Miss Suomi on kerran vuodessa järjestettävä kauneuskilpailu. Kilpailun järjestää Finnartist Oy, jonka johdossa on toiminut vuosikymmeniä 'missikeisariksi' kutsuttu
Eino Makunen.
15. kesäkuuta 2006 yhtiön osake-enemmistö siirtyi Pertti Himbergin (s. 1929) hallintaan, kun Onerva Tamminen myi omistamansa osakkeet Himbergille. Pertti Himberg omistaa yrityksestä nyt 9 osaketta eli 75 prosenttia, Eino Makusen omistusosuuden jäädessä kolmeen osakkeeseen eli 25 prosenttiin. Käytännössä kaikki Miss Suomi -kisoihin liittyvät asiat ovat nyt Pertti Himbergin ja yrityksen hallituksessa istuvan poikansa Pette Himbergin päätösvallassa.
Ensimmäisen kerran Miss Suomi -kilpailut järjestettiin vuonna 1931. Finnartist Oy on järjestänyt Miss Suomi -kisojen lisäksi Miss Skandinavia -kisat. Kotimaassa järjestettävien kilpailuiden lisäksi yhtiö edustaa virallisesti seuraavia kansainvälisiä kauneuskilpailuja:
Missitittelin arvostuksen on sanottu laskeneen viime vuosikymmenen aikana.