Historia
Pääartikkeli: Norjan historia
Norjan kuningaskunta syntyy ja liittyy unioniin Tanskan kanssa
Norjan kuningaskunta alkoi muodostua
viikinkiajalla 800–
1000-luvuilla. Norjan kuningassuku sammui vuonna
1387, ja maa päätyi unioniin Tanskan kanssa.
Ruotsi-Norja
Tanskan päädyttyä
Napoleonin puolelle annettiin Norja
Ruotsin kuninkaalle
1814. Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi
17. toukokuuta 1814 ja valitsi Tanskan kruununprinssi Kristian Fredrikin kuninkaakseen. Ruotsi kuitenkin voitti sodan, ja Norja pakotettiin personaaliunioniin, mutta maa säilytti perustuslakinsa ja instituutionsa.
Norjan itsenäistyminen
Unioni hajosi
1905. Norja julistautui itsenäiseksi
7. kesäkuuta 1905, ja tilanne alkoi kehittyä uhkaavaksi maiden välillä, mutta Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen vuoksi Ruotsi pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi
26. lokakuuta samana vuonna. Kansallispäivä on kuitenkin
17. toukokuuta. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen
Haakon VII, mikä jatkoi Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä.
Maailmansotien aika
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton.
Natsi-Saksa miehittää Norjan
Toisessa maailmansodassa
natsi-Saksa valloitti Norjan vuonna
1940 (Operaatio
Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, ja kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena
Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislinginin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terboven, (23. toukokuuta 1898–8. toukokuuta 1945).
Puna-armeija hyökkää
Suomen tehtyä aselevon
4. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton kanssa annettiin saksalaisille määräys poistua Suomesta
15. syyskuuta 1944 mennessä. Alun perin saksalaiset suunnittelivat pitävänsä kiinni Petsamon nikkelikaivoksista 19. vuoristoarmeijan avulla, mutta lopulta Saksa päätti vetäytyä Lyngen–Skinbotnin tasolle koko 20. vuoristoarmeijaryhmän voimin. Lokakuun 1944 alussa 19. armeija oli vielä Neuvostoliiton puolella Litsajoella Rybachisalmen suulla. Aikomuksena oli vetäytyä kaksi- ja puolisataa kilometriä Norjan puolelle marraskuun puoleenväliin mennessä. Kuitenkin jo
7. lokakuuta 1944 iski marsalkka Kirill Meretškovin johtama Neuvostoliiton 14. armeija ja Pohjoinen laivasto 133 500 miehen voimin 2. ja 6. vuoristodivisioonan väliin. Saartoa peläten määräsi saksalaisia komentanut kenraalieversti
Lothar Rendulic 19. vuoristoarmeijan vetäytymään Norjaan.
Saksalaiset polttivat Kirkkoniemen, jottei eteneville neuvostoliittolaisille olisi jäänyt sodankäynnille arvokkaita tarvikkeita. Finnmarkin läänistä määrättiin evakuoitavaksi 43 000 asukasta etenevien neuvostojoukkojen tieltä, mutta vielä marraskuun lopussa itäisessä Finnmarkissa oli vajaat 25 000 asukasta odottamassa saksalaisten lähtöä.
Neuvostojoukkoihin liittyi Norjan pakolaishallituksen alaisia norjalaisjoukkoja, mutta neuvostojoukot jäivät Pohjois-Norjaan syyskuuhun 1945 asti. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että Yhdysvallat osoitti elokuussa 1945 Japanille olevansa ydinasevalta. Tanskalle kuuluvalta Bornholmin saarelta neuvostoliittolaiset poistuivat vasta keväällä 1946. Norjaa olivat olleet pohjoisesta vapauttamassa neuvostojoukot, mutta ne jäivät kuukausiksi Saksan antautumisen jälkeenkin maahan.
Miehitysjoukot antautuvat
Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen,
8. toukokuuta 1945, asti. Saksa antautui toisen kerran Neuvostoliitolle päivää myöhemmin,
9. toukokuuta 1945, mitä juhlitaan valtiollisesti Venäjällä voitonpäivänä.
Sodan jälkeinen länsisuuntaus
Sodan jälkeen Norjassa arvioitiin maan ulkopoliittinen suuntaus uudelleen ja liittoutuneiden puolelle ajautuneena valittiin länsisuuntaus, mikä näkyi siinä, että Norja ryhtyi
Marshall-avun vastaanottajamaaksi, mitä Neuvostoliitto ei periaatteessa hyväksynyt nähden siinä Yhdysvaltain keinon lähentää Länsi-Euroopan maat itseensä.
Öljytulot vaurastuttavat Norjaa
Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti tarjoten tulolähteen Norjan nousulle.
Ulkopolitiikassaan Norja on ollut maltillinen Nato-maa suhteessaan Neuvostoliittoon ja Venäjään pyrkien löytämään jälkimmäisen kanssa yhteisiä taloudellisia intressejä Kalottialueella. Maita kuitenkin hiertää ratkaisematon Jäämeren aluejako, jossa molemmilla mailla on poikkeava käsitys merialueen omistuksesta.
Norja luopui Saksasta ja osin Neuvostoliitosta saamiensa kokemusten kannustamana pohjoismaisesta puolueettomuudesta, liittyi NATOon 1949 ja oli YK:n perustajajäsen. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994.
EU-jäsenyyden riskinä on nähty sisämarkkinoiden mahdollisesti edellyttämä energiasektorin vapauttaminen mahdollisesti muodostuville energian yhteismarkkinoille, mikä veisi halvan energian ja öljysektorin valtionomistuksen avulla suoritettavalta aluepolitiikalta taloudelliset edellytykset samoin kuin voimaperäisen kansallisen maatalouspolitiikan edellytykset.
Korvatakseen ulkopuolisuutensa EU:sta toimii Norja aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana, YK:n rauhanturvaamistoiminnassa, ja sen kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskisintä.
Politiikka
Norja on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on
Harald V. Poliittista valtaa kuninkaalla ei ole. Ylin valta on
parlamentillann eli Stortingetilla, johon valitaan 169 edustajaa 19:stä maakunnasta sekä
pääministeri johtamalla hallituksella.
Hallituksen muodostamisen ehtona Norjassa on, että enemmän kuin puolet ministeristöstä on kuuluttava Norjan kirkkoon.
Norjan läänit
Norja on jakaantunut 19 hallinnolliseen lääniin (norjaksi fylke). Näissä lääneissä on yhteensä 433 kuntaa. Katso myös Luettelo Norjan kunnista. Numero 13 jäi pois 1972, kun Bergen (13) yhdistettiin Hordalandiin (12).
- Østfoldin lääni
- Akershusin lääni
- Oslon lääni
- Hedmarkin lääni
- Opplandin lääni
- Buskerudin lääni
- Vestfoldin lääni
- Telemarkin lääni
- Itä-Agderin lääni
- Länsi-Agderin lääni
- Rogalandin lääni
- Hordalandin lääni
- –
- Sogn ja Fjordanen lääni
- Møre ja Romsdalin lääni
- Etelä-Trøndelagin lääni
- Pohjois-Trøndelagin lääni
- Nordlandin lääni
- Tromssan lääni
- Finnmarkin lääni
Maantiede

Manner-Norja satelliittikuvassa helmikuussa