Biologia ja tuntomerkit
Niilinkrokotiilin koko, maine, laaja levinneisyys ja selkkaukset ihmisten kanssa ovat pitäneet sen tunnetuimpana kaikista krokotiileista.
Kuten kaikilla muillakin krokotiileilla, niilinkrokotiililla on neljä jalkaa ja uimisessa erinomainen voimakas häntä. Sen iho on suomukas, ja selässä sekä hännässä on erityinen luutunut kilpi. Leuat ovat erittäin voimakkaat. Niilinkrokotiilin silmässä on vilkkuluomi, jonka tarkoitus on suojata silmää. Sanonta krokotiilin kyyneleistä ei ole kokonaan mielikuvituksen tuotetta, sillä niilinkrokotiililla on kyynelkanava, ja matelija voi puhdistaa silmänsä kyynelillä.
Sieraimet, korvat sekä silmät sijaitsevat pään yläosassa, jotta muu ruumis voi pysytellä piilossa pinnan alla niilinkrokotiilin väijyessä saalista. Krokotiilin paksu iho on päältä oliivinvihreä ja vatsapuolelta keltainen, mikä auttaa myös piiloutumisessa. Niilinkrokotiilit pääasiallisesti ryömivät, mutta voivat kulkea jaloillaan; pienet yksilöt kykenevät peräti ravaamaan. Sydämessä on neljä kammiota, kuten linnuilla, mikä on erityisen hyödyllistä, kun krokotiili hapettaa verensä. Yleensä niilinkrokotiilit uivat vain muutaman minuutin ajan, mutta uhattuina ne voivat olla pinnan alla 30 minuutista peräti 2 tuntiin, jos ne pysyvät passiivisina.
Mahtavissa leuoissa on 64 tai 68 kartiotanmuotoista hammas. Suun kullakin puolella ylemmän leuan etuosassa on 5 hammasta ja muissa osissa 14 tai 15 ja alemassa leuassa sekä etuosassa että muissa osissa 14 tai 15 hammasta.
Niilinkrokotiilit pystyvät tuottamaan runsaasti erilaisia ääniä, ja niillä on hyvä kuulo. Niiden iholla on vielä vaikeasti selitettävissä olevia tuntoelimiä, jotka voivat reagoida vedenpaineen muutoksiin.
Koko
Niilinkrokotiili on suurin Afrikan krokotiileista. Se voi kasvaa peräti viisi
metriä pitkäksi, joskus harvoin kuusimetriseksi. Normaalisti naaras painaa 450
kilogrammaa, mutta erittäin harvoin se voi saavuttaa 900 kilogramman painon. Uros voi olla korkeintaan 30 prosenttia suurempi kuin naaras.
On väitetty löydetyn seitsemän metriä tai vielä pidempiäkin yksilöitä, mutta väitteille ei ole luotettavia todisteita. Usein pituusarviot ovatkin karkeasti liioiteltuja. Ei tiedetä, miksi jotkin krokotiilit kasvavat isommiksi kuin toiset. Todennäköisesti kasvuun vaikuttaa ympäristö: suosiollisessa ympäristössä isoksi kasvaminen on mahdollista. Täten nykyisin ei nähtäne niilinkrokotiilien pituusennätyksiä, koska suurien metsästysten jälkeen ei ole suuria populaatioita ja laajoja kosteikkoja, joiden molempien ansiosta suureksi kasvaminen on ollut mahdollista.
On pystytty osoittamaan, että kylmemmässä ilmastossa, kuten Afrikan pohjoisosassa, kasvavat niilinkrokotiilit ovat pienempiä, vain noin neljä metriä pitkiä. Malissa ja Saharan autiomaalla on myös kääpiönkokoisia niilinkrokotiileja, jotka saavuttavat vaivaisen kahden tai kolmen metrin pituuden. Näin pieniin mittoihin todennäköisin syy ovat epäihanteelliset ympäristöolosuhteet.
Lisääntyminen
Niilinkrokotiilin munia
Urospuoliset krokotiilit ovat seksuaalisesti kypsiä noin 3 metrin pituisina ja naaraat 2–2,5 metrin pituisina. Normaaliolosuhteissa molemmat sukupuolet ovat seksuaalisesti kypsiä noin 10 vuodessa.
