Montrealin pöytäkirja

Montrealin pöytäkirja eli Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista () on vuonna 1987 allekirjoitettu kansainvälinen sopimus, jolla pyritään otsonikerroksenaa suojeluun vähentämällä otsonikato aiheuttavien aineiden valmistusta ja käyttöä. Sopimus hyväksyttiin 16. syyskuuta 1987, ja se astui voimaan 1. tammikuuta 1989, kun sen oli allekirjoittanut 29 valtiota sekä Euroopan yhteisöUNEP Ozone Secretariat: Montreal Protocol . Sittemmin sopimusta on täydennetty neljä kertaa: Lontoossa 1990, Kööpenhaminaissassa 1992, Montreal 1997 ja Pekingissä 1999. Montrealin pöytäkirjaa on luonnehdittu yhdeksi onnistuneimmista kansainvälisistä ympäristösopimuksista. Tällä hetkellä sen on jossain muodossa allekirjoittanut jo 189 valtiotaUNEP Ozone Secretariat: Status of Ratification .

Montrealin pöytäkirjaa edelsi vuonna 1985 solmittu Wienin yleissopimus, jossa sovittiin lähinnä otsonikerroksen tutkimukseen liittyvästä yhteistyöstä. Montrealin pöytäkirjassa sovittiin konkreettisista toimenpiteistä, joihin Wienin yleissopimuksen pohjalta ryhdyttäisiin. Siihen liittyy myös rahoitusjärjestelmä, Multilateral Fund for the Implementation of the Montreal Protocol, jonka tarkoitus on auttaa kehitysmaita suoriutumaan niille asetetuista päästötavoitteista.

Päästötavoitteet

Alkuperäisen pöytäkirjan tavoitteena oli vähentää haitallisimpien otsonia tuhoavien aineiden käyttöä vuoden 1986 tasosta viidenneksellä vuoteen 1994 ja puolella vuoteen 1999 mennessä. Lontoossa ja Kööpenhaminassa sopimusta kiristettiin: tämän jälkeen tavoitteena oli lopettaa CFC-yhdisteiden ja useimpien muidenkin otsonia tuhoavien yhdisteiden käyttö kokonaan vuoden 1995 loppuun mennessä. Kehitysmaille annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika. CFC-yhdisteiden vähäinen käyttö sallittiin edelleen joissakin tärkeissä sovelluksissa, kuten astmalääkkeissä.

Vaikutus

Yleisesti ottaen pöytäkirjan päästötavoitteiden toteutus on sujunut hyvin. Montrealin pöytäkirjan astuttua voimaan useimpien otsonia tuhoavien aineiden käyttö on joko lakannut tyystin tai ainakin vähentynyt. Sopimuksen voittokulkua selittää se, että CFC-yhdisteille on ollut varsin helppo löytää korvaavia aineita teollisuuden käyttöön. Toisaalta CFC-yhdisteitä on korvattu muun muassa HCFC-yhdisteillä, jotka ovat otsonikerrokselle vaarattomampia (mutta kuitenkin haitallisia) ja pahentavat lisäksi kasvihuoneilmiötä. Niidenkin käyttö pyritään lopettamaan vuoteen 2030 mennessä.

Lähteet

• www.ymparisto.fi: Montrealin pöytäkirja
• The Montreal Protocol (Atmosphere, Climate & Environment Information Programme)
• UNEP Ozone Secretariat: Summary Control Measures
• Twenty Questions and Answers About the Ozone Layer (pdf) – Montrealin pöytäkirjan vaikutuksista

Viitteet

Aiheesta muualla

• Montrealin pöytäkirjan koko teksti, pdf