Muinaishistoria
Esihistoriallisista navigoijista on ennen kaikkea mainittava polynesialaiset noin tuhat vuotta sitten ja viikingit, jotka saavuttivat Amerikan samoihin aikoihin. Sulawesilaiset asuttivat Madagaskarstain nykyisestä Indonesia käsin noin vuoden 500 paikkeilla. Polynesialaisten navigointitaidot olivat nykyaikaisen merimiehen näkökulmasta vähintäänkin outoja. Heidän taitonsa paikanmäärityksessä perustui pitkälti alueensa merivirtojen tuntemiseen, ja jos virtaus oli liian heikko silmin nähtäväksi tai kädellä tunnettavaksi, polynesialaisnavigoija laskeutui alastomana mereen ja tunnusteli virtauksia vartalonsa avulla. Vanhoja navigointivälineitä ovat myös aurinkokello ja aurinkokivi.
Perinteiset menetelmät
Ennen GPS-laitteita ja tietokoneita navigointivälineitä olivat muun muassa astrolabi, jaakopinsauva, sekstantittt ja kompassi. Navigointi avomerellä edellytti tarkkaa ajanpitoa kronometrin avulla: latitudi eli leveysaste saadaan napakorkeuden avulla, mutta longitudin eli pituusasteen määritys edellytti, että tunnettiin paikallisen ajan ja
lähtösataman virallisen ajan välinen ero. Vasta vuonna 1762 kyettiin valmistamaan tähän
kelpaava riittävän tarkka kronometri (John Harrison).
Perinteinen navigointi maamerkkien avulla edellyttää hyvien, geometrisesti oikeiden karttojen tai sijaintitietojen käyttöä. Niiden tuottaminen on kartografiann ja geodesia tehtävänä.
Likimääräinen navigointitapa nimeltä merkintälasku perustuu tunnetun nopeuden ja suunnan ekstrapolointiin. Sen tulos huononee nopeasti ajan kuluessa. Inertianavigointi on tavallaan merkintälaskun hi-tech versio.
Myös hyperbeliset navigointijärjestelmät (Decca, Loran) on mainittava, vaikka satelliittinavigointi on osin syrjännyt ne. Samoin Transit-satelliittipaikannusjärjestelmä
ei ole enää käytössä.
Nykyaika
Navigoinnista puhutaan nykyisin myös ilma- ja avaruuslentojen yhteydessä. Mikäli on kyse miehittämättömästä aluksesta, puhutaan ohjauksesta.
GPS-järjestelmä on nykyisin käytetyin navigointimenetelmä. Se on maailmanlaajuisesti käytettävissä, tosiaikainen ja passiivinen. Vastaavat järjestelmät ovat GLONASS (Venäjä) ja Galileo (EU, vasta suunnitteilla).
Ilma- ja avaruusnavigoinnin apuvälineenä käytetään inertianavigointia.
Navigointi harrastuksena
Navigointi on harrastuksena lisännyt suosiotaan tasaisesti veneilyn suosion kasvaessa. Merkittävin ja pisimpään toiminut harrastajien yhteisö on Suomen Navigaatioliitto. Sen perustivat toimittaja Stig Westerlund ja merikapteeni Arvo Heikki Sainio vuonna 1957; tuolloin, Porkkalan vuokra-alueen palautuksen yhteydessä avautui suomalaisille aivan uusia veneilyreittejä ja mahdollisuuksia. Nopeasti havaittiin tarvittavan koulutusta veneilijöille.
Moninaisten vaiheiden kautta liitto ja sen perusseura Navigationssällskap i Finland saavuttivat vakiintuneen aseman; muitakin seuroja ryhdyttiin perustamaan, ja tänä päivänä niiden ja työväenopistojen harjoittama navigaatiokurssien järjestäminen on saavuttanut suorastaan institutionaalisen aseman.
Liiton perusperiaate on pitää yllä vanhoja matemaattisia ja maantieteellisiä merenkulkutaitoja, jotta elektroniikan pettäessä - tai ellei siihen haluta edes turvautua - osattaisiin liikkua vesillä turvallisesti.
Liiton järjestämä rannikkonavigoinnin tutkinto hyväksytään kansainvälisen huviveneen kuljettajankirjan pätevyydeksi.
Kirjallisuutta
- Polynesian merenkulusta ja Madagaskarin asuttamisesta mm. Jared Diamond: Guns, Germs, and Steel: The Fates of Human Societies.
- Klassisesta navigaatiosta: Dava Sobel: Longitudi (Art House Oy 1996)
Aiheesta muualla
Navigation
Navigation
Navigation
Navigasjon
Navigation
)
)
