Norfolkinsaari

Historia

Pääartikkeli: Norfolkinsaaren historia

Ensimmäisenä eurooppalaisena saaren havaitsi kapteeni James Cook toisella eteläisen Tyynenmeren matkallaan 1774. Aiemmin saarelle oli asuttunut polynesialaisia. Britannia perusti saarelle rangaistussiirtokunnan 1788-1814, jotteivät ranskalaiset ottaisi saarta haltuunsa. Koska siirtokunta ei ollut omavarainen, se lopetettiin. Vuonna 1825 britit perustivat sinne uuden rangaistussiirtokunnan, joka suljettiin 1855. Tällä kertaa tarkoituksena oli paatuneiden rikollisten vangitseminen.

Vuonna 1856 saarelle asettuit pitcairnlaistenlaisia, tahiti jälkeläisiä ja Bounty-laivann kapinallisia. Joulukuussa 1856 New South Wales myönsi saarelle huomattavan autonomian. Itsehallintoa vahvistettiin edelleen 1897. 1. heinäkuuta 1914 saaresta tuli Australian territorio. Saarelle tehtiin uusi perustuslaki elokuussa 1979.

Politiikka

Pääartikkeli: Norfolkinsaaren politiikka

Norfolkinsaari on Australian territorio, jonka nimellinen valtionpäämies on Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar, jota edustaa Australian kenraalikuvernöörin nimittämä hallinnon johtaja (engl Administrator), tällä hetkellä Grant Tambling. Saarella on myös lakiasäätävä neuvosto (Legislative Assembly), jonka yhdeksän jäsentä valitaan kansanäänestyksellä korkeintaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neljä neuvoston jäsenistä muodostaa päätäntäneuvoston (Executive Council), joka toimii hallinnon johtajan neuvonantajana. Saaren pääministerinä toimii David Buffett. Poliittisia puolueita Norfolkinsaarella ei ole.

Saarella on jonkin verran erimielisyyttä Australian kanssa siitä, annettiinko saarelle itsenäisyys sen uudelleenasutuksena aikaan. Joka tapauksessa saarelaiset ovat vapautettuja Australian veroista, jonka ansiosta saari on veroparatiisi sekä paikallisille että turisteille.

Maantiede

Pääartikkeli: Norfolkinsaaren maantiede

Saaren korkein kohta on Mount Bates (319 metriä merenpinnasta) saaren keskiosissa. Suurin osa maastosta on viljelykelpoista. Saaren rannikko on vaihtelevan jyrkkäreunaista rantakalliota. Varsinaista satamaa saarella ei ole, mutta Kingstonissa ja Cascade Bayssa on lastauslaitureita. Tavarat tuodaan yleensä Cascade Bayhin. Ainoa uimakelpoinen paikka on Emily Bay, jota pieni koralliriutta suojaa Tyyneltämereltä. Ball Bayssä tosin harrastetaan surffausta.

Talous

Pääartikkeli: Norfolkinsaaren talous

Norfolkinsaaren suurin tulonlähde on matkailu, mitä edistää myös saaren veroparatiisistaasema. Erityisen paljon matkailijoita tulee Australia ja Uudesta-Seelannista. Saari on omavarainennn liha ja kananmunantuotannon suhteen.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Norfolkinsaaren väestöjakauma

Saaren pienen väkiluvun vuoksi matkailjat aiheuttavat suuria muutoksia väestön määrään saarella. Koska saarella on läheiset yhteydet Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, maastamuutto näihin maihin on yleistä. Koulutus saarella sen ainoassa koulutasollessa on mahdollista vain lukio saakka, joten korkeakoulutusta kaipaavat joutuvat lähtemään ulkomaille opiskelemaan. Myös maan työmarkkinat ovat pienet. Lukutaitolainena ei maassa virallisesti mitata, mutta sen arvoidaan olevan 100 prosenttia. Suurin osa väestöstä on valkoihoisia, joko Bounty-laivan kapinoitsijoiden tai myöhempien Australiasta tai Uudesta-Seelannista tulleiden siirtolaisten jälkeläisiä. Saarella on kuitenkin myös polynesia vähemmistö.

Suurin uskonto saarella on kristinusko, erityisesti protestanttisuus. Saarelaiset puhuvat englantia ja kieltä, joka tunnetaan nimellä 'norfuk', joka on 1600-luvun englannin ja tahitin sekoitus. Norfukin merkitys saarella on kuitenkin vähenemässä.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Norfolkinsaaren kulttuuri