Parittelun aikana urokset viettelevät naaraita mylvimällä, läiskimällä kuonoaan veteen, purskauttelemalla vettä nenästään ja päästelemällä paljon muita ääniä. Suurimmat urokset pärjäävät naaraan huomion saamisessa parhaiten. Kun naaras on valinnut uroksen, jonka kanssa se aikoo paritella, parivaljakko livertelee keskenään ja hankaa leukojensa alaosaa yhteen. Naaraat munivat noin 2 kuukautta parittelun jälkeen.
Pesintä on marras- tai joulukuussa, jolloin pohjoisessa Afrikassa on kuiva kausi ja eteläisessä sateinen. Niilinkrokotiili suosii pesäpaikkanaan hiekkaisia rantoja ja ojanvarsia. Kun sopiva pesäpaikka on löytynyt, naaras kaivaa korkeintaan 0,5 metrin syvyisen kuopan muutaman metrin päähän joenpenkereestä ja munii pesään 25–80 munaa. Munien määrä vaihtelee eri populaatioissa, mutta keskimäärin munia on 50. Useat naaraat voivat pesiä lähekkäin yhdessä.
Kun naaras on muninut, se peittää munat hiekalla ja vahtii niitä koko 3 kuukautta vievän haudontavaiheen ajan. Usein tuleva isäkin pysyttelee lähistöllä, ja yhdessä pariskunta hyökkää aggressiivisesti kaikkien tunkeilijoiden kimppuun. Naaras jättää munat vain, jos sen tarvitsee viilentää ruumiinsa käymällä pikaisesti vedessä tai varjopaikassa. Vaikka niilinkrokotiilivanhemmat vahtivat hyvin muniaan, niitä ryöstävät tietyt liskot, jotkin muut eläimet ja ihmiset, jos vain jommankumman krokotiilivanhemman silmä välttää.
Ennen kuin niilinkrokotiilinpoikaset kuoriutuvat, ne alkavat sirkuttaa korkealla taajuudella, minkä ansiosta emo tietää kaivaa pesän auki. Sekä emo että isä voivat kerätä munia suuhunsa, rikkoa kuoren pyörittämällä munaa kielen ja ylemmän kitalaen välissä ja sitten päästää jälkikasvun vapaaksi. Kun poikaset ovat kuoriutuneet, emo saattaa johdattaa ne veteen, tai jopa kantaa suussaan.
Poikasten sukupuoli määräytyy hauduntavaiheen puolenvälin lämpötilan mukaan, ei siis geenien. Jos pesän sisällä on alle 31,7 °C tai yli 34,5 °C, jälkikasvu tulee olemaan naaraspuolinen. Urospuolinen jälkikasvu voi tulla vain, jos lämpötila on 31,7 ja 34, 5 celsiusasteen välillä.
Vastasyntyneet poikaset ovat noin 30 cm pitkiä, ja ne kasvavat joka vuosi saman määrän. Emo suojelee poikasiaan korkeintaan kahden ensimmäisen vuoden ajan, ja jos samalla alueella on useampia pesiä, emot voivat muodostaa 'lastentarhan'. Äidit voivat suojella poikasiaan nappaamalla ne suuhunsa. Kun kaksi vuotta on kulunut, poikaset ovat noin 1,2 metriä pitkiä, ja ne lähtevät luonnollisesti pesäalueelta. Ne joutuvat välttelemään vanhempia ja isompia krokotiileja.
Krokotiilien pitkäikäisyydestä ei olla hyvin varmoja, mutta isommat lajit (niilinkrokotiili mukaan lukien) elävät pidempään, keskimääräisesti peräti 70–100 vuotta.
Levinneisyys
Levinneisyys
Niilinkrokotiilia tavataan Saharan eteläpuolisessa
Afrikassainin sekä
Madagaskar saarella. Pääosin krokotiilia tavataan Aasiassa. Eri lajit elävät eri paikoissa.
Historiallisina aikoina laji on hävinnyt Komoreilta ja Välimerenssassa lähiympäristöstä, jossa sitä tavattiin Algeria, Niilinjoen suistoinssa sekä nykyisten Israel ja Jordanian alueilta.
