Historia
Punainen alue osoittaa etnisten mongolien asuma-alueet nykyisin. Oranssi viiva on Mongolien valtakunnan raja 1200-luvun lopulla
Vanhimmat tiedot mongoleista saattavat olla Kiinasta noin 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Mongoli-nimitys ilmestyi lähteisiin mahdollisesti 600-luvulla Tang-dynastian kronikoissa; sitä ennen kiinalaiset olivat kutsuneet Mongolian aluetta nimellä Xiongnu. Tiedot mongoleista ennen Tšingis-kaanin aikaa ovat kuitenkin varsin vähäisiä.
Temujin yhdisti alueen muut heimot kuten tataarit, naimaanit ja merkiitit valtansa alle ja hänestä tuli 1206 Mongolian hallitsija, Tšingis-kaani. Hän ryhtyi rakentamaan imperiumia ja kaanin ratsumiehet etenivät nopeasti Kiinaan, Venäjälle ja Keski-Aasiaan. Voittoisaan strategiaan kuuluivat hyvin organisoitu vakoojaverkosto, yllätyshyökkäykset ja kauhupropaganda mongolien vastarinnan harjoittajiin kohdistamista julmuuksista. Mongolivaltakuntasta ulottui laajimmillaan Kaakkois-Aasia Eurooppaan saakka. Viimeinen suurkaani, Kublai-kaanista hallitsi kenties kaikkien aikojen laajinta valtakuntaa - olkoonkin että valtakunta oli silloin jo käytännössä hajonnut itsenäisiin kaanikuntiin. Se ulottui Korea Unkariin ja Siperiasta Pohjois-Intiaan.
1300-luvun lopussa kiinalainen Ming-dynastian ensimmäinen keisari Zhu Yuanzhang karkotti mongolit takaisin pohjoiseen. 1686 Mongoliasta tehtiin kaksi Kiinan provinssia, Ulko-Mongolia ja Sisä-Mongolia. Vuonna 1911n Kiina myönsi Venäjä painostuksesta Ulko-Mongolian itsenäisyyden, vaikkakin kiinalaiset valtasivat hetkeksi maan pääkaupungin vuonna 1919 sotaherra Xu Shuzhengin johdolla. Vuonna 1921 kaupungin kaappasi, myös lyhytaikaisesti, ilman taistelua sotaherra Roman von Ungern-Sternberg. Vuonna 1924 Neuvostoliiton myötävaikutuksella perustettiin sosialistinen Mongolian kansantasavalta, joka oli maailman toinen sosialistinen valtio Neuvostoliiton jälkeen.
Neuvostoliitto puolusti Mongoliaa Japanilta toisessa maailmansodassa. Vuodesta 1939 vuoteen 1952 Mongoliaa johti stalinistista politiikkaa Neuvostoliiton suojeluksessa harjoittanut marsalkka Horloodgiyn Tšoibalsan. Sekä Kiinan tasavalta että Kiinan kansantasavalta tunnustivat Mongolian itsenäisyyden sodan jälkeen, mutta Kiinan ja Neuvostoliiton ajautuessa riitoihin 1958 Mongolia tuki Neuvostoliittoa ja sinne sijoitettiin Neuvostoliiton sotilastukikohtia. Mongolia liittyi YK:hon vuonna 1961.
Vuonna 1990 kommunistinen puolue luopui yksinvallastaan, ja vuoden 1992 perustuslaki muutti kansantasavallan parlamentaariseksi valtioksi.
Maantiede
Mongolia rajoittuu pohjoisessa Venäjään ja etelässä, idässä sekä lännessä Kiinaan. Maa on pääosin tasaista ylänköä, jota halkovat muutamat suurehkot joet, kuten Selenga ja Kerulenvuoret. Lännessä kohoavat Altai (korkein huippu Nayramadlin Orgil, 4 374 m), Uliastain itäpuolella Hangaivuoretin (korkein huippu Tavan Bogd Uul, 4 355 m) ja pääkaupungin Ulan Bator koillispuolella Hentivuoret. Noin 70 prosenttia maan pinta-alasta on arona; lisäksi 8 prosenttia on metsää lähinnä Venäjän rajan tuntumassa. Eteläisin osa kuuluu varsinaiseen Gobi aavikkoon.
