Historia
Naistutkimus tuli yliopistoihin ensin Yhdysvalloissa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun radikaaliliikehdinnän myötä.
Naistutkimus Suomessa
Suomen ensimmäinen naistutkimuksen laitos perustettiin 1986 Åbo Akademinhin. Tampereen yliopisto naistutkimuslaitos ja Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti perustettiin 1990-luvun vaihteessa.
Naistutkimuksen maisteriohjelmia on nykyään Helsingin, Tampereen, Jyväskylän ja Lapin yliopistoissa. Sivuaineena naistutkimusta voi opiskella lisäksi Joensuun, Oulun ja Turun yliopistotissa – muissa paitsi Oulussa on myös naistutkimuksen professuuri. Ensimmäinen naistutkimuksen maisteri valmistui Helsingin yliopistosta huhtikuussa 2005 ja ensimmäinen tohtori marraskuussa 2005. Suomessa oli arvion mukaan vuonna 2003 noin 90 tavalla tai toisella naistutkimukseen liittyvää väitöskirjaa tekevää jatko-opiskelijaa.
Tietoteoreettinen tausta
Naistutkimuksessa on pohdittu, miten tieteen miesvaltaisuus vaikuttaa tutkimuksen kohteen ja menetelmien valinnoillaan siihen, millaista tietoa se tuottaa. Tiedekriittisen naistutkimuksen mukaan kaikki tutkimus on väistämättä näkökulmasidonnaista eikä siten objektiivista. Eri näkökulmista tuotettua tietoa ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Tämän kriittiselle naistutkimukselle keskeisen ajatuksen on toisaalta katsottu vievän sen harjoittamasta tiedekritiikistä mielekkyyden, koska naistutkimuksen tuottama tieto ei sen oman määritelmän mukaan olisi valtavirtatiedettä todempaa. Filosofi Louise Antony kutsuu kyseistä ongelmaa näkökulmasidonnaisuuden paradoksiksi. [Rolin, K. (2005): Tutkimuksen näkökulmasidonnaisuuden paradoksi. Teoksessa Husu, L. ja Rolin, K. (toim.): Tiede, tieto ja sukupuoli. Helsinki: Gaudeamus, s. 97-111.]
Filosofi Sandra Harding tarjosi 1980-luvulla näkökulmasidonnaisuuden paradoksin ratkaisuksi feministisen standpoint-teorian, jonka mukaan tieteen objektiivisuus tulee ymmärtää uudella tavalla: se on tutkimusta alistettujen ryhmien lähtökohdista käsin. Hardingin mukaan tieteellinen tutkimus on välttämättä näkökulmasidonnaista, mutta jotkut näkökulmat ovat toisia parempia. Standpoint merkitsee tietoisesti omaksuttua näkökulmaa.
1990-luvulla monet tieteenfilosofit asettivat feministisen tutkimusohjelman kyseenalaiseksi, mikä osaltaan johti Standpoint-teorian uudelleenarviointiin. 2000-luvulla on esitetty, että sosiaalinen tietoteoria voisi tarjota näkökulmasidonnaisuuden paradoksille kestävämmän ratkaisun. Suomalainen Kristina Rolin ehdottaa, että tutkimuksessa hyväksyttävä subjektiivisuus tulisi rajata konkreettisiin väitteisiin, kuten metodologisiin ratkaisuihin. Eri näkökulmia voitaisiin puolestaan arvioida sillä perusteella, miten hyvin ne noudattavat objektiivisen keskusteluyhteisön pelisääntöjä, ja naistutkimus voisi toimia pelisääntöjen määrittäjänä.
Metodologia
Naistutkimuksessa on perinteisesti suosittu erilaisia laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkijat ovat pohtineet tieteellisinä tosiasioina esitettyjen väitteiden poliittista vaikutusvaltaa. Erilaiset kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät ja erityisesti niihin liittyvä tieteellinen positivismi on nähty vallan retoriikkoina, joilla tiedemiehet vyöryttävät omat käsityksensä objektiiviseksi tiedoksi, kritiikin ulottumattomiin. Tällaisten menetelmien on katsottu jättävän naisten kokemuksen kannalta tärkeitä seikkoja huomiotta. Kuitenkin tilastollisin menetelmin tehdyt kyselyt, asennetutkimukset ja tilastot ovat olleet tärkeitä seksismin ja epäoikeudenmukaisuuden osoittamisessa. [Ronkainen, S. (2004): Kvantitatiivisuus, tulkinnallisuus ja feministinen tutkimus, teoksessa Liljeström M. (toim.): Feministinen tietäminen. Keskustelua metodologiasta. Tampere: Vastapaino.]
Naistutkimuksessa on viime vuosina katsottu tilastotieteellisiä menetelmiä uudelta näkökannalta. Feministitutkija Ann Oakley, joka 1980-luvulla kritisoi voimakkaasti kvantitatiivista tutkimusotetta ja tilastojen sisältämää seksismiä, on 2000-luvulla päätynyt puhumaan kvantitatiivisten ja kokeellisten menetelmien puolesta, koska ne hänen mukaansa tarjoavat naistutkijalle usein vahvemman pohjan väittää tietävänsä jotakin.
Väkivaltatutkija Suvi Ronkaisen mukaan feministisen tutkimuksen kannalta on olennaista havaita, että tilastotietoja tarkastellessa erilaisilla näkökulmilla on merkitystä niiden tulkinnan kannalta. Tulkinta eroaa analyysistä siten, että siinä tutkimuksen tuottamat vihjeet ja oivallukset peilataan jonkin tietyn ajattelutavan kautta. Vallalle ja feministisille tietämisen tavoille herkkä luenta avaa Ronkaisen mukaan hedelmällisen näkökulman kvantitatiiviseen tutkimukseen. Esimerkiksi väkivallan vastainen ja uhreja tukeva työ on saanut laajemmin yhteiskunnallista tukea vasta kun feministiset tilastotulkinnat ja naisuhritutkimukset, joissa väkivallan käsite on määritelty uudella tavalla, ovat osoittaneet naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyden.
Naistutkimuksen kritiikki
Naistutkimus on kohdannut 1990-luvulta lähtien voimistuvaa sisäistä kritiikkiä USA:ssa, jossa entiset naistutkijat, kuten Camille Paglia, Christina Hoff Sommers ja Daphne Patai ovat tuoneet julki siihen liittyviä ongelmia. Arvostelun kohteena on naistutkimus, jonka taustalla on feministis-ideologisia pyrkimyksiä. Kriitikoiden mukaan feministisellä tieteellä on haitallisia vaikutuksia yliopistolliseen tutkimukseen, politiikkaan, sukupuolten väliseen tasa-arvoon sekä nuorten naisten kehitykseen.
Naistutkimuksen teoriat ovat myös herättäneet ulkopuolista arvostelua. Suomessa Osmo Tammisalo ja Jussi K. Niemelä katsovat naistutkimuksen sukupuolta, seksuaalisuutta ja kumppaninvalintaa koskevien päätelmien olevan osittain ristiriidassa evoluutiopsykologian tutkimuslöydösten kanssa [Näreaho L.: Naistutkimus pseudotiedettä? ]
Vartija: arviot, 4/2006.
Viitteet
Katso myös
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Frauenforschung
Genusvetenskap
_av_Abraham_Wuchters.jpg'))