Ravinto ja sen hankinta
[[Kuva:YoungNileCrocodile.jpg|thumb|
2048x1536|Nuori niilinkrokotiili]]
Poikaset syövät hyönteisiä ja pieniä
selkärangattomia. Pian niiden ruokalistalle kuuluu
sammakoita, matelijoita ja lintuja. Kuitenkin jopa 70 prosenttia aikuisista niilinkrokotiileista syö kaloja, vaikkakin suurimmat yksilöt voivat syödä saalistaa minkä tahansa joen rannalle vettä juomaan tulleen selkärankaisen, lukuun ottamatta aikuisia
elefantteja ja
virtahepoja. Näitä eläimiä vastaan niilinkrokotiilit eivät pärjää. Kuitenkaan niilinkrokotiilien vaarallisuutta ei voi vähätellä, sillä edes
leijona ei ole turvassa niiltä. Tunnetusti krokotiilit syövät
seeproja, nuoria sarvikuonoja,
biisoneita,
antilooppeja,
kirahveja, isoja
kissoja ja toisia krokotiilejakin. On myös dokumentoitu niilinkrokotiili saalistamassa sarvikuonoa.
Aikuiset niilinkrokotiilit käyttävät ruumistaan ja häntäänsä siirtääkseen kalajoukkioita kohti rantapengerta ja sitten kerätäkseen kaloja suuhun nopeilla sivuttaisilla päänheilautuksilla. Ne voivat myös toimia yhteistyössä muodostamalla puoliympyrän muotoisen 'muurin' joen poikki, jolloin vaeltavat kalat jäävät ansaan. Hallitsevin krokotiili syö ensin.
Niilinkrokotiilien kyky väijyä lähes kokonaan pinnan alla yhdistettynä lyhyiden etäisyyksien nopeaan kulkemiseen tekee niistä tehokkaita isojen saaliiden saalistajia. Ne nappaavat suurenkin saaliin vahvojen leukojensa väliin, vetävät pinnan alle ja hukuttavat sen. Ne voivat myös syödä haaskoja, vaikka välttävätkin mädäntynyttä lihaa.
Koska krokotiilien hampaat ovat tylsät, ne eivät voi jauhaa saalistaan. Siksi ne repivät sen kappaleiksi vedessä heiluttamalla ruumistaan rajusti ja sen jälkeen nielevät kappaleet. Toisaalta ne voivat piilottaa saaliin kiven tai puunrungon alle mätänemään, jolloin se on helpompi paloitella myöhemmin.
Suojelu
Niilinkrokotiilia pidettiin muinaisessa Egyptissä pyhänä eläimenä. Sittemmin sitä on vihattu
ihmissyönnin vuoksi ja himottu arvokkaan
nahan saamiseksi. Uhkaavan
sukupuuton vuoksi lajia ei saa luvallisesti metsästää monessakaan maassa, mutta ihmisen ekspansion myötä krokotiilin elintila supistuu.
Vaihtoehtoiset kutsumanimet
Eri kielissä niilinkrokotiililla on eri nimiä.
Tieteellinen nimi
Crocodylus niloticus on peräisin
kreikan kielestä. Crocodylus-alkuosan taustalla on kreikan sanat
kroko, joka tarkoittaa pientä kiveä, ja
deilos, joka tarkoittaa
matoa tai
miestä. Jälkiosa
niloticus voidaan taas kääntää kirjaimellisesti 'Niilinjoelta'.
Jaksotus
Krokotiilit ovat arkosaureja; aikaiset muodot erkanivat muista matelijoista noin 230 miljoonaa vuotta sitten, triaskauden aikana. Krokotiilien lähimpiä sukulaisia ovat linnut, jotka ovat krokotiilien lisäksi ainoa elossa selvinnyt arkosaurien suku. Krokotiilien ruumiin muoto on muuttunut vain hyvin vähän dinosaurusten ajalta.
Niilinkrokotiilien eri populaatioiden välillä on merkittäviä eroja. Virallisia alalajeja ei ole, vaikkakin seitsemää on ehdotettu.
Niilinkrokotiilit viihdemaailmassa
Niilinkrokotiili on tihkunut ihmisten tietoisuuteen, ja siksi se on usein nähtävissä kauhutarinoissa ja elokuvissa. Esimerkiksi b-luokan elokuvassa Crocodile (2000) on 9-metrinen, 100 vuotta vanha niilinkrokotiili, jota kutsutaan nimellä Flat Dog. Se syö teini-ikäisiä.
Lähteet
Nilkrokodil
Crocodile du Nil
Nilkrokodille
Nilkrokodil
)
)
