Ohjus

Ohjus on aktiivisesti ohjattu tai maaliin hakeutuva rakettimoottorilla tai suihkumoottorilla varustettu ase, jonka lentorataa säädetään lennon aikana (erottaen ohjuksen ja raketin). Ohjukset voidaan varustaa räjähtävin taistelukärjin, ydinasein, erilaisilla kemiallisilla ja biologisilla aseilla, tai muunlaisella hyötykuormalla.

Ohjusten jaottelua

Ohjuksia voidaan jaotella monin eri tavoin.

Taktisia ohjuksia voidaan jakaa käyttötarkoituksensa mukaan ilmatorjunta-, ilmataistelu-, panssarintorjuntamoottorilla- ja ohjustentorjuntaohjuksiin. Nämä ohjustyypit ovat yleensä raketti varustettuja ja niiden kantomatka on suhteellisen lyhyt ja käyttö rajattu.

Edelleen ohjuksia voidaan jakaa ballistisiin ja risteilyohjuksiin. Ohjuksia, joissa ei enää lentoreitin loppuvaiheessa käytetä ohjailua, kutsutaan ballistisiksi. Suuremmat ballistiset ohjukset muistuttavat avaruusrakettia, joka ammutaan lähiavaruuteen, ja se putoaa kohteeseensa polttoaineensa poltettuaan. Risteilyohjus taas on omalla suihkumoottorillaan lentävä, lentokonetta muistuttava ohjus.

Ballistisia ohjuksia käytetään pääasiassa ydinaseiden, kemiallisten ja biologisten aseiden toimittamiseen. Tavallista, räjähtävää taistelukärkeä voidaan käyttää, mutta niiden käyttäminen on vanhoilla ohjuksilla melkoisen epätarkkaa ja soveltuu lähinnä vain kaupunkien kokoluokkaa olevien laajojen maalien häiritsemiseen ja poikkeustapauksessa lamauttamiseen.

Risteilyohjukset voidaan varustaa samoin taistelukärjin. Lisäksi uudemmat risteilyohjukset on varustettu kehittynein ohjausmekanismein, jolloin niitä voidaan käyttää täsmäaseina pistekohteiden tuhoamiseen tavanomaisin asein.

Ohjusten ohjausmekanismit

Ohjus voidaan ohjata kohteeseensa monin eri tavoin.

Varhaisimmat komento-ohjatut panssaritorjuntaohjukset (= PST-ohjus) perustuivat ampujan ohjaukseen ja ohjauskomentojen välittämiseen ohjukselle sen perästä kelalta purkautuvaa johtoa pitkin. Myöhemmät PST-ohjukset perustuvat optiseen kuituun ja radio-yhteyksiin, esimerkkinä amerikkalainen TOW 2A/2B ja TOW-RF. Venäläinen Kornet-E puolestaan on säteenseuraaja eli se tarkkailee pyrstönsä ilmaisimella laser-säteen voimakkuutta pyrkien linjaan sen kanssa. Amerikkalainen helikopterista laukaistava Hellfire hakeutuu kohteesta heijastuvaan laser-säteilyyn. Sekä venäläiset että amerikkalaiset ovat ottaneet palveluskäyttöön myös tutkan säteilyyn hakeutuvia PST-ohjuksia, mutta niiden kalleuden vuoksi ne ovat muualla epäsuosiossa. Uusimmat PST-ohjukset ovat 'epäsuoria' eli ne voivat lukittua maaliinsa vasta laukaisun jälkeen, tällöin laukaisupaikan ei tarvitse olla näköyhteydessä kohteeseen. Esimerkkinä Falklandin sodassa tehty koe, jossa brittisotilaat valaisivat kannettavilla laser-laitteilla maalia, johon Harrier-hävittäjästä laukaistu ohjus hakeutui.

Ilmaherruus- (AAM, air-to-air missile) ja ilmatorjuntaohjuksissa (SAM, surface-to-air missile) on käytetty kohteen löytämiseen siitä lähtevää lämpösäteilyä tai tutkaohjausta. Lämpösäteilyä eli infrapunasäteilyä maalin seurannassa käyttävät ohjukset harhaantuvat jos aurinko ja maali ovat lähekkäin ohjuksen 'näkökentässä' tai maali harhauttaakseen pudottaa soihtuja. Kohteen löytävä tutka voi olla myös ohjuksen laukaisseessa lentokoneessa tai maassa, jolloin ohjauskomennot välitetään ohjukselle radiolinkillä. Varhainen amerikkalainen Sparrow-ohjus hakeutui tutkan säteilyyn, jolloin maalia 'valaistiin' tutkalla valonheittimen tapaan. Myöhempi amerikkalainen AMRAAM voi toimia myös itsenäisesti, tosin ulkoisen tutkan apu varmistaa osuman.

Risteilyohjuksissa voidaan käyttää maalin löytämiseen inertiapaikannusta, hahmon- tai maastontunnistusta tai satelliittipaikannusta. Esimerkkinä amerikkalainen Tomahawk. Risteilyohjusten etuna on tarkkuus ja heikkoutena pieni taistelukärki sekä kallis hankintahinta.

Katso myös

• Ballistinen ohjus
• Meritorjuntaohjus
• AGM-65 Maverick
• V-2, ensimmäinen ballistinen ohjus
• V-1, ensimmäinen risteilyohjus