Palmeria. Samana vuonna Mike sävelsi myös musiikin sotaelokuvaan Kuoleman kentät. Elokuvan musiikki oli varsin avantgardistista lukuun ottamatta sovitusta Francisco Tarregan kitaraetydistä. Oldfield päätti tämän jälkeen, ettei elokuvamusiikki ole häntä varten. Vuonna 1987i ilmestyi Islands, jossa A-puolella oli taas pitkä instrumentaalikappale ja B-puolella poppia. Yhteistyö Maggie Reillyn kanssa oli päättynyt, mutta levyllä kuullaan esimerkiksi Bonnie Tylerä. Vuoden 1989 Earth Moving tehtiin täydellisessä yhteisymmärryksessä levy-yhtiön kanssa. Se sisälsi vain pop-kappaleita ja oli erittäin pitkälle koneilla tehty levy. Monia Miken musiikin vanhoja ystäviä tämä levy ei miellyttänyt alkuunkaan.

1990-luku

Vuonna 1990 Mike oli jättämässä jäähyväisiä Virgin -levy-yhtiölle. Tuona vuonna ilmestyi levy Amarok, jossa on vain yksi tunnin pituinen instrumentaaliraita. Vain vähän syntetisaattoreita sisältävä levy on tyyliltään ja soittimiltaan varsin sekava keitos - säilyttäen kuitenkin Miken tuotannolle tyypillisen melodisuuden. Levyn loppupuolelta löytyy myös Richard Bransonille suunnattu morse-koodattu viesti 'FUCK OFF RB'. Virgin kieltäytyi markkinoimasta tätä levyä (vaikka eivät kaiketi huomanneet morse-koodia), mutta monet Miken fanit pitävät siitä.

Seuraavana vuonna 1991 Mike pääsi vihdoin tekemään viimeistä levyä Virginille. Heavens Open niminen levy on jonkinlainen teema-albumi, jonka teemana on pahan levy-yhtiön vallasta vapautuminen. A-puolella Mike laulaa itse pop-kappaleita (hän otti laulutunteja tätä projektia varten, koska ei halunnut käyttää rahaa ammattilaulajiin). B-puolella levyllä on paikoitellen sekavalta kuulostava pitkä instrumentaalikappale.

Mike siirtyi nyt Warner Brosin leipiin ja julkaisi 1992 levyn Tubular Bells II, jonka rakenne ja tunnelmat noudattelevat ensimmäistä Tubular Bellsiä vaikka sävellys on periaatteessa täysin uusi. Vuonna 1994 ilmestyi Arthur C. Clarken samannimisen sci-fi romaanin innoittama Songs of the Distant Earth. Levy on tyyliltään lähellä Enigma -nimistä yhtyettä eli syntetisaattoreita ja konekomppeja oli käytössä enemmän kuin aiemmilla Miken levyillä. Levy ei myynyt erityisen hyvin, vaikka se oli ensimmäinen CD-ROM raidan sisältänyt albumi. Vain Macintosh -tietokoneissa toimivalla CD-ROM raidalla on levyn teemoihin liittyviä videopätkiä. Levyllä on mukana joikaamassa myös suomen-saamelainen Nils-Aslak Valkeapää.

Vuonna 1996 ilmestyneellä levyllä Voyager Oldfield keskittyi lähinnä kelttiläisen kansanmusiikin sovituksiin. Tämän jälkeen Oldfield on yhä julkaissut muutaman vuoden välein instrumentaalilevyjä. Tubular Bells III (1998) sai jotkut fanit keräämään Internetissä adressia koko levyä vastaan ennen sen julkaisua. Muita levyjä ovat olleet Guitars (1999), The Millennium Bell (1999), Tres Lunas (2002) ja Light & Shade (2005).

Oldfield muusikkona

Kriitikot ovat usein suhtautuneet Oldfieldiin penseästi, mutta hän on kuitenkin pysynyt varsin suosittuna useita vuosikymmeniä. Mike Oldfieldiä verrataan usein Vangelikseen ja Jean-Michel Jarreen, mutta hänen tärkeimmät levynsä ovat selvästi lähempänä progressiivista rockia kuin Vangeliksen tai Jarren levyt, jotka edustavat puhtaammin elektronista instrumentaalimusiikkia. Mike on myös ennen kaikkea kitaristi, jolla on varsin omaperäinen soittotyyli; varsinkin hänen leveä ja samalla nopea vibratonsa on helposti tunnistettavissa. Säveltäjänä Mike osaa parhaimmillaan yhdistää omaperäiset melodiat mielenkiintoisiin äänimaisemiin. Hän on kaupallisen instrumentaalimusiikin saralla aivan keskeisimpiä säveltäjiä.

Tärkeimpinä teoksina voidaan ehkä pitää levyjä Tubular Bells, Hergest Ridge, Ommadawn ja Five Miles Out sekä levyjen Platinum ja Crises A-puolten pitkiä kappaleita. Huomattavia ovat myös 1970-luvulla tehdyt sovitukset vanhan kelttiläisen kansanmusiikin kappaleista (näitä voi kuulla esimerkiksi kokoelmalla The Complete Mike Oldfield).

Diskografia

(studioalbumit)

Tubular Bells (1973)
Hergest Ridge (1974)
The Orchestral Tubular Bells (1975)
Ommadawn (1975)
Incantations (1978)
Platinum (1979)
QE2 (1980)
Five Miles Out (1982)
Crises (1983)
Discovery (1984)
The Killing Fields (elokuvan soundtrack, julkaistu myös CD:llä) (1984)
Islands (1987)
Earth Moving (1989)
Amarok (1990)
Heaven's Open (1991)
Tubular Bells II (1992)
The Songs of Distant Earth (1994)
Voyager (1996)
Tubular Bells III (1998)
Guitars (1999)
The Millennium Bell (1999)
Tres Lunas (2002)
Tubular Bells 2003 (2003)
Light & Shade (2005)

Triviaa

Levyn Hergest Ridge kaikki CD-painokset (ja 1970-luvun puolivälin jälkeen tehdyt vinyylipainokset) perustuvat uuteen miksaukseen, joka eroaa selvästi alkuperäisestä. Alkuperäistä miksausta ei ole ollut myynnissä 1970-luvun puolivälin jälkeen (joskin alkuperäisestä versiosta liikkuu Internetissä jonkun tekemä bootleg-remasterointi).
Hergest Ridgestä on olemassa orkesterin levyttämä versio, mutta sitä ei ole julkaistu
Levyllä Incantantions on B-puolen lopussa laulettuna pitkä pätkä Henry Longfellowin Hiawathaa -eeposta. Koska Longfellow käyttää teoksessaan kalevalamitta, voi kappaleen nuotilla laulaa myös kalevalaa.
Oldfield väittää, että hän sai Richard Bransonin alun perin kiinnostumaan lentämisestä. Branson on levy-yhtiö Virgin Recordsin perustaja. Nykyisin Branson on tunnettu lentoyhtiöstään sekä lentoharrastuksistaan, sekä uudesta yhtiöstään Virgin Galactic, joka suunnittelee kaupallisten avaruuslentojen aloittamista.
Ommadawn -levyn B-puolen alussa on nauhoitettu päällekkäin 60 samaan aikaan soivaa kitararaitaa ja Hergest Ridgen B-puolen myrsky-kohdassa on nauhoitettu päällekkäin 90 kitararaitaa.