MP3

MPEG-1 Audio Layer 3, tiedostotunnuksena yleensä MP3, on MPEG-1 -standardiin perustuva häviöllinen äänenpakkausmenetelmä. MP3 on maailman suosituin musiikin pakkausmenetelmä. Standardin julkaisi MPEG-komitea vuonna 1992. Standardin virallinen nimi on ISO/IEC 11172-3 Layer 3, joka julkaistiin vuonna 1993. MP3:n keskeisimmät patentit omistavat ranskalainen Thomson ja saksalainen tutkimuslaitos Fraunhofer-Gesellschaft. }} Fraunhoferin vuonna 2005 saamat lisensointitulot olivat noin 100 miljoonaa euroa. }}

Formaatti tuli suosituksi erityisesti Napsterin ja muiden vertaisverkkojen ansiosta, koska sillä voidaan pakata digitaalinen musiikki jopa kymmenesosaan sen alkuperäisestä koosta äänenlaadun kovinkaan pahasti heikkenemättä.

Tavallisen MP3:n mainostetaan olevan 'lähes CD-tasoista ääntä'. Alkuperäinen ääni onkin todennäköisesti ollut CD-tasoista, 44,1 kHz näytetaajuudella otettua 16-bittistä stereoääntä. Tästä äänestä on häviöllisen pakkauksen menetelmillä karsittu ääni-informaatiota, jota ihmiskorva ei helposti erota. Äänenlaadun heikentymisen huomaa lähinnä matalien bassoäänten ja korkeitten diskanttiäänten välisessä kontrastissa.

Vaikka tallennettavan ja hävitettävän informaation välinen valinta perustuu malliin ihmiskorvan kyvystä erottaa ääniä, on se silti periaatteessa 'makuasia'. Eri pakkausohjelmat eivät siis pakkaa ääntä täsmälleen samalla tavalla, vaan niillä voi olla merkittäviäkin laatueroja. MP3-tiedoston äänenlaatuun vaikuttaa lisäksi suoraan sen tiedonsiirtonopeus (bitrate), joka vaihtelee yleensä 32 kbit/s:n ja 320 kbit/s:n välillä. Suurempi tiedonsiirtonopeus merkitsee laadukkaampaa ääntä, mutta vastaavasti suurempaa tiedostokokoa. CD:hen verrattava äänenlaatu vaatii yleisen arvion mukaan 128 kbit/s:a korkeampaa tiedonsiirtonopeutta. }} }}

MP3-tiedostomuodosta on tullut erittäin suosittu aloittelevien artistien ja orkestereiden tuotannon julkituomisessa Internetissä.

Viitteet