Taustaa
Vuona
1884 sudanilaiset ryhtyivät kapinaan isäntiään brittejä vastaan mahdi Mohammed Ahmedinin johdolla.
Khartum britit menettivät 1885. 1890-luvun alussa brittihallitus päätti vallata Sudanin takaisin. Syynä oli hallituksen huolestuneisuus siitä, että ranskalaiset tai italialaiset kiinnostuisivat tästä Afrikan kolkasta. Lisäksi se toivoi säilyttävänsä valtansa Niilillä.
Sotaretken johtoon valittiin kenraalimajuri Horatio Kitchener. Hän valmistautui hyökkäykseen huolellisesti egyptiläisten joukkojen kanssa. Vuosikymmen aiemmin olivat sudanilaiset kapinalliset tuhonneet täydellisesti brittiläisen 10 000 egyptiläisen armeijan El Obiedissa. Kitchener lähti 1896 etenemään Niiliä ylöspäin tykkiveneiden kanssa.mHän oli tätä ennen rakennuttanut joen varteen rautatien varusteiden kuljettamista varten. Tykkiensä lisäksi hänellä oli 20 konekivääriä. Hänen armeijansa koostui noin puoliltaan brittien vakituisista sotilaista ja puoliksi brittien kouluttamista egyptiläisistä. Kahden vuoden taistelujen jälkeen kapinallisten komentajat Khalifa Abdullah ja Osman Digna päättivät vetää joukkonsa Omdurmaniin, hähelle Niiliä ja aivan lähelle pääkaupunki Khartumia.
Taistelu
Omdurmanin taistelu
Aamulla 2. syyskuuta 1898 Kitchenerin noin 26 000 miehen armeija kohtasi 40 000 Khalifa Abdullahin sudanilaista. Edellisenä päivänä brittien ratsuväki oli jo ottanut yhteen sudanilaisten kanssa ja britit nukkuivat yönsä piikkipensaiden ympäröimässä linnoitetussa leirissä, jota kutsuttiin zaribaksi. Kitchener odotti hyökkäystä jo aamun koittaessa ja hälytti miehensä jo kello 4.30. Hänen ratsuväkensä lähti zaribasta nähden piakkoin sudanilaisten joukot, jotka etenivät kohti leiriä. Kun sudanilaiset tulivat 2,6 kilometrin päähän zaribasta, avasi brittien tykistö tulensa. Tuleen yhtyivät pian myös tykkiveneet. Ammuksina ammuttiin kranaatteja, jotka räjähtivät vihollisen yläpuolella levittäen sirpaleita joka suuntaan. Taistelussa ollut Winston Churchill muisteli myöhemmin keskitystä: Jotkut räjähtivät ilmassa, jotkut heidän kasvoilleen... miehet jatkoivat eteenpäin kuolemaan Allahin pyhän asian puolesta...se oli kauhea näky, koska he eivät olleet lainkaan vahingoittaneet meitä...
Kun sudanilaiset pääsivät 1800 metriin, britit avasivat tulen Lee-Metford makasiinikivääreillä ja Martini-Henry kivääreillä. Vähän ajan päästä Maxim-konekiväärit aloittivat oman tulituksensa. Moni konekivääri kuumeni liikaa, ja konekiväärimiehistö joutui turvautumaan kivääreihinsä. Sudanilaiset jatkoivat eteenpäin, mutta yksikään heistä ei päässyt zaribaan asti vaan he kaatuivat useansadan metrin päähän. Anglo-egyptiläisten joukkojen tappiot olivat noin 60 miestä, kun taas sudanilaisia oli kaatunut pelkästään tuhansia.
Lopullinen hyökkäys
Torjuttuaan hyökkäyksen Kitchener siirsi sotilaansa ulos zaribasta ja aloitti etenemisen kohti Omdurmania. Khalifian täydennysjoukot tekivät kaksi uutta hyökkäystä brittejä vastaan, mutta ne torjuttiin. Samaan aikaan Kitchener aloitti britiiaarmeijan viimeisen ratsuväkihyökkäyksen. Saatuaan ratkaisun teknisesti, hän päätti lopettaa taistelun perinteisemmällä tavalla.
21. Ulaanirykmentti lähti liikkeelle, Churchill heidän joukossaan. Eräässä kuivuneessa joenuomassa rykmentti yllätettiin. Hyökkäys oli kestänyt 30 sekuntia, ja jo silloin britit joutuivat laskeutumaan lähitaisteluun. Sudanilaiset saivat yliotteen ylivoimallaan ja eloonjääneet britit vetäytyivät.
Jälkipyykki
Tappio ei kuitenkaan ratkaissut sotaa. Se oli voitettu ja Kichener marssi Ordumaniin ja sen jälkeen Khartumiin.
Lähteet