Varakkaaseen kauppiasperheeseen syntynyt Uotinen kävi vain neljä luokkaa Viipurin reaalilyseota, koska ei hyväksynyt pakkovenäjän opiskelua. Uotinen liittyi ensin Terijoen nuorisoseuraan 1898 ja toimi sen puheenjohtajana 1902–1905. Nuorisoseuraliikkeestä hän siirtyi sitten työväenliikkeeseen liittyessään Terijoen työväenyhdistykseen 1903. Innostavana puhujana ja radikaalina tunnettu Uotinen oli jo 19-vuotiaana edustamassa yhdistystä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ylimääräisessä Helsingin puoluekokouksessa ja marraskuussa 1905 suurlakon jälkeisessä ylimääräisessä Tampereen puoluekokouksessa.
Suurlakon jälkeen Uotinen muutti Helsinkiin toimien Työmiehen toimittajana ja SDP:n toimeenpanevan valiokunnan jäsenenä. Uotinen oli tässä vaiheessa radikaali vallankumousromantikko, joka toimi yhteistyössä myös venäläisten vallankumouksellisten kanssa. Vuoden 1906 Viaporin kapinan jälkeen pidetyssä SDP:n Oulun puoluekokouksessa Uotinen otti kuitenkin etäisyyttä näihin ja suhtautui varoen aseelliseen toimintaan yleensä. Kun Uotinen palasi Terijoelle, hän kuitenkin vähitellen etääntyi sosiaalidemokraateista.
Vuoden 1906 lopulla Uotinen palasi Terijoelle ja alkoi keskittyä kunnallispoliitikkona paikallisten asioiden hoitamiseen. Hän oli perustamassa ensin Terijoen yhteiskoulua 1907 ja sitten Terijoki-lehteä 1908 toimien sen päätoimittajana 1908–1909. Uotinen oli myös mukana ajamassa Terijoen erottamista omaksi kunnakseen.
Kunnallispolitiikasta sai alkunsa myös Uotisen taistelu Terijoen ja muun Kannaksen venäläistymistä vastaan. Pietarin läheisyys oli tuonut varsinkin Terijoen alueelle paljon venäläisiä huvilanomistajia samoin venäläisiä yrityksiä perustettiin ja maatiloja siirtyi venäläisille ostajille. Kun Venäjän ministerineuvosto teki 25. elokuuta 1911 päätöksen Uudenkirkon ja Kivennavan pitäjien erottamisesta Suomesta ja liittämisestä Pietarin kuvernementtiin, Uotinen julkaisi tätä kysymystä käsittelevän Uhatut pitäjät -nimisen kirjasen ja keräsi nimiä päätöstä vastustavaan adressiin, joka toimitettiin kuvernöörille.
Vuonna 1912 Terijoen kuntakokouksen puheenjohtajana toiminut Uotinen kieltäytyi esittelemästä venäläisen ravintoloitsija Timofejevin anomusta saada anniskeluoikeudet Bellevue-nimiseen ravintolaansa. Uotinen perusteli kieltäytymistään sillä, että yhdenvertaisuuslaki, jonka nojalla kuvernööri oli nämä anniskeluoikeudet Timofejeville myöntänyt, ei ollut syntynyt laillisessa järjestyksessä. Uotinen tuomittiin sakkoihin ja kun hän edelleen kieltäytyi esittelemästä asiaa, Pietarin piirioikeus tuomitsi hänet kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen Pietarin Krestyn vankilaan.
Kun ensimmäinen maailmansota alkoi, Terijoki julistettiin kuuluvaksi Kronstadtin linnoitusalueeseen ja Uotinen karkotettiin tämän alueen ulkopuolella sijaitsevaan Raivolaan. Uotinen osallistui jääkärivärväykseen ja muuhun aktivistien toimintaan. Vuonna 1917 Uotinen ei hyväksynyt sosiaalidemokraattien ja venäläisten sotilaiden välistä yhteistoimintaa ja suhtautui sen vuoksi nihkeästi yhteistyöhön heidän kanssaan. Sisällissodan aikana Uotisen asenne kääntyi jyrkästi punaisia vastaan punaisten itärintaman päällikön Heikki Kaljusen murhattua useita valkoisia vankeja Terijoella. Uotinen onnistui siirtymään valkoisten hallitsemalle alueelle ja osallistui Raudun taisteluihin.
