Raamatun kertomuksen mukaan Jumala päätti tuhota ja siten puhdistaa ihmiskunnan, koska ihmisten pahuus oli kasvanut liian suureksi. Kuitenkin Nooan oli ollut Jumalalle kuuliainen, ja siksi Jumala määräsi hänet rakentamaan arkin. Arkin oli määrä pelastaa Nooa perheineen sekä eläimet. Niin sanotun pappiskirja mukaan jokaista eläintä tuli kaksi kappaletta.1. Moos 7:8–9 Jahvisti-lähteen mukaan puhtaita eläimiä ja lintuja tuli seitsemän paria, ja muita eläimiä kaksi kappaletta.1. Moos 7:2–3, 5.
Raamattu kertoo arkin olleen pituudeltaan 300, leveydeltään 50, ja korkeudeltaan 30 kyynärää. Kirjoittajien tarkoittamaa arkin kokoa ei voida laskea tarkasti, koska Raamatussa ei ole määritelty kyynärää. Jos koko lasketaan brittiläisellä kyynärällä (45,72 cm) saadaan kooksi noin 140 x 23 x 14 metriä. Kuitenkaan eri kulttuurien kesken kyynärän pituus ei vaihtele niin paljoa, että arkin koko muuttuisi huomattavasti.
Myös monissa muissa kulttuureissa on samankaltaisia kertomuksia Flood Stories from Around the World
, kuten maailman vanhimmassa eepoksessa, babyloniaissalaisessa Gilgameš. Kertomuksia esiintyy maailmassa lähinnä alueilla, joissa on tulvia muutenkin. Näissä kertomuksissa on suuria eroja. Pääsääntöisesti tulvasta pelastaudutaan kertomuksissa kiipeämällä vuorille, rakentamalla muuri ja käyttämällä veneitä.Flood Legends from Around the World ![]()