Mongolian suurimman järven Uvs Nuurin (3 350 km²) allasn on ollut UNESCO Maailmanperintöluettelossa vuodesta 2003n. Alueella ovat edustettuina kaikki itäisen Euraasia merkittävimmät biomit, kuten aro, taiga, hiekka-aavikko ja vuoristokasvillisuus.
Mongoliassa vallitsee mannerilmasto, jolle on ominaista lämpimät tai kuumat kesät sekä hyvin kylmät ja kuivat talvet. Tammikuun keskilämpötila on paikoin jopa −30 °C. Suurin osa sateesta saadaan kesällä; sademäärät vaihtelevat pohjoisosien 200–350 millimetristä keskiosien 100–200 millimetriin aavikkoalueiden jäädessä toisinaan ilman vettä koko vuonna.
Provinssit
Mongolia koostuu 21 provinssista eli aimakista sekä pääkaupungista Ulan Batorista, jolla on provinssin asema. Provinssien jaetut osat ovat nimeltään sum, ja edelleen jaettuna bag.
Mongolian kartta
Talous
Useat mongolit saavat elantonsa karjanhoidosta, ja se vastaa yli kahta kolmasosaa kokonaistuotannosta. Arviolta puolet kansasta kiertää edelleen jurttineen ja eläimineen laitumelta toiselle. Paimennettaviin eläimiin kuuluvat vuohet, lampaat, jakittt, kameli, lehmät ja hevosetstst. Paheneva pula kunnon laidunmaista saa yhä useamman harkitsemaan elannon hankkimista maanviljelyä tai kasvimaanpidosta. Valtiontiloilla viljellään viljana ja rehua suuressa mitassa. Elintarvikkeiden sekä kupari jalostus ovat merkittävät vientituotteet. Mongolia on myös maailman kolmanneksi suurin fluoriitin tuottaja. Maassa on varsin huomattavat öljy-ja maakaasuvarat, mutta niitä ei saada varojen ja perusrakenteen puutteen vuoksi hyödynnettyä. Maan tärkeimmät kauppakumppanit ovat Venäjä, Kiina, Japani ja Yhdysvallat.
Neuvostoliitto oli myös taloudellisesti Mongolian tärkeä tukija, ja neuvostomaan romahdus aiheutti Mongoliassa syvän talouskriisin. Köyhän valtion ainoa keino työllistää tehtaista ja kollektiivitiloilta yli jääneitä ihmisiä oli antaa heille hieman karjaa ja kehottaa heitä siirtymään aroille.
Väestöjakauma
Suurin osa Mongolian väestöstä (90 %) on mongoleja, jotka jakautuvat useisiin heimoihin. Näistä suurimman muodostavat halhat, jotka luetaan itämongoleihin ja joita on yli 75 %. Muita heimoja ovat länsimongolit eli kalmukit (5–7 %) ja pohjoismongolit eli burjaatit (3 %), joitten lisäksi on vielä kymmeniä pienempiä heimoja. Väestöön kuuluvat mongolien lisäksi kazakit (4 %), kiinalaiset (2 %) ja venäläiset (2 %). Muihin kansallisuuksiin kuuluvat muodostavat 2 % väestöstä.
Mongolia satelliittikuvassa
Merkittävimmät luonnonvarat
Merkittävimmät vientituotteet
Aiheesta muualla
Lähteet
Mongoliet
Mongolei
Mongolie
Mongolia
Mongoliet
Mongolia on maailman yhdeksänneksitoista suurin valtio ja toiseksi suurin sisämaavaltio Kazakstanin jälkeen.)
)
)