Etelä-Kannaksen maanomistuksesta ja väestösuhteista syntyneet jo kauan kyteneet ristiriidat johtivat alueen venäläisväestöön kohdistuneeseen etniseen puhdistukseen keväällä 1918. Valkoisten vallattua alueen saksalainen eversti Eduard Ausfeld nimitti 27. huhtikuuta 1918 Terijoen komendantiksi everstiluutnantti Elfvengrenin, joka valitsi Mikko Uotisen Terijoen vt. poliisipäälliköksi. Komendantti Elfvengren ja Uotinen aloittivat heti alueen venäläisten huvilanomistajien vangitsemiset ja teloitukset. Teloitettujen joukossa olivat venäläisten äänillä Terijoen kuntakokouksen puheenjohtajaksi 1917 valittu kapteeni Mihail Baskin sekä Bellevue-ravintolan omistaja Aksenti Timofejev, jonka kanssa Uotinen oli kiistellyt anniskeluoikeuksista 1912, samoin Terijoen kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja valtioneuvos Popov katosi jäljettömiin. Kun Viipurin komendantti, kapteeni K. N. Rantakari saapui viikon kuluttua tarkastusmatkallaan Terijoelle, hän vapautti heti sekä Elfvengrenin että Uotisen tehtävistään. Rantakari luonnehti Uotista ”tehtävään täysin sopimattomaksi henkilöksi”, mutta voi olla mahdollista, että Uotisesta tehtiin vain sopiva syntipukki. Kaikkiaan Terijoen huvila-alueella teloitettiin huhti–kesäkuun 1918 aikana Elfvengrenin ja hänen seuraajansa kapteeni Kai Donnerin toimiessa alueen komendanttina 100–200 venäläistä, mahdollisesti vielä enemmänkin.
Sisällissodan jälkeen Uotinen esiintyi jyrkästi venäläisvastaisena monarkian ja Suur-Suomen kannattajana. Vuonna 1919 hän siirtyi Sortavalaan Laatokka-lehden päätoimittajaksi ja oli tässä tehtävässä vuoden verran. Sortavalassa Uotinen osallistui kunnallispolitiikkaan ja suojeluskunnan toimintaan, ja meni myös naimisiin Lahja Hautalan kanssa.
Uotinen palasi Terijoelle ja oli mukana vielä vuonna 1923 laulujuhlien järjestelyissä, mutta sen jälkeen hänen otteensa elämästä alkoi herpaantua ja pitkän sairauden jälkeen hän kuoli vain 46-vuotiaana vuonna 1931. Uotiselle pystytettiin muistopatsas vuonna 1937 Terijoelle.
Teokset
- Ei kahleita kansalle, poliittinen lentokirjanen (1906)
- Elämän kannel, runokokoelma (1906)
- Kevätvirroilta, runokokoelma (1907)
- Iltarunoja, runokokoelma (1908)
- Korven sankarit, runokokoelma (1908)
- Larin Parasken elämäkerta (1908)
- Matkakirjeitä (1908)
- Kannaksen koteihin (1910)
- Uhatut pitäjät Kivennapa ja Uusikirkko (1911)
- Karjalatar, juhlaruno Viipurin läänin muun Suomen yhteyteen palauttamisen 100-vuotisjuhlaan Käkisalmessa (1911)
- Kesäyön taikoja, runokokoelma (1912)
- Kannaksen kohtalo (1912)
- Kuvailuja Raudun pitäjästä (1916)
- Punaisen päivän päättyminen Terijoella (1918)
- Kun ei kuuta, aurinkoa, Kansa pohjosen povessa, Sortavalan vuoden 1920 Kalevala-juhlaan laadittu runo (1920)
- Kannas kaunis, surun kaunis, runo (1922)
- Kotikummun kunniaksi, juhlaruno 23.–25.6.1923 pidettyjä Terijoen laulu-, soitto- ja urheilujuhlia varten (1923)
- Valkoisten ristien maa (1925)
Lähteet
