Musta on käytännössä
väri, joskaan ei väriopillisesti. Väriopillisesti musta syntyy, kun on pimeää, tai pinta imee (absorboi) kaiken valon heijastamatta mitään ulospäin. Pintavärinä mustaa saadaan teoriassa sekoittamalla kaikkia värejä; neliväriprosessissa osavärejä
syaani (C),
magenta (M) ja
keltainen (Y). Näin syntynyt muste siis imisi kaikkia värejä. Käytännössä kuitenkin mm. musteiden epäpuhtauden takia näin syntynyt väri on harmaanruskeaa, jonka vuoksi neliväripainamisessa käytetään myös mustaa osaväriä (K).
Länsimaisessa perinteessä mustaa pidetään surun, yön, pimeyden ja pahuuden symbolina. Mustien vaatteiden pitäminen oli pitkään merkkinä suruajasta. Läheisen kuoleman ja hautaamisen jälkeen mustien vaatteiden pitäminen kuului etikettiin. Nykyaikaan tultaessa tapa on muuttunut, ja nykyään mustia vaatteita pidetään tilanteesta riippumatta lähes aina sopivina.