Montenegro

Historiaa

Slaavit asuttivat nykyisen Montenegron alueen 600-luvulla ja 900-luvulla alueelle muodostui Zetan valtio Ceslav-nimisen päällikön (zupan) yhdistettyä alueen. Alue oli vuosisatoja nimellisesti Serbian maakunta, mutta osmanien kukistaessa Serbian vuonna 1389suku alueesta tuli täysin itsenäinen. Aluksi maata hallitsi Balsan ruhtinas, jota seurasi vuonna 1421 Crnojevićin dynastia perustajanaan Stefan Crnojević. Hänen seuraajiensa aikana Montenegron hovi saavutti maan pienuuteen ja karuuteen nähden varsin korkean kulttuuritason, ja vuonna 1493 siellä painatettiin ensimmäiset kyrillisin kirjaimin kirjoitetut tekstit. Vuodesta 1516n Montenegroa hallitsi Cetinje piispa (vladike) viimeisen Crnojević-sukuisen ruhtinaan Đurađ V Crnojevićanin luovuttua vallasta ja lähdettyä Venetsia. Tämä hallintomuoto oli tehokas tapa pitää ortodoksiset montenegrolasylimykset yhtenä miehenä islamilaisia turkkilaisia vastassa. Vuonna 1696 vladike Danilo I Petrović teki virasta perinnöllisen (tosin piispat eivät voineet olla naimisissa, joten virka periytyi aina veljenpojan kautta). Montenegron viimeinen hallitsijapiispa oli Danilo II Petrović Njegoš, joka vuonna 1852 luopui pappisvirasta, meni naimisiin ja otti ruhtinaan tittelin. Turkkilaisten kärsittyä tappion 1878 Montenegro saavutti 1. heinäkuuta 1878ssa itsenäisyyden, joka myöhemmin tunnustettiin Berliinin kongressi. Montenegron hallitsija Nikola I Petrović Njegoš julistautui kuninkaaksi vuonna 1910 ja saavutti merkittävää menestystä Balkanin sodassa 1912–1913, mutta itävaltalaiset häätivät hänet maasta 1916 miehittäessään maan ensimmäisen maailmansodan yhteydessä.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä maa liittyi Serbian myötä myöhempään Jugoslaviaan kansanäänestyksen tuloksena, mutta itsenäisyyden kannattajat aloittivat vuonna 1919 kapinan, joka jatkui aina vuoteen 1924. Toisessa maailmansodassa montenegrolaiset taistelivat Titonenen partisaani rinnalla.

Montenegro oli useasti osa eri nimistä valtiota 1900-luvulla:

ensimmäinen eli monarkistinen Jugoslavia (1918–1943)
- Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta (1918–1929)
- Jugoslavian kuningaskunta (1929–1941, muodollisesti vuoteen 1943)
toinen eli kommunistinen Jugoslavia (1943–1992)
- Demokraattinen federatiivinen Jugoslavia (1945)
- Jugoslavian federatiivinen kansantasavalta (1945–1963)
- Jugoslavian sosialistinen federatiivinen tasavalta (1963-1992)
kolmas eli Jugoslavian liittotasavalta (1992–2003)
Serbia ja Montenegro (2003–2006)

Vuoden 1992 jälkeen ei YK eivätkä monet valtiot hyväksyneet jäljelle jäänyttä Serbian ja Montenegron muodostamaa liittovaltiota kommunistisen Jugoslavian seuraajavaltioksi, vaikka jäljelle jääneiden tasavaltojen katsottiinkin muodostaneen valtion.

Valtioliitto Serbian kanssa

Vuonna 1992 jäljellä olevassa Jugoslaviassa järjestetyssä kansanäänestyksessä 95,96 prosenttia Montenegron asukkaista kannatti liittoa Serbian kanssa. Muslimit, katolilaiset ja itsenäisyyttä kannattavat montenegrolaiset boikotoivat äänestystä. Itsenäisyyden kannattajat väittivät, etteivät vaalit olleet demokraattiset ja että valtio-omisteinen media oli lähettänyt federaatiota kannattavaa propagandaa.

Vuonna 1996 Milo Đukanovićinin hallitus katkaisi välit tuolloin Slobodan Milošević hallitsemaan Serbiaan, ryhtyi harjoittamaan omaa talouspolitiikkaansa ja otti valuutakseen käyttöön Saksan markan. Myöhemmin valuutaksi vaihtui euro Saksan otettua sen valuutakseen. Hallitus kannatti itsenäisyysmielistä politiikkaa. Vuonna 2003n Jugoslavia korvattiin Serbia ja Montenegro valtioliitolla ja perustuslaissa määrättiin, että osapuolet saisivat järjestää itsenäistymisestä kansanäänestyksen kolmen vuoden kuluttua.

Itsenäisyyden aika

21. toukokuuta 2006 järjestetyssä kansanäänestyksessä 55,4 % (tarvittava määrä 55 %) kannatti Montenegron itsenäistymistä ja Euroopan tuorein valtio julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006 ja erosi sen ja Serbiann valtioliitosta. Montenegrosta tuli näin viides entisen Jugoslavia osa, joka irrottautui Belgradin alaisuudesta. Montenegro joutui liitosta eronneena osapuolena hakemaan kansainvälisen tunnustuksen sekä kansainvälisten järjestöjen jäsenyyttä. Euroopan unioni tunnusti Montenegron 12. kesäkuuta ja Serbian 15. kesäkuuta 2006. Maasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien 192. jäsen 28. kesäkuuta 2006.

Montenegro harjoittaa nykyään (v. 2006) länsimielistä ulkopolitiikkaa, joka tähtää Pohjois-Atlantin liiton rauhankumppanuudennn ja Euroopan unioni vakautussopimuksen saavuttamiseen. Koska EU ja Yhdysvallat tukivat Montenegron itsenäistymistä, se saavuttanee nämä useimpien muiden Itä-Euroopan maiden jo ottamat askeleet melko pian.

Osana länteen suuntautunutta turvallisuuspolitiikkaansa Montenegro ilmoitti 31.8.2006 luopuvansa yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyvänsä 2 500 miehen vahvuiseen ammattiarmeijaan.Yle Uutiset 31.8.2006

Talous

Montenegron merkittävin vientituoteet ovat metalliteollisuuden tuotteet, jotka käsittävät 62 % viennistä (2004). Kokonaisviennistä 41 % käsitti alumiini. Bauksiittikaivokset ja sulattamon omistaa venäläinen miljonääri Oleg DeripaskaGuardian: Europe's new golden coast. Seuraavilla sijoilla ovat juomat ja tupakka (18 %) ja puutavara (8 %).www.exportmontenegro.com/docs/Montenegro-Export-Promotion-Strategy.pdf