Historia

Henri Rousseau, Nukkuva mustalainen, 1897 on MoMAn kokoelmissa
MoMA:ia pidetään maailman toiseksi vanhimpana modernin taiteen museona. Ensimmäisen johtajan Alfred H. Barrin aikana museon kokoelmat laajenivat pian pesämunaksi saaduista yhdeksästä työstä. MoMA:n nykyisen rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Philip L. Goodwin ja Edward Durell Stone, ja se avautui yleisölle 10. toukokuuta 1939.
Korjaustyö
MoMAn Keski-Manhattanin yksikkö suljettiin toukokuussa 2002. Japanilaisen arkkitehdin Yoshio Taniguchin suunnittelema rakennuksen uudelleenjärjestely avattiin marraskuussa 2004. MoMAn uudelleen avaaminen herätti ristiriitoja, koska sen pääsymaksu nousi kahdestatoista dollarista kahteen kymmeneen. Tästä huolimatta taidemuseon vuosittainen vierailijamäärä on noussut keskimäärin 2,5 miljoonaan kävijään.
Museon osat
MoMAn kokoelmat jakaantuvat arkkitehtuuriin ja muotoiluun, piirustuksiin, elokuviin, mediaan, maalaustaiteeseen ja kuvanveistoon, valokuvaukseen sekä painettuun ja kirjankuvitustaiteeseen.
New Yorkin Queensissä sijaitseva nykytaiteen keskus P.S.1 liitettiin osaksi MoMAa tammikuussa 2000. P.S.1 on epävirallisempi, kokeellisempi ja pienimuotoisempi kuin MoMA:n Manhattanin yksikkö. P.S.1 julkaisee myös WPS1 taideradiota, josta voi kuunnella New Yorkin taideuutisia ja kulttuuriohjelmia.
Aiheesta muualla
