Antiikin ja modernin kiista
Antiikin ja modernin välinen kirjallisuuttattatta ja taide koskeva kiista syntyi Ranskassa 1600-luvun lopulla.
Antiikin kannattajat (Anciens) korostivat antiikin kirjailijoiden ansioita ja väittivät, että parasta kirjailijalle olisi jäljitellä suuria esikuvia, jotka ovat ikuisia.
Kiista alkoi, kun muun muassa Hanhiemon satujen kirjoittaja Charles Perrault esitti 1687 Ranskan Akatemiassa runon, jossa hän epäili antiikin ylivoimaa. Hän kirjoitti: Tätä ajatusta kannattivat modernit (Modernes).
Antiikin ja modernin välistä kiistaa käytiin myös Englannissa, Saksassa ja Ruotsissa. Näin alkoi pitkään kestänyt keskustelu, jonka hävisi vähitellen antiikkia korostava traditio. Myöhemmin kiistasta tuli osoitus modernin ylivoimaisuudesta ja modernin aikakauden edistysuskon tunnukseksi tuli taistelu, jossa antiikki häviää modernille.
Risto Niemi-Pynttäri ja Juha Teppo toteavat Euroopan kirjallisuushistoriassa: ”Kärjistetysti ilmaistuna, ennen modernia aikaa kaikki vanha oli ilman muuta parempaa kuin uusi. Moderneilla uutuuksien markkinoilla kaikesta uudesta on tullut kyselemättä parempaa kuin vanhasta. Antiikin ja modernin väliset kiistat ovat tuon aikakauden muuttumisen merkkejä.” http://www.arthis.jyu.fi/kirjallisuushistoria/index.php/13_klassismi/1_saannoista/klass_1105.htm
luettu 12.7.2007
Moderni ja postmoderni
Modernia alettiin kritisoida 1970-luvulla. Valistuksen ajalta peräisin oleva rationalistinen eetos, moderniteetti haluttiin kyseenalaistaa. Jotkut jopa tuomitsivat modernin maailman menneeksi ja ohitetuksi vaiheeksi. Tästä johtuen sanalle moderni on syntynyt erityismerkitys, jolla kuvataan useita yhteiskunnan tai kulttuurin ilmiöitä noin 1850-1970. Esimerkiksi moderni taide ei tarkoita enää pelkästään uutta, tämän hetken tai oman aikamme taidetta, vaan sitä kuvataan usein sanalla nykytaide. Moderni siis viittaa myös modernismiin. Samalla tavalla on tulkittu myös esimerkiksi sanoja moderni arkkitehtuuri tai modernin taiteen museo tai moderni yhteiskunta. Näissä yhteyksissä modernista puhutaankin usein mennessä aikamuodossa.
Modernille ominaista on:
- rationaalisuus ja usko järkeen
- sekularisaatio eli maallistuminen
- teollistuminen ja massatuotanto
- kapitalismi
- usko edistykseen ja aineelliseen kasvuun
- yhteiskunnallisten alojen, kuten etiikan, politiikan, oikeuden ja talouden eriytyminen toisistaan ainakin käsitteellisesti
Lähteet
Katso myös