Neilikkavallankumous

Neilikkavallankumous () oli lähes veretön nuorten radikaalien vasemmistolaisten upseerien sotilasvallankaappaus Portugalissa 25. huhtikuuta 1974. Kaappaus kaatoi maata hallinneen autoritaarisen oikeistolaisen sotilasjuntan, joka oli syntynyt maahan itsevaltaisen pääministerin António de Oliveira Salazarin luovuttua vallasta 1968. Radikaalisosialistiupseerien johtama sotilasjuntta pysyi vallassa kaksi vuotta vallankumouksen jälkeen. Tänä aikana käytiin poliittinen taistelu kommunistien ja sosialistien (sosiaalidemokraattien) välillä. Portugalista ei tullut kommunistista valtiota, osittain länsimaiden, muun muassa Länsi-Saksan Willy Brandtin, asiaan puuttumisen takia.

Vallankumous sai nimensä sen symbolina käytetyistä neilikoista, joita hallitusta vastustavilla sotilailla oli kiväärinpiipuissa.

Vallankumous alkaa

Salazarin yksinvaltainen hallinto Estado Novo () oli Marcello Caetanon johdolla yrittänyt Salazarin kuoltua 1970 epätoivoisesti jatkaa siirtomaasotia kansallisia itsenäisyysliikkeitä vastaan huonolla menestyksellä. Länsi-Euroopassa vuonna 1968 riehuneet laajat opiskelijamielenosoitukset koskettivat myös Portugalia. Tuolloin mielenosoitukset lopetettiin kutsumalla lähes kaikki radikaaliopiskelijat armeijaan. Monet armeijaan kutsutut radikaaliopiskelijat ylenivät nopeasti armeijassa heidän taustallaan olevan koulutuksen ansiosta, mistä johtuen Portugalilla oli pian laaja vasemmistoupseeristo. Siirtomaasotien tappioista johtuen vasemmistoon suuntautuneet upseerit olivat radikalisoituneet ja perustaneet salaisesti Movimento das Forças Armadasin (MFA, Armeijan joukkojen liike) vuonna 1973. MFA:n johtajana toimi Otelo Saraiva de Carvalho, ja liikkeen tavoitteena oli vallankumous. Vallankumouksen merkittävänä johtohahmona on pidetty myös kenraali Francisco da Costa Gomesia.

Vallankumouksen tunnukseksi oli sovittu kaksi merkkiä. Merkit olivat kaksi musiikkikappaletta, jotka soitettiin radiossa. Ensimmäisen kappaleen oli tarkoitus olla kapinallisille upseereille ja sotilaille merkkinä vallankumouksen aloittamisesta. Kappale oli Paulo de Carvalhon E depois do adeus. Toinen kappale oli José Afonson Grândola, Vila Morena. Jälkimmäinen oli tärkeämpi, sillä se kertoisi ja varmistaisi, että toiminta oli alkanut ja vallankumous eteni vääjäämättä.

27. huhtikuuta 1974an kello 12.15 Portugalin kansallisessa radiossa soitettiin Grândola, Vila Morena ja MFA otti haltuunsa kaikki strategiset kohteet. MFA määräsi ulkonaliikkumiskiellon, mutta silti tuhannet ihmiset riensivät neilikoita heilutellen kadulle. Sotilaat ilmoittivat vallankumouksen olevan veretön marssimalla kaduille neilikoilla koristeltujen aseiden kanssa. MFA piiritti Lissabonin sotilaspoliisiaseman, jonne Caetano oli paennut. Caetano karkotettiin heti Brasilia.

Monet sotilasvallankaappaukseen osallistuneet ovat sanoneet vasemmistolaisuuden haihtuneen Portugalin politiikasta, mikä osittain pitää paikkansa. Kun kommunistiset upseerit hävisivät poliittisen taistelun, on politiikka siirtynyt oikeammalle. Neilikkavallankumouksen vuosipäivä eli Vapauden päivä on kansallinen vapaa- ja juhlapäivä.

Vallankumouksen jälkeen

Vallankumouksen jälkeen Portugali vetäytyi siirtomaistaan ja Angola, Mosambik, Guinea-Bissau, Kap Verde, Itä-Timor, ja São Tomé ja Príncipe itsenäistyivät 1974–1975. Tuhansia poliittisia vankeja vapautettiin, ja toteutettiin maareformi, joka lakkautti Etelä-Portugalin lähes feodaalisen maanomistuksen. Viikkoa myöhemmin maassa vietettiin ensimmäisen kerran laillisesti toukokuun 1. päivää eli työn päivää, suomalaisittain vappua. Vallankumousta oli Lissabonissa juhlimassa silloin miljoona ihmistä. Portugalin neilikkavallankumouksen katsotaan kuuluvan 'demokratisoitumisen kolmanteen aaltoon'. Maan politiikka on sittemmin ollut linjaltaan liberaalidemokraattista. Maata ovat johtaneet vasemmistolainen Sosialistipuolue ja oikeistolainen Sosiaalidemokraattinen puolue. Puolueiden sosialistiset nimet juontuvat vallankumouksen ajoilta.

Aiheesta muualla

• Neilikkavallankumous Ylen Elävässä arkistossa